Kiitos Eeva Luotoselle, joka on valinnut radion mietelauseiksi otteita Ciceron viisaasta teoksesta Vanhuudesta (De senectute). Ne rohkaisevat ja antavat uskoa meidän ikäisillemme, vaikka vanhuus vielä edessäpäin odottelee, kuten on toivottava.
Meillä Antti Eskolan viimesyksyinen Vanhuus asettuu valoisan Ciceron rinnalle vähän karvaampana ja pessimistisempänä, siis kriittisempänä mietekirjana. Kumpikin kannattaa vanhojen osallistumista elämään täysin palkein. Cicero kannustaa 84-vuotiaita vaikuttamaan valtion asioihin, koska heidän harkintakykynsä ja painokkuutensa on vuosien saatossa vain lisääntynyt.
Lasse Lehtinenkin on ehtinyt meidän suurten ikäluokkien vuosikymmenelle, onnittelut moniosaajalle, joka kirjoittaa elämäkertaa Väinö Tannerista. Pettikö viisaus, kun Tanner yritti valtaan vielä ikämiehenä? Voittiko suoraselkäisyys poliittisen harkinnan? Vastatkoon Lehtinen kirjassaan.
Eilen kuuntelin radiosta Lehtisen ja Seppo Hovin letkeätä ohjelmaa vuoden 1939 uhkaavista tunnelmista. Jopa Sillanpään Nobel ja Marssilaulu saivat ohjelmassa asiallisen ja perehtyneen käsittelyn, mistä on kiitettävä. Olen samaa mieltä Sepon kanssa siitä, että olisi kiinnostavaa tietää ne muutkin Marssilaulun sävellyskilpaan osallistuneet – vain Väinö Hannikainen tiedetään. Voittaja oli kuten muistamme Aimo Mustonen.
Anne Bernerin liikenneuudistus herätti kahtalaisia aatoksia. Ensinnä on aina ihailtavaa, kun joku todella repäisee ja yrittää tehdä jotakin eikä vain pyörittele puheitaan. Reipas nainen on Berner. Mutta kyllä me samalla kauhistuimme ajatusta, että maalla kauppamatkoillakin täytyisi näpytellä jotain maksutietoja ylös ennen starttia tai että satelliitti rahastaisi jokaista mutkaa, jonka kylillä kurvailemme. Ehkä siis hyvä, että ministeri itse veti suurisuuntaiset ideat takaisin.
Mutta olihan tämä taas näyte kansallisesta Ei käy-kampanjasta ja sen sen ravakasta syttymisherkkyydestä. Ministeritoverit ponkaisivat ensimmäisinä kajauttamaan vastalauseensa. Vastustaminen on muutenkin suomalaisen politiikan antoisin ja tehokkain leipälaji. Miten se vanha jäärä Jouko Turkka muotoilikaan: ei täällä äänestetä jonkun hyvän tyypin puolesta, vaan siksi, että sen avulla voidaan kampittaa jotain vastenmielisempää tyyppiä.
CNN seuraa ikätoverimme Donald Trumpin 100 ensimmäistä päivää herkeämättä päivittäisillä raporteilla ja keskusteluilla. Jokainen twiitti, jokainen kravahdus rekisteröidään ja tulkitaan. Ihmeen maltillisia ja monipuolisia keskustelijoita siellä löydetään, ei niin vastakkaisia asetelmia kuin meillä vaikkapa mainiossa a-studiossa harrastetaan. Laura Saarikoski löysi Hesarin kolumnissa tänään pari kommunikaatiokykyistä kadun henkilöäkin, jotka kykenivät puhumaan erimielisyyksistään huolimatta.
Trumpin virkaanastujaiset oli vaikuttava tapahtuma seremoniallisuudessaan, sanotaan mitään sanotaan puheen sisällöstä. Tasaannuttaako ikä alkukohellukset? Miten hienosti siellä joka tapauksessa kaikki näyttelevät osansa tällaisessa maailmanlaajuista huomiota keräävässä spektaakkelissa. Ja Melanie Trump oli häikäisevän kaunis ja tyylikäs, vaikka sitten sikäläisessä barbi-nukkesarjassa. Jälkikasvu sen näköistä, että heistä vielä kuullaan paljonkin.
Edelleen siis mielenkiintoisia näkymiä edessä, kuten ennakoin jo Trumpin yllättävän voiton yhteydessä. Luen pohjaksi parastaikaa (vasta nyt) Saarikoskien Trump-kirjaa, mistä paljastuu kaikenlaista viime aikojen tapauksia valaisevaa. Ei ainakaan puutu puhuttavaa, väiteltävää, kauhisteltavaa eikä marssittavaa. Brexit etenee Englannissa, ja seuraavaksi repeää manner-Euroopassa. Ranskasta aloitetaan. Marja on jo varta vasten ranskan tehokursseilla ja minäkin perässä taaperran. Pysytellään kärryillä vaikka kuoppaisellakin tiellä.
Päätän raporttini Sepänpuiston laitamalta tähän.
24.1.2017