Sattui niin sopivasti, että unohdin toissapäivänä Brodskyn esseet SKS:n kirjastoon. Osutin hakumatkan Kauppatorin kautta, missä pidettiin pohjoismaisia juhlallisuuksia. Väkeä kertyi presidentinlinnan edustalle hyvissä ajoin, ei kuitenkaan kovin massiivista määrää.
Tulivathan vieraat viimein ja nousivat parvekkeelle vilkuttamaan. Samassa puhkesi raesade. Urhoollisesti kestivät sateenvarjojen alla. Kun lähtivät marssimaan Espaa Kaupungintaloon, sade taukosi. Mutta tunnelma pysyi vaisuna. Mihinkään hurraa-huutoihin ei riehaannuttu, vähän vaan lippuja ja käsiä heiluteltiin. Ei tehty tästä nyt sen suurempaa numeroa.
Iloisin vieraista oli Islannin presidentti, toiseksi iloisin Tanskan komea Margareeta. Tyylikkäitä olivat muutkin kuningattaret sekä Jenni tietysti. Hauskaa joukkoa.
Ruotsin Karl Gustaf vaikutti kovin mietteliäältä, ehkä hän kertasi puhettaan, jonka piti Hanaholmissa. Parhaan puheen pitikin, muisti lämpimästi myös Mauno Koivistoa. Vihkiäisjuhla oli sykähdyttävä. Tuntui että Suomella on aitoja ystäviä. Kuinka toisenlainen olikaan se jäätävä tunnelma 1939, jolloin viimeksi Suomen presidentti Kyösti Kallio kohtasi Tukholmassa naapurikansojen kuninkaat ja valtionpäämiehet. Monta hyvää luvattiin, mutta mitä saatiin. Jotain sentään, kuten Ruotsin nykyinen kuningas saattoi jo muistella.
Torilla oli hauska kuunnella kansalaisten ystävällismielistä ja leikillistä rupattelua. Paljon on rojalisteja, mutta myös leppoisaa kritiikkiä kuuli. Sotaväenosastot esiintyivät täsmällisesti. Mediaväkeä oli joka nurkassa. Joo, löysin sen Brodskyn sitten kirjastosta, tanhut torilla jäivät näkemättä.
Mutta illalla uudelleen kaupungille, nyt yliopistoon. Maanpuolustuskurssiyhdistys järjesti tilaisuuden juhlasalissa, esitelmöitsijänä Lasse Lehtinen ja aiheena puolustusmäärärahojen kehitys sotien välisenä aikana. Hyvä ja havainnollinen esitelmä, josta kuuli, että Lassen Tanner-elämäkerta ilmestyy syksyllä, niin keskeiseksi Tanner tässä nousi ja varmaan syystä.
Yhtenä teemana oli se, että hallitus myönsi puolustusrahoja suhteellisesti enemmän kuin yleisesti on väitetty. Myytinomaista suuntausta eli malli Cajanderia pyritään yleensä liioittelemaan. Toinen piirre oli se, että Ryti ja Tanner eivät uskoneet sodan syttyvän. Lassen mukaan he olivat järkimiehiä ja luottivat sopimuksiin ja uskoivat toistenkin toimivan samalla tavalla. Sitten joutuivat karvaasti pettymään.
Lasse siteerasi Linda Tannerin luonnehdintaa: ”Meidän Väinö tietä aina, mitä ennen on tapahtunut, ja hän tietää aina, mitä tapahtuu nykyhetkessä, mutta Väinö ei osaa aavistaa, mitä tapahtuu tulevaisuudessa, sillä hänellä ei ole mielikuvitusta.” Jokseenkin näin se meni.
Tanner ja Ryti asioita hoitivat, mutta Mannerheim nousi 30-luvun mittaan yhä hallitsevammaksi, niin pessimisti kuin olikin ja samaa maata siinä suhteessa kuin Paasikivi. Pessimistit tajusivat asiat paremmin kuin rationaaliset talousmiehet. Miten Mannerheim sanoikaan: ”Sota on kuin Pietarin Europeiskaja-hotellin ravintola. Ei sinne koskaan pyritä, mutta aina sinne jotenkin lopulta joudutaan.”
Paljon keskustelua herätti Lassen esitelmä. Eletäänkö nytkin kahden sodan välissä kuten 30-luvulla, sitäkin pohdittiin. Historiasta löytyy aina opettavaisia yhtymäkohtia. Tapasin tuttuja, muutaman omaltakin kurssilta. Kaikki me paikalle tulleet 420 soturia taas vähän viisastuimme.
1.6.2017 Kovin alkoi kesä koleasti. Obs! tunnettu rojalistimme Matti Klinge onnitteli tänään minua Venetsian löydöistäni, joita olen tässä selostellut.