Murheuutinen Hesarin kulmassa: Nuntii Latinii loppuu radiosta. Vastikään SKS:n kustannusosaston tupareissa puhelimme Reijo Pitkärannan kanssa näistä verrattomista uutisista. Reijo sanoi enteellisesti, että Nuntii jatkuvat ainakin vuoden loppuun. No siihen ne nyt lopahtavat. En ole vakituinen kuuntelija, mutta aina kun satun kohdalle ilahdun. Kuinka hauskasti vanha kieli taipuu nykyilmaisuihin!
Kerroin Reijolle meidän latinantunneistamme Norssissa, kun vakituinen opettaja, legendaarinen Esko Roope Joki ei aina ollut opetuskunnossa. Oli paljon sijaisia, joita kiusasimme poikakoululaisten armottomaan tapaan. Sitten tuli abivuosi, ja piti äkkiä saada latina kondikseen. Nuori Tuomo Pekkanen saapui kuin pelastaja ja pani meidät semmoiseen pikakurimukseen, että lähes joka poika kirjoitti ällän latinasta. Tuomo on vaimoineen kuulunut Nuntii Latinin toteuttajiin. Ja nyt sitten kepeät mullat. Ylen liittyy sivistyspohjamme kavennustalkoisiin.
Finlandiat jaetaan tulevana torstaina. Pia Ingström kirjoitti eiliseen Hbl:ään terävän kolumnin aiheesta. Kyytiä sai kaunoraati ruotsinkielisen romaanitaiteen hyljeksimisestä. Pia arveli ehkä ihan oikein, ettei raadin kielitaito riittänyt sen puolen ehdokkaiden lukemiseen. Lisäksi täytyy muistaa aikapula ja urakan kohtuuttomuus. Silti Pia on oikeassa.
Tieto-Finlandian osalta hän muistuttaa Matti Röngän jääviydestä, tämän tytär kun on mukana kisaamassa. Asia on Pian mielestä sivuutettu oudon vähin äänin. Lisäksi hän esittää ironisen kommentin ehdolla olevasta Alexander Stubbin puolielämäkerrasta. Siitä saammme kyllä tietoa. Esim, Alex ei pidä juissista, mutta syö kaurapuuroa aamuisin. Kaikkiaan notkea ja eloisa henkilökuva, niin uskoisin. Mutta tietokirja?
Luen edelleen kertomusta Pentti Linkolan fanaattisista vaiheista, onhan se henkilökuvana vähän toista. Käy ilmi, että yksi Linkolan mielikirjoista on Gontsharovin Oblomov. Satun juuri lukemaan tätä ruhtinaallisen vetelehtijän romaania senkin vuoksi, että sen suomensi alkuaan Ilmari Kianto Moskovan vuosinaan. Repliikkien osalta kuulen vieläkin Tarmo Mannin tulkinnan aikoinaan Tv-teatterissa 1960-luvulla. Kirjana mitä hupaisin. Mitä tyyppejä! Olisi vielä opeteltava vetelehtimisen jalo taito.
Eivät uutiset tähän lopu. Veli-Pekka Leppänen, toimittajista parhaita, esittelee Häggmanin, Keskisarjan ja Kuisman teosta vuodesta 1917. Leppänen siteeraa Kai Häggmanin osuvaa vertailua Sillanpään ja Linnan henkilöhahmoista vuoden 1918 kuvauksissa: Toivolan Juhan tolkuton hahmo kyseenalaistaa sekä aatteellisesti tietoisen sosialistikuvauksen että fennomaanien aiemman sivistysprojektin, kun taas ”Koskela on niin miehekäs. määrätietoinen ja rohkea, että hänen täytyy olla romaanihenkilö”. – Näinhän se juuri menee.
Vielä syvä mielentyyneys Klaus Härön elokuvasta Miekkailija, jonka katsoimme hartaasti uudelleen eilen telkkarista. Hieno teos, jokaista pientä yksityiskohtaa myöten hiottu ja puhutteleva. Harvoin on kai tehty näin pelkistettyä, eleettömän yksinkertaista julistavaa elokuvaa. Mitä se julistaa? Vapautta, itsenäisyyttä, urheutta – ja opettajan tehtävän arvoa. Tähän Marja yhtyy, uskoisin.
Joonas Konstig harrasti myös miekkailua pyrkiessään täydelliseksi herrasmieheksi kirjassaan. Se tuntui jo liioittelulta, mutta on varmasti kehittävä harrastus. Missä viipyy Suomen nousu miekkailun kärkimaaksi? Arvokas yksilö- ja joukkuelaji siinä kuin taitoluistelu tai koripallo ja kauniimpaa, elegantimpaa kuin nyrkkeily vai mitä. Tuskin kuitenkaan ryhdyn enää miekkailemaan.
Hiihtivät kovaa Rukalla, hyppäsivät heikommin. Ei vielä syttynyt suuria olympiatoiveita, mutta aikaahan on.
27.11. 2017