Hätä ja helpotus elävät rinnan.

Ajelin aurinkoisessa säässä Porista Kyröön, kun vasta radiosta kuulin Brysselin iskuista. Täällä idylli, siellä kaaos. Tulin luennoimasta senioriopettajille kirjailijaelämäkertojen tekemisestä. Pieniä keikkoja kertyi viikon alkuun pari muutakin, Mummonkammari ja Tampereen Suomalainen Klubi.

On vaivatonta puhella, kun asiat ovat tuoreina vielä mielessä, mutta aikaa keikat anastavat. Samana päivänä ei oikein malta keskittyä omiin kirjallisiin töihin. Lisäksi palkkiot ovat symbolisia, mutta sainhan kauniit villasukat ja kirjan, lounaita ja loistoillallisen, kiitollisia kuulijoita ja hyvää seuraa  ja vähän rahaakin. Siis aika paljon. Sitä paitsi sosiaalinenkin toiminta kuuluu hengenviljelyyn ja sananjulistukseen.

Nyt on kuultu pian kymmeniä kommentaattoreita Brysselin tapausten tiimoilta: hyviä ohjeita, analyysejä, spekulaatioita ja profetioita satelee. Inhimillinen tragedia keskiössä uhkaa kadota näkyviltä. Suuria linjoja vedellään, varoitellaan, uskotellaan, epäillään ja tyynnytellään.

Hallitseva ohjeistus kuuluu: välttäkää tunteita! Ei syytä pelkoon eikä ainakaan vihaan – surra sentään saa ja osoittaa myötätuntoa. Mutta toisaalta olen kuullut psykologien selittävän, että ihmisten tulee myös päästää tunteet valloilleen, niitä ei saa padota tai tukahduttaa, koska siitä seuraa taas psyykkisiä ongelmia. Miten sitten, jos ei saa pelätä eikä vihata silloinkaan, kun siihen todella olisi aihetta. Ollaan vaivihkaa vaan niin kuin ei mitään olisi sattunut. Koska jihadistit juuri haluavat, että pelkäisimme ja reagoisimme kaikissa välineissä. Ja sitähän media hartiavoimin tekee.

Omalaatuisimman teorian kuulin SVT:n asiantuntijalta: jihadistit haluavat näillä iskuilla nimenomaan herättää rasismia ja yltyvää vainoa muslimeja kohtaan. Miksi? No siksi, että silloin ääriryhmät saavat lisää kannatusta, koska vainotut siirtyvät katkerina heidän joukkoihinsa.

Onkohan meidän varsinaisilla terrorismin tutkijoilla näinkään paljon uutta ja silmiä avaavaa kerrottavaa? Mediassa heidän analyysinsä ovat jokseenkin tavanomaisia, joita kuka tahansa asioita seuraava ja ajatteleva voisi esittää. Uskoisin että alan varsinaiset tuntijat, jos heillä tosiaan on yhteyksiä terroristien todellisiin aikeisiin ja liikkeiisiin, eivät tule tietoineen julkisuuteen.  Heillä ainakin on syytä pelätä henkensä edestä.

Ja voidaanko täältä pohjolan tasanteelta ylipäänsä tavoittaa mitään olennaisia tietoja terrorismin salaisista aikeista ja syvistä kulkureiteistä? Eurooppa vilisee terroristijahtiin osallistuvia eri tasojen taitajia, jolloin tärkeimpiä ovatkin tietoyhteydet ja verkostot. Sotilaiden arvioihin luotan meillä eniten, heillä on välineitä ja alan tietämystä. Tiedustelu on huippuammattilaisten työtä, ei niinkään kamaritutkijoiden.

SVT katselee lehtikatsauksissaan myös eurooppalaisia lehtiä, tanskalaisia, saksalaisia, jopa turkkilaisia. Meillä pidättäydytään kotimaisiin. Parhaat analyysit eivät ehkä sittenkään löydy Hesarista tai Kauppalehdestä. Ulkomaisia kommentaattoreita kuulisi mieluusti vaikka väläyksinä meidän omilta kanaviltamme, ettei tarvitse aina surffailla sinne ja tänne muiden ylipitkiin lähetyksiin.

Mutta jäitä hattuun, tietoja tulee varmasti jo yli tarpeen; tärkeintähän on olennaisen tiedon löytäminen ja sen asettaminen yhteyksiinsä, edes osapuilleen oikeisiin mittasuhteisiin. Siinä uskon näitä viisaita tyynnyttelijöitä, ettei ole syytä syöksähtää joka kravauksen perässä hötkyilemään. Eikä jatkuva varuillaan olokaan paljoa auta; kohtalo iskee sokeasti ja säälimättä, jos on iskeäkseen.

Paitsi jos toimii niin kuin naapurini Tauno: kun ei juuri koskaan liikahda kotikonnultaan, niin tuskinpa osuttaa terroristi pommiaan tänne Hämeenkyrön Vanajan kylään.  Lieneekö Euroopan hiljaisin ja turvallisin maankolkka?

23.3.2016