Shakespearen tapaan loppiaisaattona sopisi huvitella. Niinhän lähestulkoon teinkin. Jäimme kaupunkiin, kun kelit ovat tämmöiset. Kaduilla on ilo kävellä paukkupakkasella lumen narskuessa.

Siispä painelin iltapäivällä Sanomataloon, missä aloiteltiin itsenäisyyden juhlavuotta. Missä kaikkialla sitä aloitetaankaan? Täällä oli puheena 1910-luku, keskustelijoina kovat naamat Martti Häikiö ja Teemu Keskisarja, puheenjohtajana sisältöpäällikkö Antti  Virolainen. Kun etenen Eino Leinon elämässä samalla vuosikymmenellä, aihe kiinnosti.

Tämä oli Ilta-Sanomien tempaus, lehden toimesta alkaa isompi sarja, jossa itsenäisyyden kaikkia vuosikymmeniä valotetaan, keskustelut tallennetaan ISTV:n ohjelmiin samoin kuin sotiemme veteraanien ja lottien haastattelut. Erikoislehden julkaisevat aiheista kerran kuussa.

Kuka vielä väittää, että Iltsika on vain joku sensaatioita etsivä lööppilehti. Tätä kunnianhimoista kokonaisuutta esitteli päätoimittaja Ulla Appelsin, tunnettu terävistä jutuistaan. Esimies Simo Holopainen esitteli videodokumenttisarjaa pienin näyttein. Kun vielä mieskuoro Runebergskören kajautteli komeita lauluja, tuntui ihan kuin olisimme kulttuuritilaisuudessa.

Historioitsijoiden keskustelu oli jäntevä ja eteni lyhyin ytimekkäin puheenvuoroin. Mitään ihmeen uusia näkemyksiä ei siinä ehtinyt aueta, mutta puheenjohtaja piti linjat selkeinä. Häikiö puhui Svinhufvudista ja Keskisarja Mannerheimista, nämä hahmot he tuntevat läpikotaisin. Olivatko nämä suurmiehet korvaamattomia? Keskisarjan mielestä kuka tahansa Vaasan esikunnan kenraali olisi päihittänyt punakaartin amatööriarmeijan. Myöhemmissä sodissa Mannerheim näytti todellisen taitonsa, jota Keskisarja vahvasti ilmaisi arvostavansa.

Häikiö nimesi Paul von Gerichin Mannerheimin mahdolliseksi kakkosmieheksi 1918, ja Svinhufvudia olisi voinut tuurata E. N. Setälä. Mutta Svinhufvudin ansio oli siinä, että hän uskoi lujasti itsenäistymisen mahdollisuuteen ja päätti mennä läpi, kun ovi oli raollaan. Kun muut taipuivat, hän seisoi horjumatta. Hänen tähtihetkensä koitti, kun hän Pietarista haki Leniniltä vahvistuksen itsenäisyydelle.

Oli aika, jolloin kovasti vastustettiin suurmieskeskeistä historian näkemystä. Nyt tuntuu, että palaillaan kovaa takaisin päin, Mannerheimista tulee luvuttomasti uusia kirjoja ja Häikiö valmistelee Svinhufvudiaan. Viitata voi myös Rentolan Stalin-kirjaan, jossa diktaattorin osuus nousee päällimmäiseksi kaikissa ratkaisuissa.

Iltapäivää kevensi Juha Kanerva Tukholman olympialaisten kertomuksilla. Hyvä muistutus oli, että kisat eivät silloin vielä koskettaneet kovin laajasti kansakuntia. Suomen lisäksi aktiivista urheilua harjoitettiin Ruotsissa, Saksassa, Englannissa, Yhdysvalloissa, ehkä jossain muuallakin. Mutta esim. Venäjä oli aivan heikko. Hannes Kolehmaisen kultamitalin symboliarvoa on liioiteltu – ”juoksi Suomen maailmankartalle” –  mutta suomalaisille se merkitsi paljon. Kisat olivat Suomelle poliittisen demonstraation paikka, Venäjästä tahdottiin erottautua. Kaikenlaista muutakin hupaisaa Kanerva kisoista kertoi. Urheilumuseo kuuluu julkaisseen aiheesta tuoreen opuksen, kannattaisi lukea.

Antoisa iltapäivä tästä koostui. Neljällä eurolla sai hyvän lukupaketin tiskiltä. Pakkasillassa poikkesin vielä Kiasmaan ja kävelin näyttelykerrokset läpi. Harvoin näillä avarilla käytävillä mitään todella sykähdyttää kohtaa. Painuinkin Yrjönkadun halliin saunaan ja uimaan, voi mikä rentouttava nautinto!

Näin kiertyi loppaiaisaatto, kuten sanottu, lähes Shakespearen tunnelmiin.

Vielä katsoimme kotona Heikki A. Reenpään muisteluohjelman. Toimittaja ei paljon puheeseen puuttunut, Heikki A sai rauhassa pitää suurpiirteistä monologiaan. Hurmaava kertoja hän on parhaimmillaan eikä aina pidä niin tarkkaa väliä, pysyykö ihan totuuden lähituntumassa. Vähän syventäen ja esiin nostaen hänellä olisi paljon enemmänkin muisteltavaa varsinkin menneiden vuosikymmenten kirjailijoista. Kun olen itsekin häntä useaan otteeseen puhuttanut mm. Sillanpäästä, jäin vähän kaipaamaan suorasukaisempaa otetta. Mutta hyvä näinkin, kirjallisen elämän ylittämätön herrasmies hän on, viimeinen laatuaan.

Loppiaisena 2017