Tulikohan Hesarin kulttuuri julistetuksi liian aikaisin menetetyksi? Nyttemmin on saatu lukea hyviä kirja-arvosteluja: Vesa Karosen riemukas irrottelu Matti Röngän Linna-oheisesta ja tänään Risto Alapuron hallittu, monitahoinen esittely Matti Klingen muistelmien neljännestä osasta.

Ja kuinka voisin unohtaa Samuli Tiikkajan arvion kuukausi sitten Sillanpää-oopperasta. Toista laitaa edusti Lauri Meren päättäväinen teilaus Helsingin Kaupunginteatterin avajaisnäytelmästä.

Mutta kaiken peittoaa nyt loputon analysointi presidenttien Niinistön ja Trumpin kohtaamisesta. Parhaita asiantuntijoita oli saatu studioihin tavanomaisten ulkopolitiikan tutkijoiden lisäksi: Matti Valtasaari, Jaakko Iloniemi, Ilkka Kanervakin. Näitä herroja kuuntelee mielellään, ja kyllä tutkijat Salonius-Pasternak ja Aaltolakin parantavat ilmaisujaan. Hauskimmat kommentit vierailusta kirjoitti kylläkin Jukka Ukkola Suomen Kuvalehteen.

Trumpia on miehissä haukuttu puolisen vuotta, mutta hänessä alkaa sittenkin näkyä jopa isällistä valtiomiesmäisyyttä. Yhtäkkiä kunnioitus kasvaa, kun oma presidentti pääsee puheille – mutta kieltäytyy neuvomasta, kuten Niisistö viisaasti tähdensi.

Näin pysymme täällä maan korvessa maailman polttopisteissä mukana. Niinistön vierailu on kaikesta päättäen sujunut erinomaisesti, mukaan lukien piristävät pikkumokat, joista luonnollisesti vastasi vierailun isäntä. Sauli selvisi loistavasti. Taas lisääntyi vakaa turvallisuuden tunteemme.

Nyt ei ole aikaa venytellä pitempään yleisissä asioissa, kas kirjallinen työ vierähti viimein käyntiin. Kirjoitin eilen ensimmäisen lauseen uuteen kirjaan. Se on aina symbolinen avaus, joka tuntuu lievänä vihlauksena vatsanpohjassa. Tästä voin sitten kertoa lisääkin. On sosiaalisia kirjailijatyyppejä, jotka avaavat luovaa prosessiaan seuraajille. Sellaista olen harrastanut vain satunnaisesti. Useimmat eivät hiisku kellekään, mitä mielessä muhii ennen kuin teksti on esiteltävissä.

Äärisosiaalinen kirjailija oli Väinö Linna Tuntemattoman kirjoitusvaiheen aikana. Hän kutsui kaverinsa mukaan prosessiin ja luki liuskojaan tutulle piirille sitä mukaa kun tekstiä syntyi. Tästä kertoo kohta Komediateatterille kirjoittamani näytelmä Päämäärä Tuntematon. Kirjoitin pyynnöstä lisää liuskan verran vuoropuhelua.

Joten ajattelin, että voisin jatkossa kokeilla vähän samaa, tosin vain yksinäisessä työhuoneessa. Linnan aikana ei ollut vielä nettiä eikä blogeja eikä somea. Olisiko hän niitä käyttänytkään? Suora suullinen kosketus oli Linnan vahvuus romaaneissaankin. Hän on elävän repliikin mestari, ette tapaa häneltä kuollutta vuorosanaa.

Olisiko tämäkin Platonin peruja, ensimmäisen dialogien kirjoittajan perintöä, jonka merkityksestä musiikkitieteilijä Eero Tarasti puhui eilen radiossa ikään kuin koko myöhemmän eurooppalaisuuden perustana. Mutta nyt tämä lähtee liian väljille vesille, joten keskityn työhöni ja linttaan mietteeni menemään.

29.8. 2017