Ei voi kieltää. Aina tähän aikaan vatsan pohjassa väreilee.  Kun kuuden vuoden matka saapuu maaliin: kuinka Sillanpää-ooppera nyt otetaan vastaan?

Tähänastisen kokemukset kenraaleista ovat rohkaisevia. Kiitoksia on sadellut. Mutta  vasta tänä iltana esityksen totuus koetellaan. Facebook on hurmaava tykkäämisareena, mutta nyt vasta lahjomaton kritiikki saa oikeutetun tuomiovaltansa.

Keskustelimme vilkkaasti esityksestä meillä eilisen kenraalin jälkeen Sina Kujansuun, Maila Böhmin ja Seija Ruskon kanssa. Sekä kiitosta, kehuja että hyvin tarpeellista asiantuntevaa kritiikkiä kuulimme. Usein tekijät itse valahtavat rajattoman itsekehun pettävään lammikkoon.

En osaa enkä voikaan kommentoida esitystä. Eilen keskustelimme pitkään myös säveltäjä Seppo Pohjolan kanssa tekeillä olevaa dokumenttia varten Sikomäellä ja täällä meillä. Meillä on tietysti muutamasta kohdasta taiteellinen erimielisyys, mutta suurista linjoista ja useimmista yksittäisistä seikoista olemme selvinneet hyvässä yhteisymmärryksessä. Oopperassa säveltäjä on kuningas, näin Mozartin ajoista alkaen. Libretistin on taivuttava muutoksiin. Työ on ollut joka tapauksessa innoittavaa, musiikki taidokasta.

Ei nyt tässä osaa oikein muuta tehdä kuin odottaa iltaa. Marjatan musiikkimatkalaiset tapaan jo Heiskalla iltapäivällä ja kutsuvieraat otamme vastaan Koskilinnassa. Siitä ensi-ilta vierähtää vääjäämättä käyntiin. Se on nyt se, ei sille enää mitään voi.

Liput on myyty viimeistä sijaa myöten, mutta toiveita on, että ensi vuonna jatketaan. Sitä jo paljon kysellään. Näin vaivalla saatua hienoa teosta ei kannata heittää heti tien oheen. Onhan itse Myllykolun miljöö kokenut vaikuttavan kohennuksen ja osittaisen muodonmuutoksen. Kelpaa siellä nyt nauttia sekä luonnosta, museosta että musiikista – telttojen väliaika-antimista puhumattakaan.

Tapaamisiin Myllykolussa tänä iltana ja seuraavinakin kahden tulevan viikon aikana.

22.7. 2017