Villa Lantessa kaikki hyvin. Täällä eivät seinät heilu. Tosin yöllä jyrähteli ja salamoi, aamulla sanoivat, että maakin järähteli. Jossakin 4,2 magnitudia. Aikamoista sittenkin. Tv-uutisissa on jatkuvasti kuvia raunioista ja romahduksista, ei  juuri muuta. Italia seuraa oman maan tapahtumia herkeämättä ja viis piittaa muusta maailmasta.

Nämä järistykset ovat kuitenkin pientä siihen nähden mistä Eino Leino kertoi Turun Sanomien matkakirjeissään Roomasta syksyltä 1908. Aivan vuoden lopussa sattui hirmuinen maanjäristys Sisiliassa ja Kalabriassa, Messina ja Reggio tuhoutuivat täysin, kymmeniätuhansia kuoli, ihmiset kulkivat puolihulluina ja puolialastomina kotiensa raunioilla, mieletön ryöstely raivosi, kirkot ja julkiset rakennukset täyttyivät pakolaisista.

Maanjäristykseen yhtyi merenjäristys, tuhotulvat huuhtoivat rannikon kaupunkeja, vesijohdot puhkesivat, kaasutehtaat räjähtelivät, liekit loimottivat valtoimenaan, sähköt ja liikenneyhteydet katkesivat, yleinen kaaos ja pakokauhu vallitsi, maailmanloppu tuntui olevan käsillä.

Ei Leino tätä kaikkea omin silmin nähnyt, mutta tunnetulla reportterin taidollaan osasi kuvailla eloisasti ja hyytävästi uutisista lukemiaan tapauksia. Hän sai näin hyvää elämyspohjaa ryhtyesssään pian suomentamaaan Danten Divina Commediaaa, varsinkin sen Helvettti-osaa.

Mutta ei tragedia Leinon ja hänen suomalaisten ystäviensä Rooman tunnelmia sen pahemmin varjostanut. Viinituvissa ja trattorioissa istutttiin ahkerasti, museoita kierrettiin ja taidetta ihailtiin. Provinssissakin retkeiltiin.  Leino oli tunnollinen turisti, joka oli lukenut hyvin koulukirjansa. Villa Borghese teki häneen suurenmoisen vaikutuksen, Vatikaanissa hän jaksoi kierrellä (suhtautuipa hieman kriitttisesti Sixtuksen kapppelin kuuluihin maaalauksiin) ja kiivetä Pietarinkirkon ylimmälle huipulle.

Täältä Janiculus-kukkulalta hän silmäili samaa uljaana aukeavaa näkymää kuin nyt minäkin joka aamu. Leino oli kolmissakymmenissä ja vielä hyvässä kunnossa. Ehkä lähden tästä minäkin 40 vuotta vanhempana hänen jälkiään vaeltelemaan.

Sitä ennen lueskelua ja taivaalle vilkuilua, on luvattu sadetta. Se tietäisi tehokasta työpäivää täällä koppini rauhassa. Leinon Orja-romaanit ovat matkakirjeiden ohessa luuppini alla. Ei niitä ole kukaan tainnut aikoihin kunnolla tulkita. Merkillisyyksiä tuleekin vastaan. Suhde sosialismiin, rahaan,  kapitalismiin, juutalaisiin, naisiin, rakkauteen, homoseksualismiin, suomalaisuuteen, kansainvälisyyteen, vapauspyrkimyksiin – kaikkeen kertoja ottaa miltei huohottaen kantaa, höystäen kerrontaa häpeilemätttä melodramaattisilla ja sentimentaalisilla käänteillä.

”Ratsunsa selästä pudonnut rakuuna” – niinhän näitä Leinon romaaaneja aikanaan ilkuttiin. Mutta usein taiteelliselta kannalta huono romaani paljastaa ajastaan ja tekijästään enemmän kuin hioutunut proosahelmi.

3.11.2016