”Sekalaista sekalaista, sekä hyvää että pahaa…”
Rajamäen rykmentin Mikon repliikillä voisin luonnehtia kulunutta viikonloppua. Maalla olimme, minä vain kääntymässä, mutta kaikenlaista ehdittiin.
Suomessa on yli puolensataa kirjailijan nimikkoyhdistystä. Ensimmäinen oli Nortamo-seor, seuraava Aleksis Kiven seura. Viime aikoina niitä on syntynyt vilkkaasti lisää. Nyt voi jo laskea, keneltä merkittävältä kirjailijalta puuttuu oma seura.
Hämeenkyröön F. E. Sillanpään Seuran vieraaksi saapui kymmenkunnan seuran edustajia pitämään vuosikokousta. Sain toimia puheenjohtajana. Nimikoiden oma puheenjohtaja vaihtui: pitkään urakoinut Matti Nummenpää väistyi terveydellisistä syistä, ja Kainuun Eino Leino -seuran puheenjohtaja Esko Piippo valittiin tilalle. Valittiin lisäksi täydentäviä jäseniä hallitukseen, mm. Kiven ja murteiden harrastaja Jaakko Yli-Paavola varajäseneksi. Nimikoiden aktiivisilta sivuilta lähemmät tiedot.
Onko toiminta tarpeellista? Ehkä on, vaikka hiljaisempaa kuin ennen, avustuksia ei juuri enää tipu. Mutta sitkeästi sinnittelevät. Jospa alkaa uusi nousu. Kirjailijamuseoissa riittäisi tekemistä, niitä on Suomessa surkean vähän. Varsinkin jos vertaa sivistysmaihin idässä, lännessä ja etelässä.
Tehtiin bussilla lenkki Sillanpään maisemiin. Hyvää muistin verestystä alkavaa kesää ajatellen. Mutta Myllykolussa koin lievän shokin, niin perusteellisesti siellä maisema muuttuu oopperan katsomokatoksen ja lavastuksenkin osalta. Voimme heittää hyvästit idylliselle pienoismaisemalle. Varoitus suven vierailijoille: yrittäkää ymmärtää. Alkaako jo kaduttaa koko mahdikas hanke? Mutta ei auta, juna etenee vääjäämättä, kuten saatoimme todeta perjantai-illan johtokunnan kokouksessa.
Hienoinen tihkusade saatteli kierrosta ja ilahdutti viljelijöitä ja trekoolin virkistäjiä. Muuten ei silmä iloinnut. Myös massiivinen runkoviemäri meidän kylällä muuttaa nyt näkymiä ja rantavesiäkin. Näennäinen edistys vetää perässään ruhjovia työmaita, onneksi väliaikaisesti. Seuraavaksi revitellään rahapusseja.
Vietimme tyttärieni merkkipäiviä, Ainon syntymäpäivää ja Alman nimipäivää. Aino meillä maalla teki toimitustöitään Huvituksen rauhassa. Vähiin jäivät minulta rantatyöt, mutta saunoa sentään ehdittiin.
Kolkuttelin junalla takaisin Helsinkiin ja laskeuduin Rautatientorille Maailma kylässä -toritapahtumaan. Oli määrä osallistua paneelikeskusteluun sananvapaudesta. Mutta missä hitossa täällä keskustellaan? Väkeä pyörii teltoissa ja niiden nurkilla, mutta mitään plakaattia saati vastaanottajaa ei näy. Niin päädyinkin väärään paikkaan jonkun ohjelmateltan back stagelle, mistä minut hienovaraisesti ohjattiin Kirjatelttaan. Sieltä jo soittelivat perään.
No itse keskustelu meni sentään aika luonnikkaasti. Katja Ketun kanssa pohdimme kahden sananvapauden olemusta, kun kolmas puhuja luisti. Katja kertoi kuulumisia Pietarista ja omien kirjojensa vastaanotosta. Minä muistelin vanhoja kirjasotia ja sensuuritapauksia, olihan niitä Myklestä ja Milleristä aina Salamaan ja Rintalaan. Elinaikanani on kirjailijoita tuomittu aika ahkerasti, Eino Leinokin aiheeseen pakinoissaan puuttui, mutta nyt ajat ovat kokonaan muuttuneet. Tohdin epäillä, ettei Katjakaan pystyisi niin roisia ilmaisua keksimään etteikö sitä kirjaan painettaisi.
Mutta onko rannaton vapaus hyväksi kirjallisuudelle? Eikö tekijöiltä puutu tervettä vastusta, jännitettä? Onko kirjoilla enää merkitystä, kun kaikki sallitaan ja mikään ei enää heilauta establismentia? Kirja ei kolhaise oikeasti, ei vaikka Jari Tervo kuinka Lahnasta (Vanhasta) pilkkasi. Siellä Matti istuu valiokunnan puheenjohtajana ja presidenttiehdokkaana. Satiirin hampaat ovat tylstyneet.
Mietimme sitäkin, ketä nyt pitäisi kauheasti pilkata, jotta edes joku loukkaantuisi. Mannerheim on liian vanha ja kulunut harjoitusvastustaja. Juha Sipiläänkin on jo ruuti tyhjennetty. No Mauno Koivisto. Jos hautajaisten tunneaallon jälkeen joku kolhisi Koiviston jälkimainetta, voisihan siitä kansa kiukustua. Mutta Juhani Suomikin on nyt ihan hipihiljaa siipiään myöten. eikä muitakaan kriitikoita ilmaannu.
Tällaisia puhelimme ja kävimme nauttimassa lasilliset päälle. Katjalla menee kovaa, maita ja mantuja matkustelee ja uusia kirjoja suunnittelee. Niin kai minäkin.
28.5. 2017