Nurmijärven Taaborinvuorelle kiipesi yllättävän paljon väkeä lämpimänä tiistai-iltana, vaikka siellä ei ollut edes mitään näytelmää. Näyttämöllä vain kolme tuolia ja tarkoitus keskustella Teemu Keskisarjan kanssa Aleksis Kivestä ja Eino Leinosta sekä näiden keskinäisistä suhteista. Tosin herrat eivät koskaan tavanneet, Leino syntyi kuusi vuotta myöhemmin kuin Kivi kuoli. Mutta kirjallisia kohtaamisia oli paljon. Leino kirjoitti Kivestä hienon esseen ja piti muutenkin hänen muistoaan esillä.

Sanoivatkin siellä, että Nurmijärvellä elää vieläkin aika vahva Kivi-henki, mikä näkyi yleisön kiinnostuksessa. Se näkyi myös syntymäkodissa, jossa ensin poikkesin, näyttelyssä ja 10 minuutin videossa, joka siellä pyörii. Näissä olemme vieläkin Hämeenkyrössä jäljessä. Toisaalta Sillanpää-museomme ovat sitten ehkä aidompia, eivät vielä elektroniikalla modernisoituja.

Aleksis Kiven Seuran puheenjohtaja Sakari Katajamäki avasi tilaisuuden ja esitteli meidät ja sitten vaan puhumaan. Sakari luotti, että selviämme Teemun kanssa keskenämme, ja pakkohan oli yrittää.

Kuljetimme sankareitamme teemasta toiseen. Teemu vasta kirjoittaa kirjaa Kivestä, minulla valmis opus Leinosta. Löysimme monia yhtymäkohtia miesten välille. Kumpikin oli yli 40-vuotiaan äidin synnyttämä, ja kummallakin oli melko varakas ja virikkeellinen lähtökohta. Eivät he tulleet tyhjästä, vaan melko viljeltyneeltä kulttuuripohjalta. Varhaiskypsiä, lahjakkaita ja leikkimielisiä poikia olivat. Kumpikin pääsi opintielle ja kurkotti yliopistoon saakka, vaikka jäivät  vaille tutkintoa.

Muistutimme kuinka professorit 1800-luvulla huolehtivat hyvin lupaavista kirjailijoista, järjestivät apurahoja ja palkintoja ja kannustivat eteenpäin. Saman sai kokea Juhani Aho aikanaan. No August Ahlqvist tunnetusti vähän töksähti Kiveen, mutta Teemu arvioi, että miestä on kohtuuttomasti demonisoitu ja hänen Seitsemän veljeksen kritiikkinsä osuutta Kiven tuhoutumisessa liioiteltu. Olihan Kivellä hyviä tukijoita, mutta ratkaisevilla hetkillä he pelästyivät ja vetäytyivät. Ahlqvist todella oli sitä mieltä mitä oli Kivestä, minkä sille enää voi. Kiven romaani soti raskaasti hänen ihanteellista estetiikkaansa vastaan.

Teemu puolestaan muistutti Seitsemän veljeksen yli-ihanteellisesta lopusta ja ihmetteli, etteivät fennomaanit sen enempää romaanin viimeisestä luvusta heltyneet. Minä taas muistin, että Jouko Turkka näki lukutaidottomuuden veljesten vapauden takeena, jonka he menettivät sitten, kun suostuivat yhteiskunnan nöyriksi jäseniksi. Teemu aprikoi, oliko lukutaidosta lopultakaan veljeksille suurta hyötyä. No pääsivät sentään naimisiin, ja Eerosta tuli jonkinlainen lehtimies, ei mikään arvostettu homma sinäkään aikana.

Naisistakin rohkenimme keskustella. Teemu puolusti Kiven viriiliä miehuutta ja ihmetteli tutkijoita, jotka vaativat dokumentteja ja tieteellistä näyttöä ennen kuin mitään voidaan sanoa Kiven naissuhteiden todellisesta laadusta. Jäämme siis kiinnostuneina odottamaan Teemun omia tulkintoja. Leinon surkean naishistorian jo tunnemme. Teemu arveli Kivenkin saaneen jossain vaiheessa syfilis-tartunnan, niin yleinen se 1800-luvun suojaamattomina aikoina oli. Sen saattoi saada jopa taistelukentällä vierustoverin vuotavasta verestä.

Kivi kirjoitti Suomen parhaan romaanin ja Leino helkavirret ja monia kuolemattomia runoja, mutta kumpikin halusi myös suureksi näytelmäkirjailijaksi. Kivi onnistui, Leino ei. Miksi näin? Arvioin, että Leinon mahdikkaista aatedraamoista puuttui kaksi tärkeintä tekijää: elävät henkilöt ja huumori. Kumpiakin oli riittämiin Kivellä. Siksi häntä edelleen esitetään, kun taas Leinon draamat on unohdettu.

Tässä vain pääkohtia tunnin keskustelustamme. Kivessä riittää edelleen tutkittavaa. Teemu lupasi huomattavan löytöpalkkion Kiven uusista kirjeistä ja varsinkin valokuvasta, jota on etsitty vasta vajaat 150 vuotta. Minä en mitään lupaile, Leinon paperit ovat taivaan tuulissa ja kirjeitä on paljon kadonnut; tuskin mitään merkittävää enää löytyy. Sitä paitsi olen siirtymässä uuteen aiheeseen, kirjailijaan, jolta on säilynyt aivan summattomasti kirjallista jäämistöä. Arkistot ovat sekä tutkijan ilona että rasituksena.

Selvisi myös Teemun tehon ja tuotteliaisuuden yksi syy: hänellä on parikin tutkimusapulaista. Piru vieköön, koskahan pääsen yhtä pitkälle. Sitten vasta alkaakin tuloksia paukkua. Julistan siis hyvän arkiston penkojan paikan haettavaksi. Seikkailijat ja onnenonkijat älkööt vaivautuko. Nimellinen palkkio taataan ja erinomaiset luontaisedut.

Kannatti kiivetä Taaborinvuorelle, siellä syntyi ideoita, tässä vielä paljastamattomiakin.

6.6.2017