Aamukävely Moikan rantoja pitkin virkistää, ei vähiten kauneuselämysten vuoksi. Täältä Isolta Konitallien kadulta sinne pääsee hauskasti porttikonkeja ja sisäpihoja pitkin oikaisemalla, ellei kierrä Nevskin kautta.  Palatessa on täydessä työiskussa.

Näiltä rantamilta kohtasin myös Mannerheimin ensimmäisen asuintalon. Sotilaallisten harjoitusten avara Mars-kenttä on kätevästi lähellä, samoin hevostallit. Nuori kaartilainen osasi valita edullisen asunnon. Olikohan koko matalahko kerrostalo hänen ja Anastasian käytössä?

Tänä keväänä on täällä Mannerheim-seminaari, osanottajia Suomesta ja Venäjältä, ehkä muualtakin. Nouseekohan kiistoja? Se moneen kertaan töhritty muistolaatta on kaikessa hiljaisuudessa siirretty sotahistorialliseen museoon.

Moikan ja Nevskin kulmassa on hieno parturi, jota rohkeasti päätin kokeilla. Kuvankauniita naisia leikkaamassa naisasiakkaita. Jännitin sohvalla, kuka heistä tulee kohdalleni. Ja sieltä tulikin roteva kalju värikkäästi tatuoitu mies. Mutta epäilykset haihtuivat pian, taituri oli tämä parturi. Pesujen, leikkausten, pöyhötysten ja voitelujen jälkeen olen nyt komeampi kuin aikoihin. Pian se kyllä katoaa.

Kun hain lipun sunnuntain konserttiin lähistöllä sijaitsevaan vanhaan Kapellaan, huomasin, että parturi maksaa neljä kertaa enemmän kuin sinfoniaorkesterin konsertti. Arvot kohdallaan?

Mainio talo on Dom Finlandij. Tämä Suomi-talo oli jo taloudellisissa vaikeuksissa, mutta valtio pelasti. Näin elämä jatkuu, ja minullakin täällä taivaallinen rauha. Ylellinen DLT-tavaratalo näkyy vastapäätä ikkunasta. Sen seinässä on pronssinen kaksoiskotkan reliefi, kotkien päiden väliin pari varista rakentaa puuhakkaasti pesäänsä. Siisti huoneeni on luksusta verrattuna vaikka Rooman Villa Lanten askeettiseen koppiin, täällä on kaikki tarvittava ja parhaat nähtävyydetkin kymmenen minuutin kävelymatkan säteellä.

Poikkesin illalla mielijohteesta kerrankin Kazanin mahtavan katedraalin sisälle – ja siellä oli juuri menossa suuri messu. Kirkko kansaa täynnä, kirkkolaulua, pitkiä luikertelevia jonoja ehtoolliselle (vai mikä se oli, leipäpalan sai kukin, mutta pikarista tuli vain sivellys pensselillä otsalle) – kun katseli ihmisten hartaita kumarruksia ja ristinmerkkejä, tuntui yhä mielettömämmältä bolshevikkien yritys kitkeä uskonto tämän kansan sielusta. Ei onnistu koskaan.

Katselen tietsikalla kotimaan telkkaria, eilen vaalikeskustelua vajaan tunnin, ei hirveästi innostanut. Toimittajat neuvovat puheenjohtajia kuin koululapsia käyttäytymään siivosti ja olemaan puhumatta toistensa päälle – ja heti Sipilän ensimmäisen puheenvuoron Jan Andersson katkaisi puhumalla itse päälle. Miksei poliitikkojen anneta väitellä vapaasti? Se vasta elävää ja hauskaa olisi. Olen ennakkoon äänestänyt, joten katsellaanpa tuloksia sunnuntaina.

Eilen sain kutsun Leino-kirjan julkistamiseen Kämpiin kahden viikon päästä. Hieno juttu, taidanpa mennä! Marja haki Jussi Salokanteleen Tammsaare-kirjan Viron lähetystön tilaisuudesta. Kirjoja satelee, joten on niitä luettavakin. Minulla toistaiseksi pinossa Gogol, Nabokov, Kianto, ei huonoa seuraa.

Varikset alkoivat taas pesän rakennuksen kaksoiskotkan päiden väliin. Symboliikkaa? Kiinan poika pääsi Suomen kautta tapaamaan Trumpia ja Syyriassa paukkuu. Pietari on sen sijaan hiljennyt ja hyvä niin.

Presidenttiparimme hoiti Kiinan vierailun loistavasti. Tänään Jenni Haukio täyttää 40 vuotta. Lämpimät onnentoivotukset hänelle! Puolustakoon edelleen runoutta ja kirjallisuutta.

7.4. 2017