Kirkko veren päällä ja Gribojedovin kanava

Totisesti se on venäläinen aihelma, kuten muinainen professorini Annamari Sarajas toteaa eräässä esseessään.

Enpä ole aikoihin kokenut sellaista myräkkää kuin eilen kiirastorstaina täällä Pietarissa. Lunta tuli ihan koko päivän ja myöhään yöhön tiheästi, pyörteisesti, villisti. Ensin ajattelin pysyä tiukasti kämpillä ja lueskella ja jotain kirjoitella.

Mutta äkkiä iltapäivällä pisti päähäni – ei hitto, nyt jos koskaan on työnnyttävä rohkeasti ulos. Onneksi tein näin. Tuskin koskaan näen enää Nevski Prospektia näin gogolmaisessa lumimyrskyssä ja ihmiset puskemassa päin tuiskua päällystakeissaan, päät tanassa, niskat kyrmyssä, kädet syvällä taskuissa. Venäjää!

Voipa muistua mieleen se Tolstoin novelli, missä ajoimies eksyy arolla lumiuiskussa ja kääriytyy lopulta – jaa, miten se olikaan. Peittyy joka tapauksessa lumeen ja kuolee eikö niin. Siitä kai Annamarikin aloitti esseensä, voin kotona tarkistaa. Täällä on varsin niukka venäläisen kirjallisuuden valikoima.

Illalla sitten nautiskelin pyryn kuvioista pimenevän ikkunani takana ja kuuntelin Matteus-passion tietokoneella alusta loppuun. Tunsin olevani Venäjällä ja viettäväni Pääsiäistä Pyhässä Pietarissa.

Tänä aamuna on kaupunki kauniin valkea, kadut jäiset, jokunen raikas aste pakkasta, taivas ajoittain puhtaan sininen – kirkas kärsimyksen tunnelma.

Mutta nyt ei ole aikaa enempiin tunnelmointeihin, Marja kultani tulee Suomen asemalle kolmen tunnin päästä. Painelen vastaan ja aloitamme yhteiset pyhät tässä loputtomien ihmeiden kaupungissa.

Pitkäperjantaina 2017