Kaksoisagentti on vakoiluromaaneista tuttu rooli. Nyt olisi pohdittava, voiko kaksoiskansalaisella olla samoja ulottuvuuksia. Helpottaako vai vaikeuttaako kahden maan kansalaisuus tietojen välitystä jommaltakummalta valtiolta toiselle? Käytännössä varmaan helpottaisi.

Kansalainen voi välittää tietoja monissa muissakin yhteiskunnan tehtävissä kuin puolustusvoimissa. Parhaat vakoojat uivat viattomissa vesissä. Olisiko kaksoiskansalaisuus liian ilmiselvä kyltti, joka päinvastoin mahdollistaa läpinäkyvyyden ja paremman valvonnan? Yksöiskansalainen on paremmin suojassa? Ja eivätkö kaikki eurooppalaiset sitä paitsi ole jo käytännössä monikansalaisia?

Sinisilmäisiä lainkirjainta tuijottavia voi joka tapauksessa  yllyttää alan kirjallisuuden äärelle. John Le Carré kertoo asiasta enemmän kuin yksikään a-studion toimittaja. Viimeisin lukemani on Tulenarka totuus (The Delicate Truth) – aivan tätä päivää terrorismin torjunnasta ja siinä esiintyvistä valtion sisäisistä väärinkäytöksistä. Lakikirjaa tuskin kukaan alalla toimiva vilkaiseekaan.

Toimittajat eivät hyvästä yrityksestä huolimatta saaneet vielä Juha Sipilää nalkkiin esteellisyydestä. Lasten omistukset alihankkijoissa eivät olleet esteenä valtiovallan päätökselle Terrafamen rahoittamisesta. Seuraava erä Intian kaupoista on oikeuskanslerin pöydällä. Harmillisinta tässä jupakassa on se, että Ylen toimittajat eivät saaneet riittävästi etukäteen rummuttaa Sipilän esteellisyyttä monissa ohjelmissaan. Joku Atte Jääskeläinen oli pahana kantona kaskessa, kun uskalsi uskoa pääministeriä. Kyllähän vallanpitäjiä täytyy hellittämättä epäillä kaikesta ja tuoda myös epäilyt kuuluvasti julki – oli sitten todisteita tai ei. Media on aina tehokkain ennakkotuomioistuin.

Ruotsi on tällä tiellä jo pitkällä. Yrsa Stenius lausahti, että siellä Sipilä olisi murskattu kauan sitten. Kyllä meillä täytyy ajojahteja terästää. Teit mamma-Svean kulkemaan!

Kävin taas Sanoman aulassa kuulemassa keskustelua 1920-luvusta. Mikko-Olavi Seppälä ja Virpi Hämeen-Anttila ehtivät puolessa tunnissa valottaa vuosikymmentä monelta kantilta. Jäi mieleen dialektinen jännite: yhtäällä Suomi oli lujasti kiinni vanhassa agraarisessa rakenteessa tapoja, arvoja ja uskomuksia myöten – toisaalta uudet tuulet tunkivat väkisin sisään maailmansodan päättymistä villinä juhlivasta Euroopasta.  Tästä ristiriidasta syntyi modernismi taiteeseen ja kirjallisuuteen. Myös elintason nousu ja yleinen vapautuminen, samoin ylilyönnit ja rikollisuus huume- ja pirtukaupan seurauksina. Toistaiseksi viimeinen poliittinen murhakin sattui. Hyvin reipasotteinen vuosikymmen!

Mikko-Olavi on paitsi tutkija ja keskustelija, myös mainio kuplettilaulaja, mistä saatiin näytteitä samassa tilaisuudssa, kun yhtye Sakilaiset esiintyi. Ensimmäisen kerran kuulin koko alkuperäisen version laulusta ”Sellainen on Viipuri” – jazzata sai siellä aina, arkena ja sunnuntaina. Lisää aiheesta Mikko-Olavin eloisasta kirjasta (yllä) ja Virpin 1920-luvun dekkareista.

Tilaisuus on tallenteena nähtävillä IS-kanavalla. Samoin on koottuna vaikuttava sarja sotaveteraanien lyhyitä haastatteluja. Keskustelut jatkuvat kuukausi ja vuosikymmen kerrallaan.

Helmikuu alkoi, valo voittaa. Ja Trump lupasi rukousaamiaisella oikaista kaikki maailman vääryydet, joten ei tässä hätäpäivää enää.

3.2.2017