Toden totta, tuossa muutaman korttelin päässä Kapellassa voi kuunnella huippumusiikkia puoli-ilmaiseksi. Schumannia ja Šostakovitšia loistavina esityksinä. Nuorten sinfoniaorkesteri veteli hienosti Aleksej Vasiljevin johdolla.
Aloitin Palmusunnuntain kuten kuuluu kirkoista. Kazanin katedraali oli taas täynnä messuajia. Ostin sadalla ruplalla kimpun pajunkissoja pöydälleni. Poikkesin tasapuolisuuden vuoksi myös tähän viereen Pyhän Marian luterilaiseen kirkkoon, jossa oli menossa suomenkielinen palvelus. Edellisellä kerralla siellä kävi hullusti. Seurasin vähän aikaa venäjänkielistä palvelusta, kun ystävällinen nainen vierelläni toi minulle virsikirjan huomatessaan, etten veisaa. Sitten hän näytti aina kohdat, joihin seurakunta yhtyi puhuen. Eihän siitä voinut pitkään aikaan poistua.
Eilen illalla vielä huvittelin hillitysti, pieni puhdistautuminen oli tarpeen. Päätin illan jazz-baariin, todella miellyttävään paikkaan, vanhanaikaista jazzia, tanssia, mehukas baarinainen, iloista meininkiä. Kaihdan sen sijaan vastapäistä strip-baaria uljaine pitkäsäärisine venakoineen. Siellä varmasti kuluisi koko matkakassa. Pietari tarjoaisi vaikka mitä, jos sen houkutuksiin heittäytyisi. Onneksi Marja tulee ensi viikolla.
Gruusialaisen lounaan vahvistamana nautin siis iltapäivällä klassista musiikkia epämukavalla pinnatuolilla, mutta salin lämmin tunnelma korvasi lievän hankaluuden. Pianisti Oleg Weinstein tarjoili Schumannia virtuoosimaisesti ja heitti vielä ylimääräisen tunnelmapalan. Sitten pääasia, Šostakovitšin sinfonia numero 6. Aikanaan Leninin kunniaksi (!) sävelletty 1939. Musiikista kuuluukin, että se on aluksi kirjoitettu kieli keskellä suuta, verikarpaloita otsalla. Stalin oli jo tuominnut säveltäjän musiikin (Lady Macbeth 1936) sekasotkuksi. Nyt ei ollut yhtään varaa enää ärsyttää Isä Aurinkoista.
Ehkä tämä tausta kuuluu ensimmäisessä Largo-osassa. Onhan surumielistä ja hiljaista soitantaa, ikään kuin juuri ja juuri arvaisi jonkun nuotin paperille pyöräyttää. Sitten Allegrossa tahti reipastuu ja Prestossa on jo täysi jylinä päällä. Ikään kuin säveltäjä yltyisi uhmakkaaksi: sanokaa mitä sanotte, mutta täältä pesee! Ensin selkäpiitä kylmäävää, sitten miltei hiostavaa musiikkia. Šostakovitšin erikoisalaa ovat nirhaavat, vihlovat äänet. Hänen valokuvistaan jo näkee, että se mies osaa kirjoittaa mahdollisimman hapanta musiikkia kun niikseen tulee. Mutta sitten hän äkkiä päästääkin kaikki pellit auki. Nuoret soittajat selvisivät komeasti!
Kun ostin kolmellasadalla (ehkä 5 euroa) yhden Šostan cd:n, vaalea myyjätär juoksutti naulakolle saakka takaisin liikaa antamani satasen. Täällä ollaan huippuystävällisiä.
Ehkä nyt on kirkkoa ja kulttuuria tullut harrastetuksi tarpeeksi, voidaan siirtyä seuraamaan vaalituloksia. Ehtivätkö Pietarin ja Tukholman terroriteot jotakin vaikuttaa vakaisiin äänestäjiin? Kohta se nähdään.
Palmusunnuntain iltana 2017