Kävimme kirjoittamassa nimemme Mauno Koiviston surukirjaan Mariankadulla. Noin sadan hengen jono, juuri sitä tavallista kansaa, jota Koivisto arvosti. Jossain kiertokyselyssä, kun presidentti täytti 70, Katri Helena ehdotti hänelle lahjaksi Veikko Lavin levyä ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”. Valintana täysosuma.
Huomasin suorastaan liikuttuvani nähdessäni pöydällä avatun kirjan, Koiviston kuvan ja palavan kynttilän. Monet kumarsivat kuvalle ja jäivät hetkeksi seisomaan sen eteen. Hyvästijättö, historian koskettavaa havinaa.
Koivisto oli tietokirjailija, omantyylisensä, mutkikas ja seikkaperäinen, tarkkaan dokumentoiva. Kekkoselta, niin tyylin taituri kuin olikin, jäivät muistelmat tekemättä. Nyt on taas hyvin kirjoittava presidentti vallassa. Perinne jatkuu.
Eilen ajelimme Simo Juvan kanssa Lohjalle pitämään kirjallisuusiltaa – tällä kertaa Sillanpään merkeissä. Virkistävää palata näinkin tuttuun kestoaiheeseen. Olemme aiemmin keskustelleet Lohjan kirjastossa Ahosta, Paavolaisesta ja Inhasta. Simo valmistautuu joka kerta huolellisesti kuva- ja tekstinäyttein, niin nytkin. Erityisen vaikuttava oli Veikko Sinisalon tulkitsema Hurskaan kurjuuden suurenmoinen loppu, jota hiljentyen kuuntelimme.
Sinällään suuri ilo keskustella ärhäkän vetäjän kanssa, joka on tosiaan tutustunut aiheeseen, lukenut sekä kootun elämäkertani että monia Sillanpään teoksia ja osaa tehdä teräviä kysymyksiä. Joku laiska ja ylimielinen lukija aina silloin tällöin urahtaa, että Sillanpää on jo lukukelvoton kirjailija. Olisipa ollut eilen tässä eloisassa, lähes satapäisen yleisön vanginneessa illassamme. Edes lätkämatsi samaan aikaan ei verottanut väkeä tuon enempää.
Timo Hartikainen, Venetsian matkatoveri, oli hauska tavata, samoin Elina Pietilä, jonka fennomaanitutkimusta olen lukenut ja sain taas lisäaineistoa. Oli muitakin jo tutuiksi käyneitä hahmoja. Maritta Turunen ystävälliseen tapaansa emännöi, Simo esitteli Lohjaa sekä virkakokemuksensa pohjalta että Eeva Joenpellon silmin. Timoa rauhoittelin, että ne Venetsian arkistolöytöni Waltarista ovat jo valinkauhassa – pian selviää, mitä kautta niitä ryhdyn julkistamaan.
Alkuviikosta vielä toinenkin perinteinen vierailu, silloin Tampereella Mummonkammarissa. Jos oli Lohjalla neljäs kerta, niin täällä peräti yhdeksäs! Leinosta oli tietysti puhe. Arja Arohonka minut aina kiskoo kertomaan kirjoistani, ja mielelläni menen. Lisäksi hän tarjosi mureaa pariloitua lammasta Saludissa. Ruokapalkallahan me nälkäiset humanistit usein reissaamme… Tapasin samassa paikassa syntymäpäiviään viettävän Juhani Seppäsen hyvässä vauhdissa. Lupasin katsoa sarjaansa ”Suomi on suomalainen” areenasta ja ensimmäisen osan jo katsoinkin. Elävää kerrontaa ja iskeviä leikkauksia.
Nyt pitäisi viimein päästä omiin töihin taas käsiksi, mutta minkäs teet. Tänään krymppäämme Leino-kirjan Södikan herrojen kanssa Kappelissa ja huomenna onkin jo suuri juhla: Kirjailijaliitto täyttää 120 vuotta. Juha Vakkurin kanssa pohdimme, pitäisikö vetää oikein smokit niskaan. Ja Suomen leijonatkin rynnistävät Kölnissä. Itsenäisyyden juhlavuosi sen kun komistuu ja nousee, nostaa kämmentään ja lyö.
19.5. 2017