Kaikesta huolimatta pettymys tuntuu. Tuli niin surku hienoja pelaajia ja miksei myös hilluvaa fanisakkia Moskovassa. Mutta kyllä tää tästä ohi menee. Serkkuni Osku odottelee jo malttamatta World Cupia elokuussa.
Kiitos joka tapauksessa huippuhetkistä näiden kevätviikkojen aikana. Olisihan aikaa voinut viettää heräävässä luonnossa, mutta muutama tunti matsia virkisti kyllä kummasti aina kun Suomi voitti. Loistava joukkue meillä on. Nyt voi siirtää mielenkiinnon muihin asioihin.
Ei koskaan ole tuomi niin kukassa ryöpynnyt kuin tänä keväänä. Tuoksu rannassa todella huumaa. Omenapuukin jo aloittelee, kirsikkapuisto ja luumupuut kukoistavat valkeina. Innoittaahan se kirjoittamista, ei voi kieltää. Jokaisesta päivästä nautitaan. Leikkasin ruohon joka nurmelta, ja Marja riehuu kukkapenkeillä ja kasvihuoneen tomaattiviljelyksillä.
Kirjailijoista riittää aina pieniä paljastuksia. Lasse Lehtinen löysi Mika Waltarin uuden flamman Istanbulin matkan ajoilta 1929. Suomen Kuvalehden juttu esittelee sen luonnollisen seikan, että tyttöystävälle kirjoitetaan eri tavoin kuin matkakirjaan. Elämäkerrassani esittelemäni Waltarin kirjeet Jalo Sihtolalle samoilta ajoilta osoittavat taas sen, että matkakirjan monet käänteet ryöstöstä alkaen olivatkin ilmeisen todellisia.
Olavi Paavolaisen ”yllättäen löytyneitä” matkakuvauksia Neuvostoliitosta esiteltiin puolestaan radion Kultakuumeessa myötäsukaiseen tapaan. Kriittisiä kysymyksiä Paavolaisen matkan luonteesta tai kirjoittamatta jääneestä kirjasta ei esitetty, ja Ville Laamanen selvitti muut asiat sujuvasti.
Löytöä kesämökin vintiltä en pitäisi kovin yllättävänä. Jos perikunta tosiaan olisi halunnut kirjailijan papereita selvittää, vaimon kirstu olisi kai ollut ensimmäisiä kohteita. Vieläköhän sieltä vintiltä tupsahtaa ilmoille se usein kaivattu Tulenkantajien arkisto?
Toisaalta tämä aihepiiri alkaa olla loppuun tutkittu. Virkein lisä on Mikko-Olavi Seppälän tuore kirje Helsingin iloisesta 1920-luvusta, ulkoisestikin upea selattava.
Rannassa on niin pakahduttavan kaunista, että vaivoin maltan paneutua kirjoitustöihin. Saunamökki antaa siihen satumaisen rauhan, vain linnut pujahtelevat ja visertävät. Järvi päilyy tyynenä, vesi lämpenee. Voiko olla ihanampaa aikaa.
Illan himmetessä on silti vetäydyttävä päähuvilaan. Heimat eli Kotiseutu on niin merkillinen ja monirönsyinen tv-sarja, että sitä on pakko seurata, vaikka jo väsyttäisi. Kustantajaperheen kuviossa oli kuivaa absurdia sarkasmia. Kuka väitti, ettei saksalaisilla ole huumorintajua? Sodan ja natsismin jälkeinen tilinteko ei aina ole heillä niin haudanvakavaa.
Illat vapautuvat, kun jääkiekko luojan kiitos loppui. Vielä kolme viikkoa jalkapallojuhliin Ranskassa!
23.5.2016