Etelän paahteessa on se hyvä puoli, että voi suojautua aurinkovarjolla ja ottaa kirjan käteen. Aikaa on lukemiseen, sekin jo harvinaista.

Sähkölaite olisi matkalla kätevä, mutta aina vaan kannan laukussa kilokaupalla painettuja kirjoja. Mitä tällä kertaa?

Urakkana oli lukea kunnolla läpi Danten Divina commedia. Ikävä kyllä Eino Leinon suomennos ei ole oikein lukukelpoinen enää, mutta sattuneesta syystä kahlasin läpi juuri sitä. Mitä tämä suurruno on Leinolle merkinnyt? Hän on aloittanut suomennoksen joskus 1908 Roomassa.

Paljon apua oli Olof Lagercrantzin selitysteoksesta Helvetistä Paratiisiin, sekin on vanha (1964) mutta tyylikkäästi, persoonallisesti ja havainnollisesti kirjoitettu. Dante-tutkimuksia on leegio, uutta tullut vaikka kuinka tuonkin jälkeen. Mutta ensin pitäisi perehtyä Elina Vaara huomattavasti rytmikkäämpään ja täsmällisempään käännökseen.

Miten hyvänsä, oli kiintoisaa ja palkitsevaa vaeltaa Danten ja Leinon matkassa, vaikka ontuen ja jatkuvasti erilaisiin selityksiin nojautuen. Antiikin ja keskiajan historian sekä mytologian hyvästä tuntemuksesta olisi suuri apu. Dante olettaa kaikenlaiset ruhtinaat ja konnat yleisesti tunnetuiksi, mitä ne oman aikansa sivistyneistön piirissä kaiketi olivatkin.

Aikamoinen yllätys oli huomata, että olen tämän komedian joskus nuorena lukenut niinkin tarkkaan, että osissa on merkintöjä. Etäisesti muistan jopa kuunnelleeni Annamari Sarajaksen luentosarjan aiheesta. Annamari kutsui kerran Jussi Ojasen lukemaan runoelman tertsiinejä alkukielellä, itse hän nojasi silmät ummessa luentosalin seinään. Aika vaikuttavaa, mykistyneinä kuuntelimme.

Pääsin Paratiisiin vasta paluumatkalla lentokoneessa, valon ja pilvien keskellä; ajattelin että paras mahdollinen lavastus. Hurskaasti sanoen tähän on vielä palattava. Hauskaa oli huomata sekin, että Lagercrantz vertaa Danten kohtaloa maanpakolaisena Trotskin karkotusvuosiin. Sattumoisin yhtenä matkalukemisena kulki mukana Christer Pursiaisen elämäkerta Trotskista, tarkkaa, hurjaa, hiuksia nostattavaa luettavaa. Paksu opus on vielä kesken.

Olihan keveämpääkin kassissa, yksi pakollinen Maigret ja Camus’n ohut Sivullinen, sekin kertauksena. Yksi Nobel-kirjailija Celan romaani kulki mukana, ja olihan uudempaa kotimaista viimein, Heidi Könkään Hertta, joka herätti sen verran ristikkäisiä ajatuksia, että siitä on kirjoitettava oma juttu kohdakkoin.

Ai niin, rattoisasti matkailtiin siis Teneriffalla Los Cristianosissa, joka on ihan rentouttava paikka mäkineen ja rantoineen, käveltiin paljon ja kuntoiltiin, uitiin meressä ja syötiin ja juotiin liiankin hyvin. Säät täydelliset, seura oivallista, Marjan kaksoissisar Sirkku ja miehensä Risto. Heidän johdollaan vähän autoiltiinkin saarella, vaikka muu retkeily jäi vähiin.

Nyt levänneenä ja latautuneena uusiin hommiin!

19.2.2016