Seitsenkymppiset kaksoset Marja ja Sirkku jäähurmiossa.
Marjan haaveena oli päästä luistelemaan Budapestiin, kun hän täyttää 70. Täytettävähän se oli. Mukaan tulivat kaksossisar Sirkku ja miehensä Risto. Kaupunginpuiston luistinrata otti vastaan heidän iloittelunsa.
Tosin luvattua klassista musiikkia ei kuulunut, vaan jotakin sekalaista poppia, mikä saattoi johtua ajankohdasta. Ja vuokrattavat luistimetkaan eivät ihan vastanneet daamien toiveita. Mutta hienosti he silti liitelivät, aivan mallina nuoremmilleen. Sain toimia dokumentaattorina, vaikka vähän teki jäälle mieli.
Budapest tarjosi myös häikäisevän koristeelliset joulumarkkinat kukkuroin lastattuine kojuineen ja kioskeineen. Totta kai Gellertin upeaan kylpylään pulahdettiin ja ulkoallaskin kokeiltiin. Tonavan musiikillinen illallisristeily kuului varsinaisen syntymäpäivän ohjelmaan. Ja kuultiinhan mustalaisprimastakin kylliksi saakka ja nähtiin taidokkaita kansantansseja Matyas Pincen vanhassa maineikkaassa ravintolassa. Lauloimme kurkku suorana ”Oi niitä aikoja…” aavistamatta, että Päivi Paunun heleä ääni oli samana päivänä sammunut.
Kiertelin lisäksi Kansallismuseossa Unkarin veristä historiaa 1000-luvulta kansannousuun 1956 ja vapautumiseen 1989 saakka. Kun ohi vierivät monet sodat ja maahanryntäykset, pakolaisvirrat ja vieraat valloittajat, omatkin sotaretket ja neuvostomiehityksen kaudet, kansannousun kauhea kukistaminen (Imre Nagyn selli ennen teloitusta!), ei ihmettele yhtään, että maasssa nyt halutaan tulijoiden virtaa rajoittaa. Olisiko Unkari ansainnut muutaman rauhallisen vuosikymmenen? EU:n nuhteitakin uhmaten.
Kun kaduilla kävelee ja ihmisiä katselee, ei tule sellaista tunnetta, että täällä eletään nyt ankaran diktatuurin kurimuksessa. Epäilemättä on suuria ongelmia, opettajia ja toimittajia on irtisanottu ja sananvapauksia rajoitettu, mutta ihmisten katseissa on jotain itsepintaista tyyneyttä. Hyvinvoivilta näyttävät, iloisiltakin. Liike-elämä on vilkasta, liikenne virtailee läntisen metropolien malliin, kaikkialla kilisee jouluisesti. Viktor Orbanilla on kohtalaisen kova kannatus.
Unkari liittyy rintamaan, jossa populisteilla on vahvistuva ote demokratiasta. Liberaalin demokratian väistyminen on yleistyvä ilmiö Euroopassa. Sitä pidetään vanhan eliitin lempiaatteena. Vahva johtaja täälläkin takaa toistaiseksi rauhan ja aineellisen edistyksen. Maahamuuttajia ei Budapestin katukuvassa juuri näy, jokunen kerjäläinen sentään. Turismi on kieltämättä heikentynyt, lentokoneessa oli aika tyhjää, poliittiset heristelyt ovat jossain määrin tehonneet.
Mekin Suomen suvantolasta voimme nyt vapaasti moittia Unkarin mallia, mutta kuinka olikaan silloin, kun siellä vallitsi todellinen demokratiavaje, älymystö pantiin katuja lakaisemaan ja viemäritöihin ja toisinajattelijoita teloitettiin – olimmeko kovastikin huolissamme heimoveljistämme? Olimme kyllä, mutta julkisesti suu supussa, selvä se.
Mutta mehän juhlimme tällä kertaa mitään syyllisyyttä tuntematta. Budapest on uljas kaupunki, nähtävää olisi vaikka kuinka, muutamassa päivässä pintaa raapaisimme. Marja oli täällä toisen kerran, minä kai kolmannen. Waltarin yksinäisen junan jäljillä viimeksi matkasin kymmenisen vuotta sitten. Kokemuksia on vielä kerran täydennettävä.
Palatessa ehdimme juuri ja juuri ystävämme Kirsti Mäkisen muistotilaisuuteen Munkkiniemen Kadettiin, siitä vielä erikseen. Tunteet risteilivät syntymän juhlista kuolemaan, kuten elämässä tuppaa käymään.
17.12.2016