Turun puukotusten syylliset alkavat selvitä. A-studion eilisessä keskustelussa pääsyyllisiä olivat viranomaiset ja maan hallitus. Tänään aamutv:ssä presidenttiehdokkaat Haavisto ja Huhtasaari tarkensivat syylliseksi epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan. Marokkolaisen pääsyytetyn syyllisyys kevenee, hän ei varsinaisesti syyllistynyt muuhun kuin itse tekoon. Suurimpia syyllisiä ovat teon mahdollistajat.
Näin ihminen usein ajattelee. Kun joku karkaa kimppuuni, vika on varmaan minussa. Miksi meninkään sinne minne menin. Talvisotakin oli nuoruuteni aikoihin Suomen syy. Miksi ei hoidettu politiikkaa niin, että Stalin ei olisi hyökännyt? Myöhemmät tiedot ovat osoittaneet teorian pettäväksi. Uhri syyllistää itsensä, koska se on helpointa.
Maahanmuuttopolitiikan osalta Pentti Linkolalla on selvät ohjeet: rajat kiinni ja loput hukkukoot Välimereen. Hän vastustaa liikakansoitusta ja kannattaa toisaalta terroristeja, mutta nämä eivät vähennä ihmiskuntaa riittävästi. Haavisto ja Huhtasaari näkivät EU:n yhtenäisyyden heikkoudet. Jokainen maa yrittää selvitä omilla säännöillä ja tarkistuksilla. EU laatii mielellään sääntöjä, joita ei itsekään välitä noudattaa. Kuulemma noin 5000 tyyppiä piileskelee Suomessa laittomasti. Helposti niistä aina joku riehaantuu osoittamaan mieltään Turun malliin.
Matti Pitko kirjoittaa hänkin kerran asiaa Aamulehdessä. Hänen mielestään varomme kommentoimasta epäsuosittuja kysymyksiä. Näin juuri on. Kannattaa suorastaan siteerata Mattia: ”Rasismisyytösten pelko estää meitä puhumasta avoimesti etnisistä kysymyksistä. Se antaa tilaa rasisteille.” Tämähän on selvää, mutta hyvä kun joku aina sanoo sen.
Siispä voin siirtyä vaarattomampiin aiheisiin. Käväisin eilen illalla Helsingissä, missä kirjabloggarit kokoontuivat Kansallisteatterissa. Puhuimme kirjoistamme Kjell Westön kanssa. Minua haastatteli taas Helena Ruuska, josta oli juuri tullut isoäiti, mutta pystyi silti keskittymään Eino Leinon maailmaan. Westön Kangastus 38 on tulossa Kansallisen ohjelmistoon. Hän kertoi hauskasti ”innokkaasta, mutta onnettomasta suhteestaan” teatteriin. Hänestä teatterille kirjoittaminen on niin erilaista kuin proosa, että hän antaa taitavien dramaturgien hoitaa sovitukset eikä yritä enää itse näytelmää.
Westön uusin Rikinkeltainen taivas olisi tietysti luettava, Helenakin sitä Hesarissa ylisti. Mutta huomaan hyllyssäni muutamia vanhempia lukematta jääneitä Westön teoksia, olisiko ne selvitettävä ensin. Aloitinkin semmoista kuin Vådan av att vara Skrake (2000), joka alkaa tekijälle tyypilliseen tapaan haeskelevan rönsyilevästi. kunnes teemat tiivistyvät. Hänen ilmeikästä ruotsiaan lukee aika hitaasti nauttien, mutta ehkä ehdin vielä tämänsyksyiseenkin romaaniin. Niskaan on lisäksi tulossa oikea itsenäisyyden juhlien kirjavyöry.
22.8. 2017