Urho Kekkonen kävi viimeksi 50 vuotta sitten Kirjailijaliiton juhlassa. Nyt paikalla oli Sauli Niinistö. Harvakseen presidentit kunnioittavat näitä juhlia läsnäolollaan. Nämä ovatkin kirjallisesti lahjakkaimmat presidenttimme.
Sitä paitsi Niinistöstä tulee kohta isä. Se ei mitenkään heijastunut hänen tyylikkäästä puheestaan, joka päättyi toteamukseen, että koskaan ei lueta ja kirjoiteta liikaa.
Kansallisteatterissa oli paljon kirjailijoita ja muuta kirjallista väkeä. Leena Majander oli alussa seuralaiseni, ja iloitsimme kovasti tasavallan perhetapahtumasta. Myös ennakoimme kaikkia pakinoita, kolumneja ja vitsien tulvaa, minkä tapaus aiheuttaa.
Juhlassa julkistettiin Kai Häggmanin kirjoittama liiton historia Kivelle perustettu, vankka teos. Häggman kävi vapaamuotoisesti läpi liiton 120-vuotisen taipaleen. J. H. Erkko oli ensimmäinen puheenjohtaja, Eino Leinokin sillä paikalla pariin kertaan. Aluksi vain seurusteltiin ja pidettiin hauskaa, riideltiinkin rajusti. Sittemmin liitto alkoi kehittyä kirjailijain etujen puolustajaksi, ennen muuta rahallisesti mutta myös sananvapauden kannalta.
Värikkäitä vaiheita riittää, kun paksua kirjaa selailee. Uudelleen riideltiin taistolaisaikoina ja 1990-luvulla, minkä hyvin muistan valtion kirjallisuustoimikunnan puheenjohtajakausiltani. Liiton puheenjohtaja Jarkko Laine oli aina poikkiteloin. Milloin tuettiin vääriä kirjailijoita ja hyljeksittiin oikeita, milloin suosittiin tietokirjallisuutta liikaa (!) – päinvastainenhan tilanne oli. Häggman toteaakin historiassa, että niihin aikoihin liitto poltti siltoja vähän joka suuntaan.
Nyt on levollisempaa. Jyrki Vainonen väistyy puheenjohtajan paikalta, mutta tulijoita riittää. Arvelen Sirpa Kähköstä vahvaksi ehdokkaaksi. Oikeastaan valitsimme hänet jo ylälämpiön cocktail-tilaisuudessa pienessä piirissämme.
Siellä ehti tavata monia muitakin. Hurmaavia naisia yltäkyllin kuten Laila Hirvisaari, Eeva Kilpi, Anna Zigure, Tuija Välipakka, Anna-Riikka Carlson, Katariina Romppainen, Tuula Sandström (joka kuvassa säteilee puoli metriä pitemmän Osmo Pekosen kanssa) ja keitä kaikkia. Näitä nuorempia, joita ei enää tunnekaan. Välillä pohdittiin ajankohdan asioita vanhassa kaveripiirissä Tarkan, Envallin ja Salokanteleen kanssa.
Juhlia täytyy olla. Tänä syksynä niistä ei ole puutetta. Sanoisin että tämä on vasta alkua. Varsinkin kirjailijat ansaitsevat juhlansa, kun työ on niin yksinäistä. Siihen on taas paneuduttava.
Aleksis Kiven päivänä 2017