Liikemiehet kaivavat tunnelia Helsingin ja Tallinnan väliin, antaa heidän kaivaa vaan. Suomen silta on ollut olemassa jo 200 vuotta ja pysyy. Olkoot he siellä maan alla, jos haluavat, mutta silta on aina kauniimpi.
Jokseenkin näin lausui Viron entinen suurlähettiläs Jaak Joerüüt Säätytalossa. Hänellä oli myös muisto Suomen lipun nostosta Tähtitorninmäellä vähää ennen Viron itsenäistymistä. Kuinka koruton, juhlava ja mieleen painunut tapahtuma se oli. Sen jälkeen hän nousi uusin innoin Eteläsatamassa laivaan ja lähti jatkamaan taistelua maansa puolesta.
Nyt näkyy Hesarissa tänään Erja Yläjärvi iloitsevan Suomen lipun kepeämmästä käytöstä ja kaikenkarvaisesta sinivalkoisesta tilpehööristä eli krääsästä, mitä kansalle tarjoillaan. On kaiketi hauskaa, että sinivalkoiset värit pääsevät viihdekäyttöön, koska viihde dominoi muutenkin kaikkialla. Jotkut harvat vielä muistavat niinkin kaukaisia aikoja kuin suurlähettiläs, peräti kolmen vuosikymmenen taakse, jolloin Viron sinimustavalkoisia värejä ei saanut edes vahingossa näkyä vaikkapa aikalauslehden kannessa. Onkohan sielläkin jo opittu värien viihdekäyttö, vai vieläkö ollaan vakavan juhlavia, peräti isänmaallisia?
Yhteinen kansallislaulun sävel meillä on, Paciuksen tekoja. Paljon on muutakin yhteistä, kuten ilmeni seminaarissa ”100 vuotta suomalais-virolaisia suhteita” Säätytalossa perjantaina. Erittäin antoisa iltapäivä kaikkiaan. Ministerit Soini ja Terho avasivat, oli tällainen sinisen tulevaisuuden värisuora.
Ehkä Sampo Terhoa nyt ilahdutti se, että Ruotsin osuutta Viron itsenäistymisvaiheissa hiukan ironisoitiin. Erkki Tuomiojan sanoin Ruotsi piti kyllä kovaa ääntä julkisesti Viron puolesta, mutta käytännön toimet jäivät vähäisiksi. Yleisöstä kuultiin, että kyllä Ruotsi tarjosi sokeria ja jauhoja, mutta ei osallistunut Tallinnan taidemuseon korjaamiseen. Suomi pysyi hiljaa, mutta teki sitä enemmän.
Suomi teki nimittäin huomattavan paljon työtä ja lahjoituksia Viron hyväksi ikään kuin epävirallista tietä, kulttuurivaihdon nimissä. Tästä kertoi hyvin selkeästi Heikki Rausmaa esitelmässään. Seurasin aikoinani hänen väitöstilaisuuttaan samasta aiheesta. Nyt tuli vielä tarkemmin esiin monenlainen kulissientakainen yhteydenpito ja satojen miljoonien arvoinen apu virolaisille silloin kriittisinä aikoina, kun itsenäisyys piti alusta pitäen rakentaa. Taitavasti silloin tasapainoiltiin ulkopolitiikassa Moskovan ja Viron välillä, edellistä loukkaamatta ja jälkimmäistä tukien. Maittemme välinen kulttuurisopimus täytti 80 vuotta. Yhteistyö jatkuu monella tasolla, niin seminaarissa toistuvasti vakuuteltiin.
Toinen jäntevä esitys kuultiin Erkki Tuomiojalta sotien aikaisesta yhteistyöstä Suomen ja Viron kesken. Erityisesti Jaan Tonissonin (tämä kirottu blogiosio ei anna oikeaa virolaista öötä) ja puhujan isoäidin Hella Wuolijoen neuvonpidot nousivat keskiöön. Vilkasta oli diplomaattinen kuhina aseiden pauhinan taustalla, mutta mitään hyötyä rauhanpyrkimyksistä ei ollut, eikä Tonissonin kova yritys olisi 30-luvullakaan auttanut Viroa toiseen lopputulokseen kuin mikä sitten miehityksessä tapahtui, vaikka hän olisi ollut vallassa – valitettavasti, totesi Tuomioja.
Dosentti Heikki Roiko-Jokela pohjusti kaarta alkuvaiheista, lähinnä ulkoministeri Holstin näkemyksistä koskien reunavaltiopolitiikkaa niinä aikoina. Ei silloinkaan mitään yhteistä puolustusliittoa saatu aikaan, vaikka erilaisia konstellaatioita yritettiin ja Kansainliittoon tahdottiin tukeutua. Tärkeintä oli, ettei jäätäisi yksin, mutta keiden kanssa piti toimia? Saksan ja Neuvosto-Venäjän puristuksessa pyristeltiin.
Yleisö kyseli kovasti kaikkea loppupaneelissa, jota Juhani Salokannel varmoin ottein veti. Jussi muistutti myös Jak Joerüütin kirjallisesta tuotannosta. Diplomaatti viettää kirjailijana 50-vuotistaiteilijajuhlaa, ja on julkaissut uuden novellikokoelman, jossa kuulemma YK:n toimintaa kuvataan kiintoisasti sisältä päin.
Ennen seminaaria ehdin vähän tutkia Virka-gallerian näyttelyä aiheesta ja törmäsin ilokseni Hannu Remekseen, vanhaan norssiin ja Viron tuntijaan, jonka kanssa sitten seminaaria seurailimme. Mikko-Olavi Seppälä opasti näyttelyssä, ja huomasin että sitä on vielä käytävä uudelleen rauhassa katsomassa.
Kaikki tämä kiivaan syksyn tohina huipentuu tänään Oulussa valtakunnalliseen itsenäisyysjuhlaan, minne tästä pian lennämme. Se näytetään tänä iltana suorana Tv1:ssä. Raporttini seuraa myöhemmin, jos suinkin maltatte odottaa.
2.12.2017