Kaksi suurta, Bob Dylan ja Homeros.
Jari Tervo puhui täyttä asiaa aamun kirjaohjelmassa. Hän antoi romaanistaan Matriarkka mahdollisimman selkeät taustatiedot. Usein näissä kirjaohjelmissa soudetaan ja huopaillaan keskellä teosta, niin että kuulija ei saa kunnolla selvää edes aiheesta tai pääteemasta. Jarihan ei mitään haastattelijaa tarvitsekaan, asia on kyllin valmiina päässä.
Olen vasta lehteillyt Matriarkkaa, joka ei ihan helpolta romaanilta vaikuta. Siihen ei voi hypätä mukaan noin vaan. Kannattaa odottaa keskittyneempää lukurauhaa. Mutta odotukset kieltämättä ovat korkealla.
Jari oli tietysti oikassa siinäkin, että on typerää leimata kirja valtaisan mainoskampanjan vuoksi ”ratsastamiseksi inkeriläisten kärsimyksillä”. Hän vetosi sekä Linnaan että Sillanpäähän, täydellä syyllä. Mutta vinojen kommenttien taustalla on juuri se, että romaania mainostetaan suuremmalla budjetilla kuin mitään vakavaa romaania aikaisemmin. Se lyö helposti takaisin. On toivottava, että romaani lunastaa luodut odotukset. Ainakin aihe on hyvin valittu.
Muistan opiskeluajoiltani, kuinka nolostellen noita itärajan taakse jääneitä sukukansojen sirpaleita ja selviä suomalaisia käsiteltiin. Toisaalta suomen kielen oppituolin vaiheilla vaikutti joukko kiihkeitä ja perehtyneitä sukukansojen ja heidän kieltensä eksperttejä. Se tuntui silloin melkeinpä salatieteeltä, vaikka perinteet ovat komeat. Kekkosen parhaat kaverit olivat fennougristeja ja kansatieteilijöitä, mikä ei estänyt näiden aiheiden ja kansojen painumista ulkopoiltiikan vaientamisverhon taakse.
(No muistetaan nyt sentään Kekkosen vironkielinen puhe 1964 Tartossa, maineteko olikin itämerensuomalaisten kielten tutkijan Lauri Postin ansiota.)
Sukukielten opiskelijat näitä asioita kuitenkin pitivät hengissä jos ketkä! Oli heissä silloin sankarillisia toisinajattelijoita. Viron kirjallisuutta opiskeltiin Eeva Niinivaaran johdolla, vaikka nuorisopolitiikan valtavirta sellaiselle nyrpisteli. Viron piti sulautua neuvostokansojen suureen syliin. Olisiko Jari Tervo niihin aikoihin voinut keksiä inkeriläiset ja lähteä heitä puolustamaan? Se olisi ollut kirjallisuuspoliittinen itsemurha. Nyt tilanne on kokonaan toinen, oltakoon Putinin Venäjästä mitä mieltä hyvänsä.
Katsoin äsken SVT:n lähetyksen Ruotsin Akatemian Nobel-päätöksestä. Siis Bob Dylan, jota Jukka Petäjä ehti jo Hesarissa ennustaa. Ruotsin kommentaattorit olivat shokissa. Ymmärrystä ei juuri herunut. Kirjallisuuden käsite on määriteltävä uudelleen. Mutta itse Akatemian pysyvä shteeri muistutti Homeroksesta ja Sapfosta, jotka myös kirjoittivat runoutta esitettäväksi, siis korvalle. Mutta eivät ne kai sitä kitaralla säestäen itse laulaneet.
En tunne Dylanin laululyriikkaa tarpeeksi, jotta voisin painavasti sitä arvioida. Varmaan on nyt paljon niitä, jotka riemuitsevat. Kerrankin jotakin svengaavaa ja kantaa ottavaa poesiaa kaikille janoaville. Rajat kaatuvat! Mutta totta on myös SVT:n kommentattorin huomautus siitä, mikä rivi vahvoja amerikkalaisia kirjailijoita tuntee nyt itsensä todella nolatuiksi.
No ainakin Ruotsin pilkattu Akatemia osoitti taas kykynsä yllättää, jopa shokeerata. Ehkä Finlandia-palkinnonkin lajeja pitäisi nyt laventaa. Vahvoja kandidaatteja olisivat jatkossa Cheek, Paleface ja Eppu Normaali.
13.10.2016