Tampereen Tuomiokirkko oli viimeistä sijaa myöten täynnä, seinustoilla seistiinkin. Uskonto kiinnostaa nuoria ihmisiä. Oli myös hyvät keskustelijat, piispa Juha Pihkala ja tähtitieteilijä Esko Valtaoja. He vetivät suvereenisti Teatterikesän yleisöennätyksen.
Tietysti he tuntevat jo toistensa ajattelun ja argumentit perin juurin. Heidän kahden keskustelukirjansa jälkeen ei varmaankaan ole tullut kovin uusia painotuksia. Silti heidän vuoropuhelussaan oli nytkin ajankohtaista särmää, kun Jyrki Richt heitä puheenjohtajana usutteli.
Kun herään kello kuudelta, kuuntelen uutiset ja joskus radio jää päälle aamuhartauteen saakka. Paras hartauspuhuja on piispa emeritus Pihkala, persoonallinen tunnustaja ja kokonaan vapaa tavanomaisesta taivastelusta.
Nyt hänellä oli kyllä lieviä vaikeuksia selittää, miksi Kaikkivaltias hyväksyy tämän kesän kaltaiset kauheudet. Kiertelyksi menee, meille ihmisille vastuu on lopulta sysättävä. Miten piispa täsmensi: me olemme vastuussa teoistamme, mutta ylin tuomiovalta on viime kädessä Jumalan. Valtaoja tällaista käsitystä kummasteli, mutta pehmennyt oli hänkin, kielsi olevansa ateisti, ”hyvä jos agnostikoksi kelpaan”.
Kovin kysymys tuli lopussa. Mikä sitten on elämän tarkoitus? Ei saatu siihenkään lopullista, tyhjentävää vastausta. Kuinka olisi voitukaan. Jäätiin killumaan siihen ihmetykseen, että 13,8 miljardin vuoden jälkeen edelleen olemme täällä olemassa. Eikö siinä ole tarkoitusta kylliksi. On vain elettävä ja yritettävä rakastaa lähimmäisiä.
Oikeastaan tultiin lähelle ajatusta, jonka esitti jo Sillanpää kirjoituksessaan ’Omistani ja omilleni’ (1923): elämän tarkoitus on saada selville elämän tarkoitus. Minulle se on tähän saakka riittänyt. Jos joku on jo saanut tarkoituksen selville, kuuntelen kiinnostuneena.
Sama teema jatkui tavallaan Suomalaisessa kirjakaupassa, missä professori emeritus Antti Eskola kertoi uudesta kirjastaan Vanhuus. Häntä haastatteli Aino, kirjan kustannustoimittaja Vastapainossa. Puhuttiin vanhuuden luonteesta, elämän muutoksista, kirjoittajan eri persoonista ja valmistautumisesta kuolemaan. Eskola, 82, on edelleen tuottelias ajattelija, vaikka sanoi jarruttaneensa tämän kirjan valmistumista: ”Mitä mä sitten teen?”
Eskola on siirtynyt uskonnon pohtimisesta vanhuuteen, jossa hän on kokemusperäinen asiantuntija. Hänestä vanhuuteen kannattaa suhtautua kiinnostuneesti. ”En ole sitä koskaan ennen kokenut.” Elämän tarkoitus tuntui olevan hänellä hyvin selvillä. On tutkittava elettyä elämää ja nykyistä ja mahdollista tulevaa, sitten kirjoitettava niistä. Tähän hän kannusti muitakin.
Sain kirjan lämpimäisenä Ainolta, sitä lukee mielikseen. Viisaan ja kokeneen miehen puhetta, illuusiotonta, piikikästäkin. Otan mielihyvin vastaan tölväisyn näistä blogeistanikin, joita Antti joskus vilkaisee. Totta, itseihailuun toisinaan sorrun ja kissanristiäisissä laukkaan, ei auta. Varmaa on vain, että kyllä se meno minullakin vielä hiljenee.
Näin Tapahtumien yö täyttyi kolmen viisaan miehen ajatuksista. Ei kovin riehakasta, hiljaista oli kaduillakin. Nautimme Ainon kanssa iltapalan Tammerin bistrossa, missä osuimme äskeisten kirkkokeskustelijoiden naapuripöytään. Lasten ala-asteen opettaja Eila Vorne pyörähti tervehtimään, iloinen kohtaaminen. Elämän tarkoitusta tämäkin, kokeneiden kanssaihmisten kuulostelu.
5.8.2016