Antoiko Goethe alun koko nykyiselle etelän matkailulle? Ahkeraan hänen vaununsa vierivät Italian kauniissa vuorimaassa. Roomassa hän asusti pari vuotta, toiseen otteeseenkin. Ilmankos hän on saanut komean patsaan Villa Borghesen puistoon. Ei ole silti kirjailijoista Walter Scottin patsaan ylittänyttä Edinburghissa.

Olin viimeisenä päivänä sunnuntaikävelyllä Pinciolla, kuten muutama tuhat muuta vapaan viettäjää. Muistin Erkon kaunista runoa Oi te kukat helmikuuun, kukat Pinciolla, Suomehen jos voisin teidät tuoda, toisin–.  Ihan tällaista en miettinyt, mutta nautin kyllä marraskuun helottavasta auringosta ja vehreydestä. Kohta sinne lumeen ja tuiskuun.

Puistossa seisoo haaveellinen Byron, miettii synkkänä Victor Hugo ja  monia tuntemattomampia runoilijoita nököttämässä pylvään päässä, joten kyllä sinne yksi Leinokin sekaan solahtaisi. Toimeksi vaan, don Pekonen! Goethen jalustassa ilkkuvan Mefiston sijaan voisi Leinolle laittaa Helkavirsien hahmoja.

Goethen talossa Corson varrella kannattaa käydä, se on tavallaan pienoisnäyttely maisemista, kiintoisia ajankuvia. Kirjasto on päätä huimaava. Kolme korkeaa seinällistä Goethen tuotantoa ja häntä koskevaa: 21 paksua osaa Goethen luonnontieteellisiä kirjoituksia, yli 50-osaiset Kootut, 8-osainen elämäkerta, moniosaisia kirjekokoelmia jne.  Alkaa pyörryttää.

Poikkesin myös Napoleonin museossa, hänelle omistettu monta täyteläistä huonetta maalauksineen, muotokuvineen, ajan sisustuksineen. Rooma kunnioittaa valloittajaansa, mutta vielä voimallisemmin myöhempää vapauttajaansa Garibaldia, joka tuolla Villa Lanten kulmalla uhoo ratsunsa selässsä, patsailla koko sukunsa ja kaartinsa.

Viikonlopun tärkein kohde oli lauantaina käynti Lateranin alueella San Giovannin kirkossa, minne Leino Orja-sarjansa etsinnän huipentaa. Sieltähän alkukristillisyys lähti vakiintumaan Konstantinuksen toimesta. Ja siellä romaanin Johannes Tamminen kokee henkisen kääntymyksen, joka johtaa lopulliseen ratkaisuun ja erakkoelämään. Alkoi myös Leinon oma tie kohti teosofiaa. Santa Scala, pyhät Jerusalemista tuodot portaat (niin taru kertoo) ovat edelleen käytössä ja hartaat uskovaiset kiipeävät ne yhä tänään ylös hitaasti polvillaan. Vaikuttava näky. Johannes suhtautui romaanissa tällaiseen hieman säälivästi, mutta mitä sanoisi Leino nyt sata vuotta myöhemmin. Paljon ryömi nuoria polvillaan portailla. Uskonnon voimaa ei meillä julkisessa sanassa ymmärretä. Sen kokee Roomassa jos missä.

Miksi en uskonut amerikkalaista opasta  ja mennyt herkuttelemaan kirkon viereen Cannavottaan? Se näytti liian rauhalliselta, pari asiakasta. Sen sijaaan menin eläväiseen, huippusuosittuun Pizzeria Luzziin Colosseumia kohti laskeutuessani. Ei se paksun mamman kiviuunisssa siinä asiakkaan nähden paistama pizza nyt sen kummempi ollut kuin muutkaan.

Vielä viimeisen illan lähtöaterialla  (yritin edes kerran kahta piattia, liikaa) pitttoreskilla Trasteverellä, sitten pakkaamaan. Aamulla Suomen talveen. Sainko jotain aikaan? Viikot hurahtivat siivillä. Kyllä sain, vakuutan itselleni. Näkökulma Leinon matkaan, sen merkitykseen kirkastui. Ja kuva Roomasta monipuolistui. Se riittää tällä kertaa.

13.11.2016