Siinä olivat joulun parhaat kaverit. Joulupukki toi muutaman mukavan lahjan ja parhaana Kimmo Rentolan kirjan Stalin ja Suomen kohtalo. Sehän tuli luetuksi heti joulunpyhinä, kun muut melskasivat omiaan täällä ympärillä.
Aina uudestaan sitä ihmettelee, kuinka Suomi on historian kurimuksessa itsenäisenä selvinnyt kohta sata vuotta. Tämä kirja antaa lisää ihmetyksen aihetta. Neljä kertaa Stalin aikoi vakavissaan nielaista Suomen, mutta joka kerta diktaattori joutui perääntymään.
Ratkaiseva oli ensimmäinen kerta, talvisota. Sehän oli kova ja nöyryyttävä isku suurvallalle. Koko maailma sai nähdä, kuinka pieni ja sisukas Suomi tuhosi puna-armeijan divisioonan toisensa jälkeen. Erityisen pahasti epäonnistui Stalinin suuri idea, Sumen katkaiseminen Oulun korkeudelta.
Rentola vahvistaa sen, mikä muutenkin on tiedetty. Suomen kova sotiminen loi kestävän pelotteen. Se oli paras tae itsenäisyyden säilymiseksi jatkossakin. Neuvostoliiton johtajat eivät koskaan unohtaneet talvisotaa. Sitä ei sotien jälkeen koskaan ääneen lausuttu, mutta se kummitteli taustalla kaikissa yya-neuvotteluissakin. Ne tiesivät siellä, että täällä on pirullinen kansa vastassa, jos valtausta taas yritettäisiin.
Rentola todistaa asioita viileän tieteellisesti ja huomattavan runsaalla viiteaineistolla. Hänen apparaatissaan on paljon tiheätä venäläistä dokumenttitavaraa ja muistelmia. Häntä ei totisesti voi pitää minään sotaintoilijana, kommunistien toimintaa ennenkin tutkinut mies. Hän ei vain pääse yli eikä ympäri talvisodan merkityksestä. ”Myytti” muuttuu täydeksi todeksi.
Toinen tärkeä punnus Suomen asemassa on ollut Ruotsi. Rentola osoittaa, että Ruotsi tuli puolustaneeksi Suomea pelkällä sijainnillaan ja olemassaolollaan. Stalin joutui aina puntaroimaan tarkkaan, miten mahdolliset offensiivit Suomen suunnalla vaikuttaisivat Ruotsiin ja sitä kautta läntiseen maailmaan. Rentolan pelikartalla ovat toimimassa niin Yhdysvallat kuin läntinen Eurooppa, jopa Japani. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikki riippuu kaikesta. Mitä tapahtui Puolassa tai Norjassa saattoi kohta heijastua myös Suomeen.
Tietysti myös Saksa, Britannia ja Ranska ovat pelissä mukana, ei auta. Kaikki väijyvät toisiaan, taktikoivat ja pelkäävät, epäluuloinen Stalin erityisesti. Suomi ei ollut niin yksin kuin on uskottu. Mutta suoraa apua tuli tietysti niukasti tai se myöhästyi. Ylikankaan idea, jonka mukaan Göringin lupaus hyvityksestä myöhemmin olisi ratkaissut talvisodan rauhan, ei tässä esiinny. Sitäkin enemmän muita näkökohtia Rentola esiin vyöryttää. Vetävä, lukukelpoinen kirja, osin jännittäväkin. Selviääkö Suomi todella sotien jälkeenkin Stalinin kaappausyrityksistä 1948 ja 1950? Selviää piru vieköön. Yhtenä syynä tosin kotikommunistien saamaton tunarointi. Ja se, että tänne ei kannattanut yrittää, koska vastarinta olisi jatkunut. Neuvostoliitto ei halunnut vuotavaa haavaa kylkeensä, vaikka vankileirejä jo tyhjennettiin suomalaisten varalle. Mitä Paasikivi sanoikaan venäläisille: ”Jos te meinaatte ottaa Suomen, teidän on ensin tapettava puoli miljoonaa ihmistä ja minut!”
Ehkä tämä lukemisto ei ihan täyttänyt joulun rauhantahtoista sanomaa. Sitä enemmän tuli aihetta kiittää siitä, että nyt on maassa rauha ja ihmisillä kohtalaisen hyvä tahto. Kun niitä leppoisia lapsuuden jouluja 1940- ja 50-lukujen taitteessa vietettiin, eipä aina arvattu, millaisen kuilun reunalla Suomi vaappui. Tämä murrosten ja uhkien maailma on sentään toista kuin silloinen kylmä sota valmiina sojottavine ydinaseineen.
Mutta mitä kohti mennään? Sen näkevät aikanaan nuo lahjavempeleitään lattialla tärskyttelevät Sallan lapsukaiset Asla ja Saima, Kaisan nelikuinen totinen pikku-Vilho ja ehkä jo omatkin lapseni, Aino ja Vilho, jotka hauskoine seuralaisineen joulupöydässä vierailivat. Tulevaisuus on heidän.
29.12.2016
