Eino Leino julkaisi tuonnimisen pienen pilan 1905. Siinä maisteri Teofilus Tavela tuli maalta Helsinkiin ihmettelemään pääkaupungin aatteellista hulinaa. Hauska juttu, kannattaa joskus lukaista.
Vietin minäkin peräti pari päivää Helsingissä, kunnes palaan taas maan korpeen. Aatteellisia harrastuksia ei nyt ollut, jotakin kuitenkin.
Ensinnä tulin Keravan kirjaston kautta, missä oli hyvä kirjallinen tilaisuus Leinon vaiheilta. Komea on kirjasto Keravalla! Kuinka onkin niin mahtava ja tilava pytinki runsain kirjakokoelmin saatu aikaan. Helsingissäkään ei vielä ole vastaavaa ennen kuin uusi talo valmistuu.
Keskiviikkona sitten painelin Ritarihuoneelle, minne SKS:n kustannusosasto on muuttanut. Tämä on ainakin viides osoite, missä olen kyseistä kustantajaa tapaillut alkaen vuodesta 1982. Silloin pantiin Urpo Venton huoneessa Sillanpää alulle. Ovat johtajatkin vaihtuneet Matti Suurpäästä Päivi Vallisaareen. Nyt puhelimme Tero Norkolan ja Anna Revitzerin kanssa. Palaan alkuperäisen kustantajani huomaan.
Syynä on se, että he olivat heti innostuneet julkaisemaan kirjan Iki-Kiannosta. Kukahan enää nuoremmasta polvesta muistaa saati tuntee koko äijää. Värikäs persoona oli totta totisesti, juttua riittää. Sovimme aikataulusta ja vastaavista, ja kirjahan on enää kirjoittamista vaille valmis.
Aineistoa, sitä vasta riittääkin. Katselin Tarjan johdolla SKS:n arkiston luetteloita, ja minua alkoi pyörryttää. En kaikkiin kansioihin aio sukeltaa, muuten hukkuisin. Pengottavaa siis piisaa, samoin loputtomasti ihan painettua luettavaa. Nyt on vaan painettava menemään.
Illalla Marja valmisti intohimolla juhla-aterian, ohuita ja rapsakoita jauhemaksapihvejä, hänen bravuuriaan. Saku Tuominen on käskenyt valmistaa ruokaa aina intohimolla, ja tämä oli sitä. Oli viedä kielen mennessään. Oma intohimoni ei tahdo aina riittää kaurapuuroon ja makkarapannuihin. Jaa, valmistinhan maanantaina maalla ahvenselyksiäkin pojalleni Villelle, ja hyvin maistuivat.
Tänään torstaina meillä oli perinteinen kulttuurikävely Munkkiniemessä Markku Envallin kanssa. Kaikkea siinä tulee puhutuksi. Muun ohessa ihmettelimme radion Suomi 100 kirjakeskusteluja. Ilmeinen pyrkimys on välttää asiantuntijoita, nehän ovat vain rasitukseksi. Kivampaa on pintapuolinen mutu-juttelu, tulee raikkaita havaintoja. Viimeksi Sinuhe-keskustelussa kuultiin uskomattomia arvioita Waltarin rotuajattelusta ja sukupuolten tasa-arvosta, jossa oli tämän päivän näkökulmasta paljonkin toivomisen varaa! Meitähän ei Markun kanssa tämmöisiin aiheisiin vaivata. Voisi vaikka lipsahtaa sekaan joku analyysikin.
Kirjallisesta maailmasta alkaa muutenkin syvyys kadota. Kirjat otetaan kritiikissä irrallisina, erillisinä, niitä ei enää aseteta mihinkään yhteyksiin eikä suhteuteta esim. aikaisempiin samasta aiheesta tehtyihin. Yhtenä esimerkkinä parikin naistutkijain uutta teosta Aino Kallaksesta. Missään ei mainita Kai Laitisen perustavaa kaksiosaista tutkimusta samasta daamista. Sitä ei ole enää olemassa. Sillä lailla mennään kevennetyin kuormin.
Päätimme kävelyn lounaaseen entisessä kadettikoulussa. Markku on hyvässä vedossa, hoitaa kuntoa ja pitää kirjoitustaukoa. Minäkin sinnittelen. Katselin iltapäivällä arkistossa lisää Kiannon papereita, päiväkirjoja toistakymmentä 1920-30 -luvuilta. Siinä on miehellä koko ajan mustekynä roiskinut, tunnustusta ja piirrosta ja valokuvia syntynyt. Miten niistä kaikista selvän ottaa.
21.9. 2017