Elokuun alussa Anneli tuli Hämeenkyröön katsomaan Sillanpää-oopperaa. Hän oli tapansa mukaan näyttävä, ruskettunut ja räiskyvän hyväntuulinen. Hän piti oopperasta, vaikka valitti väliajalla musiikin liian kovaa äänentoistoa. Hänen paikkansa osui lähelle vahvistimia. Hänelle piti toiselle puoliajalle järjestää täpötäyteen katsomoon keskeisempi paikka. Hän oli aina tottunut saamaan tahtonsa läpi.
Hän istahti meillä Viehätyksessä muutaman tovin näytännön jälkeen ja puheltiin niitä näitä. Eeva-Liisa, näyttelijätär, oli mukana seurassa. Houkuttelimme häntä jäämään yöksi, mutta niin vain hän lähti yötä myöten ajamaan rakkaaseen kesäpaikkaansa Vesilahden rannalle.
Ei mitenkään olisi voinut kuvitella, että tuo iloinen ja elinvoimainen nainen lyyhistyisi kuukauden kuluttua kuollena kesämökkinsä pöydän ääreen. Massiivinen aivoinfarkti kukisti lennokkaan elämän. Arvaamattoman korren varassa täällä keikumme.
Anneli oli Italian tuntijana suunnitellut Mika Waltari -seuran matkan Milanoon ja Firenzeen. Hänen piti myös johtaa matka, mutta nyt se osui hänen hautajaistensa päivään. Me kotiin jääneet saimme olla Annelia saattamassa. Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana ja Annelin edeltäjänä minulle lankesi tehtäväksi edustaa seuraa yhdessä sihteerin Sirkku Lindholmin ja johtokunnan jäsenen Asta Tonttilan kanssa, Marja edusti ansiokkaasti rivijäsentä.
Aurinkoisena syyspäivänä kokoonnuimme Hietaniemen uuteen kappeliin. Hyvin murheelliset hautajaiset niistä tuli. Annelin monien lastenlasten surulla ei ollut rajoja. Mummin äkkikuolema oli heille liikaa. Ystävilläkin oli kestämistä. Annelin miesvainajan serkku hoiti siunauksen läheisen lämpimästi.
Muistotilaisuudessa Meilahden seurakuntasalissa mieleen palaili monia kuvia menneestä. Muistelin puheessani Annelia suomen ja kirjallisuuden opiskelijana, Vanhan kirjallisuuden päivien aktiivisena kävijänä ja Mika Waltari -seuran tarmokkaana sihteerinä ja puheenjohtajana. Stadin friiduna hän oli Waltarin tuntija ja Helsinki-kirjallisuuden keräilijä, kokosi itsekin teoksen Helsinki rakkaani (1993), jonka hän minulle Saarikosken sitaatein omisti.
Meilahden yläasteen rehtori kertoi Annelin omapäisestä, tehokkaasta, oppilaita innostavasta äidinkielen opettajan työstä. Muitakin eloisia muistelmia kuultiin. Hienoa oli tavata pitkästä aikaa Marju, joka oli tullut Tallinnasta saattamaan sydänystäväänsä. Pala meistä poistui, hän sanoi haudalla heittäessään kourallisen hiekkaan Annelin arkulle.
Syntyy aina ammottava tyhjiö, kun joku kulttuurielämää aktiivisesti seuraava, kaikkea kommentoiva, kriittisesti kantaaottava läheinen poistuu joukosta. Vajaa vuosi sitten lähti rakas Kirsti Mäkinen. Keiden kanssa nyt tuulettelen ajatuksia? Kuka nyt kommentoi reippaasti tekosiani? Onneksi on sentään vielä hyviä ihmisiä tallaamassa tätä yhteistä maanpintaa.
Lämpimät, rohkaisevat ajatuksemme ovat Anneli Kalajoen omaisten luona. Kaksi uljasta tytärtä luotsasivat perheineen muistotilaisuutta ja lahjakkaat lastenlapset esiintyivät. Tänään on Hesarissa Päivin ja Annelin toisen tyttären Minnan hyvä muistokirjoitus.
30.9. 2017
