Kolmannen kerran matkasimme Längelmäelle Tunkelon Isotalon perinnepitoihin. Neljä vuotta sitten olin siellä esitelmöimässä Juhani Ahosta. Ehtoisa kulttuuriemäntä Kirsti Kontio-Ollila näitä mahtipitoja järjestää suuressa sukutalossaan.
Tällä kerralla oli aiheena tutunomaisesti I. K. Inha ja hänen retkensä Kalevalan laulumailla. Niistä puhui professori Pekka Laaksonen, mainio kansanperinteen tietomies. Ennen esitelmää kuulimme J. H. Erkon Pöytäpuheen Risto Aaltosen esittämänä sekä saimme ihailla Längelmäen pellavatyttöä Inka Koivusta kauniissa kansallispuvussaan.
Muuten Risto Aaltonen, onpa tuttu mies hänkin. Jo Norssin alaluokilla saimme joulujuhlassa ihastella Riston väkevää tulkintaa Jukolan Jussin saunapainista. Seuraavan kerran näin Riston Kansallisteatterin lavalla. Nyt muistelimme menneitä, ja Risto kertoi kuinka nuori Tesvisio lähetti koulumme joulunäytelmästä katkelman kaikelle kansalle (silloin kai muutama tuhat) ja Uuden Suomen Ynselmi ylisti esitystä vallan loistavaksi. Vahvana oli Ristolla tulkintataito edelleen hallussa.
Mutta Inha oli kuten sanottu pääasia. Pekka Laaksonen kertoi myös emännän isoäidin veljen E. A. Tunkelon kielitieteellisistä tutkimuksista, joista varsinkin vepsän lähes tuhatsivuinen äännehistoria on alan monumentti. Inhan ainutlaatuinen uranuurto Karjalan kuvaajana ja asiaproosan taitajana tulivat hyvin esiin. Hänen kuviaan sysittiin vähän syrjään 1960-luvulla, osin poliittisista syistä. Ei ollut suotavaa esitellä alkukantaista Karjalaa, koska Neuvostoliitto saattoi olettaa kuvien tarkoittavan salakavalasti sen takapajuista nykyaikaakin. Pekka on toimittanut Inhan Kalevalan laulumailta uutena 3. painoksena Juminkeon kustannuksella. Suositeltava teos jos mikä!
Välissä nautittiin mitä muhkein perinneateria, jossa Kuikkalan isännän perinnelohi, Rusthollin sillikaviaari, emännän ITE-juusto sekä kyyhkyspaisti, luomukaritsan ja hirven paistit sekä ispinät (lihapullat) maistuivat muiden sorttien lomassa lähinnä taivaallisilta! Muistettavan iltapäivän päätti Lempäälän Helkanuorten Hauankaivajat-ryhmä surumielisillä lauluillaan ja kantelon soitollaan.
Meidän oli valitettavasti riennettävä saman tien takaisin Hämeenkyröön, missä odotti oman Myllykolun Kesäteatterin ensi-ilta Satulinna Näytelmäseuran tuottamana. Voi itku mikä ilta…
Esityksestä ei kannattaisi oikeastaan sanoa mitään. Se yritti olla jonkinlainen sekoitelma tv-tuotannon parodiaa, Seiskan juoruja, kuluneita iskelmiä, homokliseitä, mustalais- ja lappalaispilailua sekä tuttujen satujen ontuvaa ivamukailua. Teemana oli, että mistään ei tule mitään niin kuin ei tullutkaan. Esitystä kuvasi parhaiten tv-tuottajan repliikki: ”Tää ei voi kiinnostaa ketään.”
Aikoihinpa on eletty, kun tällaista sillisalaattia tarjoillaan Myllykolun kunniakkaalla luonnonareenalla. Tv-viihde ei nykyisin vietä kukoistusaikaa, kaikkein vähiten teatteriin ympättynä. Mieltä vihloi nähdä tuttuja kykyjä tätä tolkuttomuutta toteuttelemassa.
Antti Väre oli aikanaan Myllykolun aito ja lahjakas lapsitähti, joka nyttemmin kuluttaa talenttiaan tyhjänpäiväisessä tv-sarjassa. Hänen osaksi käsikirjoittamassaan tuotoksessa näkyy yliolkainen turhautuminen tv-maailmaan. Antti Antti, vaihda kuvioita, jatka eteenpäin! Älä jää pyörimään tällaiseen pintapuoliseen pelleilyyn!
Esityksen paras ansio oli sen tynkämäinen lyhyys. Kun idea loppuu, ei kannata väkisin jatkaa. Ehdimme siis hyvin lämmittämään saunaa ja katsomaan EM-kisojen upeita suorituksia, vaikka suuria suomalaisiloja ei niistä koitunutkaan.
9.7.2016