Ohi on. Sunnuntai huipensi osaltani kirjamessut. Kahta kirjaani käsiteltiin kahteen kertaan. Ensin haastattelivat Henrikki Timgren Leinosta (kuvassa) ja Pekka Saarainen Ilonhilaajasta samalla Akateemisen standilla, sitten rauhoituttiin eri lavoille. Kuulijoitakin riitti.
Paras keskustelu oli lopuksi Minna Canthin lavalla Virvatulesta. Leinon seikkailuista jaksoin vieläkin syttyä Henrikin hyvistä kysymyksistä. Sali pullisteli väkeä. Aivi Gallén-Kallela antoi lisätietoa Akselin ja Einon suhteesta, ja Anneli Halonen putkahti hauskasti poseeraamaan.
Paras ja ainoa haastattelu, jonka kuuntelin alusta loppuun, oli keskustelu Pentti Linkolan elämäkerrasta, mukana hänen lisäkseen kirjan tekijä Riitta Kylänpää ja kustantaja Touko Siltala puheenjohtajana. Ostin kirjan ihmisestä ja legendasta ja sain historialliset omistukset. Heti alusta huomaa, että teos on laatutyötöä, hyvin kirjoitettu ja monipuolisesti kuvitettu.
Alussa tulee näkyviin yliopiston rehtorin Kaarlo Linkolan perhe-elämä 1930-luvulla. Kun Linkola joskus tokaisi, että Suomessa on viimeksi ollut elintasoa 30-luvulla, elämäkerta valaisee hyvin tuon käsityksen taustan. Valitettavasti väljyys katosi Linkolankin elämästä isän kuollessa, mutta pojan luontainen (yliaktiivinen) toimeliaisuus ei siitä lannistunut. Tätä kirjaa tässä painan aina kun työn välissä ennätän.
Yhden messukirjan jo yöllä luinkin, Jukka Rislakin tiiviin romaanin Olematon vakooja. Siinä kerrotaan 128 sivulla melko hämmästyttävä tarina aivan arkisesta vakoiludraamasta, joka voisi osua kenen kohdalle hyvänsä. Tämä laji on Rislakin ominta alaa. Hän tuntee nämä toimet läpikotoisin ja näkee myös, kuinka ”tavallista” salainen tiedonvälitys meillä voi olla nyt ja kohta kun tiedustelulait ovat tulossa voimaan.
Kun keväällä tallasin Pietarin katuja parin viikon ajan ja asustin siellä Suomi-talossa, olisin varmaan ollut vähän herkemmin varuillani, jos olisin lukenut Rislakin kirjan sitä ennen. Joskus on hyvä, kun ei kaikkia uhkia niin tiedosta.
Kahden euron plantaasilta kaappasin pari puuttuvaa osaa Filmografiaa, en muuta, vaikka mahtavia arvoteoksia siellä oli polkumyynnissä. Ishiguron Nobel-romaani Pitkän päivän ilta lähti mukaan, samoin Murakamin selvitys kirjailijantyöstään, Författare till yrket. Dan Brownista en nähnyt vilaustakaan, eipä moni muukaan. Hänen kirjoitusohjelmansa tuntuu hurjalta: aloitus aamuyöstä, joka tunnin päästä voimistelua ja punnerrusta. Tätä puoleen päivään saakka. Huomaan olevani aika löysä amatööri tällaiseen supermestariin verrattuna.
29.10. 2017