Kun Mika Waltarin tekijänoikeudet helpottuivat, komisario Palmu on siirtynyt teattereiden ohjelmistoon. Tampereen Komediateatterin Kaasua, komisario Palmu! on toinen näkemäni näyttämösovitus Helsingin Areenan Komisario Palmun erehdyksen jälkeen.
Voi panna merkille, että sovituksen nimi tässä noudattaa Matti Kassilan elokuvaversiota. Alkuteos oli Kuka murhasi rouva Skrofin? Teatterit tunnustavat kehittävänsä jatkumoa maineikkaille filmisovituksille. Tampereen esitys mainostaa itseään sillä, että se on kansainvälisesti palkittu teos. Palkinnosta on tosin kulunut vähän aikaa. Waltarin romaani sai ensimmäisen palkinnon pohjoismaisessa dekkarikilpailussa 1939! Mutta palkintohan on yhä voimassa, kuten Panu Raipia huomautti.
Elokuvilla oli se etu puolellaan, että ne saattoivat käyttää takautumia, jotka notkeuttivat ja rikastuttivat kerrontaa. Ehkä hyvän tekniikan sisänäyttämö voi kokeilla samaa. Helsingissä muistaakseni olikin sen suuntaisia välähdyksiä.
Joel Elstelän dramatisoima ja yhdessä Panu Raipian kanssa ohjaama esitys joutuu tyytymään alkuteoksen kuulusteluvoittoiseen, yksitasoisempaan rakenteeseen. Se selvitetään kyllä sutjakasti. Lavastaja Oskari Löytönen on ratkaissut näppärästi tarvittavat siirrot, vaikka miljööt jäävät pakosta aika viitteenomaisiksi. Elstelä on sirotellut sinne tänne viittauksia Waltarin muuhun tuotantoon.
Esityksen keskushahmo on luonnollisesti Esko Roine itsensä Palmun roolissa. Hahmo on hyvä, mutta jääköhän vähän ulkokohtaiseksi. Muhevaa kosketusta Palmun persoonallisuuteen ei synny. Ehkä Roine lisää piirteitä matkan varrella, muistivaikeudetkin voivat alussa jäykistää. Joel Rinteen esikuva on tietysti tavoittamaton. Näyttelijän syntymästä tuli muuten juuri kuluneeksi 120 vuotta.
Apulaisille jää enemmän tilaa. Lari Halme tekee Virran roolin huvittavankin samantapaisilla keinoilla kuin Matti Ranin elokuvassa. Tarkkaa komediatyötä vähistä aineksista. Ari-Kyösti Seppo on toimeliaampi Kokki kuin legendaarisen niukkaeleinen Leo Jokela. Muutama suloinen nainen yrittää harhauttaa miehistä tutkimusta.
Päähahmoksi nousee kuitenkin Aimo Räsänen verrattomasti kekkuloivana Kurt Kuurnana. Komediallinen vastuu lepää hänen äänenpainoissaan ja mimiikassaan. Liekö loppuvaroitus vähän turha, onhan valtaosa katsomosta nähnyt Kassilan elokuvan useaankin kertaan. Ratkaisu on tässä staattisempi kuin elokuvan huima porraskäytäväkohtaus. Sama oli Areenan esityksessä Helsingissä: jännitystä on vaikea nostattaa teatterin keinoin.
Eikä tässä niin jännitykseen tähdättykään, vaan rentoon viihteesen. Sellaisena esitys toimii ihan hyvin. Erityiskiitos ohjelmalehtisestä, jossa Jopi Elstelä kertoo isoisänsä Mikan suhteesta teatteriin ja näyttelijätkin omista Waltari-elämyksistään. Onpa mukana Mikan valokuva, jota en ole ennen nähnyt.
Ensi-illassa saimme lisäksi nauttia torvisoitosta ja juhlistaa joukolla mainion näyttelijäveteraanin Seppo Mäen 80-vuotispäivää. Tätä Palmua voi huoletta suositella kunnon kotimaisen kesäkomedian ystäville.
8.6. 2017