Aina joskus voi palata omille jäljilleen. Vuonna 2001 sain toisen palkinnon Hämäläisessä näytelmäkirjoituskilpailussa. Se oli Jalmari Finnen säätiön järjestämä Hämeen juhlavuoden 2000 kunniaksi. Kilpailun voitti Anu Kaipaisen näytelmä Vivica Bandlerista.
Kummankaan näytelmää ei heti esitetty, Anun juttua ei kai vieläkään. Minun Mestarin iltapäivä sai sentään kasteen Cont’akti teatterissa Porissa keväällä 2005. Tampereen Työväen Teatteri, jonne näytelmä kovin luontevasti sopisi, torjui sen aika yliolkaisesti. Tämä tuttua ja korutont’ kertomaa näytelmäkirjailijain kohdalla.
Mutta se Porin esitys, Marko Saarion ohjaama olikin aika mainio. Yllätyin suorastaan, että varsin puhelias ja teatterihistoriallisesti kuormittunut näytelmä eli niinkin hyvin näyttämöllä.
Nyt Mestarin iltapäivä sai toisen tulkinnan teatterineuvos Eino Salmelaisen kotipaikalla Ikaalisten Omalla Tuvalla. Ohjaajana jälleen aiheeseen hyvin perehtynyt Saario. Eikä taaskaan tarvinnut yhtään hävetä. Tai kuinka eräs katsoja totesi: ”Odotin paljon pahempaa…”
Tähän Kauppalan teatterin esitykseen on valikoitunut ihanteelliset tyypit päärooleihin. Jussi Niinenmaa on ulkoisesti kuin luotu baskeripäiseksi, konkonokkaiseksi Salmelaiseksi. Ohjaaja on jättänyt hänet enimmäkseen sivuun tarkkailemaan ja kommentoimaan tilanteita, tekstiäkin on onneksi karsittu, mutta miehekkäästi Jussi hoitelee teatterineuvoksen enimmäkseen happamat mietteet ja tuhahdukset. Hän ohjaa tässä viimeistä näytelmäänsä, Hella Wuolijoen Iso-Heikkilän isäntää ja hänen renkiään Kallea.
Hellan roolista onkin tullut täysosuma! Vilma Tala eläytyy suvereenisti temperamenttisen daamin (tai hänen haamunsa) milloin mieleviin, milloin hyökkäileviin, milloin ironisesti iskeviin repliikkeihin. Hänen puuhkakaulainen hahmonsa on kuin suoraan Wuolijoen omasta galleriasta tempaistu. Vilman roolisuoritus kelpaisi mille tahansa ammattinäyttämölle, niin säkenöivä ja suorapuheinen se on, elekieleltäänkin viimeistelty.
Harrastajaryhmään on tietysti jäänyt jotakin epätasaisuutta. Marko Naskali esittää rennon rempseästi kaksoiroolin, Iso-Heikkilän esikuvan Roope Juntulan ja häntä näyttelevän Reska Kalliolahden. Jarkko Mäkipää varmaan vielä terävöityy Bertolt Brechtin roolissa. Muistamme hänen loistavan kaupunginpäällikkönsä edelliskesänä Reviisorissa. Brechtin naistertsetissä on hyviä tyyppejä, mutta voisihan miehestä kilpaileva joukko olla vähän eloisampikin. Anna Salmisessa, teatterin hengettäressä, oli Minna Lähteenmäen tuomaa kipakkuutta.
Puvustus oli kauttaaltaan osuvaa, lavastus sopivan karu. Hannu Tarna lisäsi lomaan musiikillisiä vinjettejä. Kaikkiaan mieluisa yllätys, näytelmä jaksoi edelleen elää. Pohdimme sen käänteitä vielä pitkään Oman Tuvan kantavien voimien Minni ja Matti Huusarin hirvipaistin äärellä yhdessä Katariina Flemingin kanssa. Vielä on jäljellä kolme esitystä 25. ja 30.9. sekä 1.10. Kiirehtikää katsomaan.
