Matti Saloa ei voi muistella ihan vakavana. Niin hauska veikko hän oli säkenöivimmillään. Samalla todellinen intellektuelli, vähenevää lajia. Hän jos kuka eli elokuvasta, kirjoista, musiikista, taiteesta. Ja seurasi kriittisesti, murhaavan ironisesti maailman menoa.
Kävin minäkin Matti Salon kuuluisilla elokuvaluennoilla 1970-luvun alussa yliopistossa. Porthania III oli ääriään myöten täynnä, laidoilla seistiin. Matti käsitteli sähköistävällä tyylillään tuoreita elokuvia, usein polttavan poliittisia, jotka herättivät väittelyä. Väliajalla ja luennon jälkeen kuppilassa hänen pöytänsä ympärille kertyi ihaileva sisäpiiri jatkamaan keskustelua. Seurasin tätä vain etäältä.
Tutustuimme Elinan kanssa Mattiin varsinaisesti 1974 Pekka Tarkan suurilla 40-vuotispäivillä (siellä olivat kaikki), ja siitä pitäen olimme yhteydessä. Jos mieli puhua jostakin kirjasta tai elokuvasta, Matti oli nopea ja tietorikas keskustelija. Hän oli antikvariaattien suurkiertäjä, monet muistavat hänen vaihtuvat kotinsa, jotka pursuivat kirjoja, dvd:itä, cd-levyjä, kasetteja yms. Niitä oli vaate- ja astiakaapeissakin, hyvä ettei jääkaapissa. Joskus ihmettelimme, kuinka hän pystyy kulkemaan törmäämättä kirjapinoihinsa.
Elokuvan tutkija Matti oli, paras alallaan, mutta kirjoitti niukasti, ihan siivottoman vähän tietoihinsa nähden. Teokset ovat sitten valioluokkaa. Viimeisimmän kirjansa Viitta ja tikari (poliittisista jännitysleffoista) Matti kävi luovuttamassa meille pari vuotta sitten. Sitä edelsi pitkä tauko hänen julkaisuissaan. Matti oli silmin nähden onnellinen kirjasta ja esitteli sitä kirjamessuilla Antti Alasen haastattelemana (kuvassa).
Niin lähtevät parhaat miehet. Kenen kanssa nyt mittelen mielipiteistä? Matin kanssa oli aina antoisaa haukkua joku teos yhdessä. Hän oli siinä ylittämätön kyky, sekä tunnevoimainen että analyyttinen. Jospa nyt olisi voitu puhua vaikka tv:ssä nähdystä Nuoruustangosta. Siinä olisivat sanat räiskyneet. Osasi Matti haltioituakin. Hän moitti Peter von Baghia mustavalkoisesta asteikosta, mutta omasi vähän samaa itsekin, silti vivahteikkaampaa. Nyt on Petterikin poissa. Kuka enää tietää elokuvista mitään syvempää, kenellä on enää perspektiiviä?
Matti järjesti Petterin kirjastoa vuosikaudet ja toimi muutenkin apuna, koska oli järjestelmällisempi. Hauska nähdä heidät joskus kaupungilla: Majakka ja perävaunu. Siinä meni elokuvatietämyksen kultainen kärki, nyt iäksi kadonnut. Kirjat kuitenkin jäivät, samoin lukemattomat artikkelit. Matti lopetti liian aikaisin elokuvaesseensä Hesarissa, Filmihullussa sentään jatkoi.
Matti ja Carita kävivät usein Hämeenkyrössä lapsineen, Vammalaan ajeltiin vanhan kirjan päiville ja vaellettiin ympäristössä. Tätä jatkui sentään melko säännölisesti neljä vuosikymmentä. Matti oli parhaita minunkin kirjojeni kriitikoita. Aina hän odotti jotain parempaa. ”Tee joku pienimuotoinen, loppuun saakka hiottu….”
Matin klassikoita voisi toistaa, niitä tulee jatkuvasti mieleen. Ehkä sitten muistelmissa. Hänen lohkaisunsa osuivat veitsenterävästi kohdalleen. Hän oli myös lahjakas suuttumaan ja panemaan välinsä poikki milloin kenenkin kanssa. Usein ne palautuivat, mutta jotkut inhokit pysyivät. Niistä aina kuulimme tilanteen tullen. Matin maailma oli tunnetta, taidetta ja älyä tulvillaan, huumoria koskaan kadottamatta.
Viimeisen kerran Matti ja Carita kävivät meillä viime tammikuussa. He olivat juuri menneet uudelleen naimisiin parin vuosikymmenen eron jälkeen. Se oli kuin satua. Carita hoiti Mattia viimeisen vuoden. Mies sai kuolla rauhallisesti kotonaan.
Kepeät mullat terävälle ja innoittavalle ystävälle, joka ei uskonut kuoleman jälkeiseen elämään. Meissä ja monissa ystävissään hän silti elää vielä niin kauan kuin täällä itse kukin tallaamme.
Tuomaan päivänä 2017