Väittelijä ja hänen kohteensa.
Lauri Viidan juhlavuosi etenee. Päästiin Sakari Katajamäen väitökseen saakka. Porthania II:ssa keskusteltiin paneutuvasti Viidan Kukunorin (1949) unenomaisuudesta ja nonsense-piirteistä. Saatiinko selvää erikoislaatuisesta runoelmasta?
Sakari on tehnyt jättiläistyön, kuurninnut Viidan joka säkeen ja varustanut ne massiivisella vierasmaalaisella viitekehyksellä. Ainakin tulevat unen ja nonsensen tutkijat hyötyvät suuresti tästä syväkyntötyöstä. Mutta aukeaako Viidan runoelman salaisuus tätä tietä? Sitä jäin miettimään.
Muistan taas, kuinka kerroin Mika Waltarille alkuvuodesta 1974 käyneeni syksyllä Tampereella Yrjö Varpion väitöstilaisuudessa, missä käsiteltiin Lauri Viidan tuotantoa. Waltari hämmästyi: – Voiko niin pienestä tuotannosta tehdä väitöskirjan?
Nyt Sakari on tehnyt liki 400-sivuisen tutkimuksen yhdestä Viidan runokirjasta! Ja saanut siitä irti hämmentävän paljon, tungokseen saakka teoriaa ja lähdeviitteitä. Vastaväittäjä Satu Grünthal huomautti, että vähempikin olisi riittänyt, viitteissä rönsyillään varsin avarasti. Asiasanojen hakemistoa opponentti sen sijaan kaipaili.
Tuloksena on oppineisuuden hirmunäyte käsitellyiltä aloilta, mutta itse olisin kaivannut enemmän selkokielistä tulkintaa itse runoelman teemoista. Toki se on kaivettavissa kirjan sokkeloista, mutta olisihan Sakari voinut vähän enemmän tavallistakin lukijakuntaa palvella. Viidalla on paljon harrastajia, joita voi kavahduttaa kirjan tiheät kommervenkit.
Mitä Viita olisi sanonut tästä? Kaksikin paikalla ollutta Viidan jälkeläistä, Seppo ja Ursula, vastasivat kysymykseeni samalla aforismilla: – Sopiihan kirjallisuutta käsitellä, mutta ei minulla ole mitään sen lukemistakaan vastaan. (muistinvarainen muotoilu) Toisaalta Seppo arveli, että isä olisi voinut tokaista myös: – Täällähän puhutaan asiaa.
Seppo muisti kuulleensa Kukunorin säkeet suullisesti isältä jo ennen runoelman kirjoittamista, ja Ursula kertoi olleensa kylpyvannassa pikku-Kuku. Viita kirjoitti yhtä hyvin lapsilleen kuin suuremmalle yleisölle. Olisiko tämä kulma tuonut jotain lisää runoelman tulkintaan?
Asiaa puhuttiin, välillä vähän apokryfistäkin asiaa. Satu sopi nimensä mukaisesti saturunoelman opponentiksi ja esiintyi erinomaisen selkeästi artikuloiden. Mutta jälleen kaipasin lisää jännitettä väittelyyn. Sopuisa juttelutyyli sinutteluineen on yleistynyt. Olisi kiva kuulla vaihteeksi dramaattinen tosi väittely, mikä kai oli alunperäinen tarkoitus. Vakaa Sakari olisi varmaan senkin kestänyt.
Karonkka vastaväittäjän kunniaksi pidettiin epäsovinnaisessa paikassa, Malmin lentoasemalla, lähtöportilla 1, väittelijän lapsuusmaisemassa. Sopihan se Viidankin lennokkaaseen tyyliin. Kustos Hannu K. Riikonen piti tilaisuudessa mainion puheen, jossa ilmoitti verenpaineensa kiihtyvän, kun hän ajatteli maalaislähtöisten kunnallispoliitikkojen typerää pyrkimystä tuhota perinteinen lentoasema asuntojen tieltä!
Hannu oli aikoinamme (1988) minun vastaväittäjäni, ja nyt hän haikeana kertoi istuvansa viimeistä kertaa tiedekunnan määräämänä kustoksena väitöstilaisuudessa. Eläke lähenee uhkaavasti 40 vuoden palvelun jälkeen. Hyvään tilaisuuteen sai uransa huipentaa. Merkittävää sekin, että väitöstä reunusti muhkea traktorimarssi Senaatintorilla. Olihan siinä nähtävyyttä kerrakseen.
Onnittelut Sakari Katajamäelle suururakan päätöksestä! Nyt on luettava Viitaa taas vähän uudesta kulmasta. Jospa heilauttaisi Kukunorin kannesta kanteen. Selkiyttäisikö nonsense vai sekoittaako entisestä? Kiitääkö verbaali inspiraatio omia teitään yksinkertaistavia tulkintoja väistellen? Onko siellä joku oikea näkemys takana? Ja kuka sen määrittelisi. Sakarin vastaus on varovainen: runoelman keskeisiä kysymyksiä ovat ihmisen ymmärrys ja sen rajat, toisaalta on vaikea löytää mitään kiinteää perustaa, jolle tulkintaa voisi rakentaa.
Mutta sopiihan aina yrittää. Suti on ja purkki!
12.3.2016
Sakari Katajamäki: Kukunor. Uni ja nonsensekirjallisuuden traditio Lauri Viidan runoelmassa. ntamo 2016.