Kulttuurirahasto järjesti Aleksis Kiven päivänä kirjallisuusaiheisen seminaarin kulttuuritoimittajille. Kävin Korjaamossa kertomassa elämäkertojen kirjoittamisesta. Pakko huomata, kuinka asenne on vuosikymmenten kuluessa muuttunut. Opiskeluaikoinani biografinen tutkimus oli kielletty ajosuunta. Rikoin sitä uhmakkaasti, olen usein rikkonut annettuja sääntöjä – ja joutunut kärsimään. En sentään pahemmin.
Nythän tilanne on kokonaan toinen kuin viime vuosisadalla. Nyt kaikki kirjoittavat elämäkertoja ja muistelmia. Tekstilähtöinen tutkimus on vetäytynyt omaan vihittyjen kulmaukseen. Kirjallisuudentutkimuksesta kuullaan yhä vähemmän julkisuudessa.
Paitsi jos joku tekee alalla suursiivouksen, kuten nyt Markku Eskelinen. Taas rähistään ponnekkaasti hänen provokaatioistaan. Kun kuuntelin Jyrki Nummen alustuksen loppua ennen omaani, havaitsin että ilmapiiri kuumenee. Jyrkikin on saanut takkiinsa Eskelisen herjoista. Mutta tämäkö siis on tieteellistä keskustelua parhaimmillaan?
Onhan siinä ainakin oma hapan hupinsa. Jos haluaa tyydyttää sadomasokistisia tieteellisiä intohimojaan, kannattaa ajanhukan uhallakin uiskennella Eskelisen sivustoilla, joilla idioottimaiset professoriparat saavat kukin vuorollaan kuulla viheliäisen kunniansa. Moni ei tiedäkään, kuinka alkeellisella tasolla tämäkin tieteen ala maamme raukoilla rajoilla värjöttelee.
Taloustieteen puolella on kokonaan toista. Bengt Holmström pokkasi Nobelin – ei tosin ”oikean”, vaan tämän myöhäisen kylkiäisen, jota Ruotsin keskuspankki jakelee. Kauan kannettiin alalla murhetta siitä, että taloustiedettä ei alun alkaen noteerattu muiden tieteiden rinnalle Ruotsin Akatemiassa, joten virhe piti suurella rahalla korjata. Nyt Suomenkin onneksi. Viisas Ben on varmasti mitalinsa ansainnut. Vastedes hänen sanojaan kuunnellaan herkistyneellä korvalla. Vanhentuneet työmarkkinamme saavat jo häneltä selkeän tuomion.
Nyt on siis Suomella koossa kaksi oikeata Nobelia, kirjallisuuden ja kemian, sekä yksi rauhan ja yksi talouden. Lisää ropiskoon, kun tili näyttää avautuvan.
Viikonloppua hallitsi ristiäismatka Raisioon, missä jo toinen perhepiirimme Vilho sai nimen. Edelliset Vilhon ristiäiset oli meillä Viehätyksessä 1981. Marjan tyttären Kaisan ja Tomin Vilho Samuel käyttäytyi mallikkaasti koko seremonian ajan. Kastamista on näköjään sosiaalistettu ja lähennetty meihin myötäeläviin, uusia kysymyksiä tehdään ja kasteraamattu on muuttunut lastenkirjan kaltaiseksi. Naispappi toimitti tehtävänsä lämpimästi. Kirkko etsii melko luontevin keinoin suosiota.
Raadollisen maailman takaiskut seurasivat: Suomen rutiinitappio Kroatialle futiksessa ja Yhdysvaltain repivä vaalikeskustelu, jossa loka lentää reippaasti. Mutta ihailen edelleen kahden ehdokkaan kanttia ja valmiutta, he pystyvät näköjään mihin tahansa – paitsi keskustelemaan pitkäjänteisesti tulevan viranhoidon ongelmista. Niihin mennään kai viimeisessä väittelyssä. Jäin kummastelemaan, kuka nauhoittaa näitä poikien pukukoppipuheita ja ennen kaikkea kuka ne nykyiseen tarpeeseen keksii kaivaa esiin? Kai siinäkin on oma ammattikuntansa. Luotetut presidentilliset lokapojat?
10.10.2016