Kun tässä vuoteen reunalta kuuntelee keskustelua järjestyspartioista, se kuulostaa aika ylikiihtyneeltä. Kuinka paljon niitä yleensä on? Ja mitä tehneet tähän mennessä? Kolumnisti ilmoitti muitta mutkitta radiossa, että ne ovat ”yleistyneet”. Mitähän se tarkoittaa? Onko kukaan kartoittanut partioita, niiden toimintaa ja kokoonpanoa? Voiko kieltää sellaista, mistä ei paljon mitään vielä tiedetä? Vain vahvan ennakkokäsityksen varassa?

Tai sitten olen vain uutispimennossa täällä tautivuoteella. Olisi kiva tavata edes yksi partio näillä Rööperin kulmilla, Hämeekyrössä ei taatusti liiku yhtäkään. Mikä on paikallinen tiheys ja edustavuus eri puolilla maata? Tuskin partiot sentään ovat Suomen suurin turvallisuusuhka.

Luen mieluummin suomalaista kaunokirjallisuutta, kuten Pentti Linkola on suositellut. Kirjapinot hiljalleen alenevat. Tässä on ensin pari suomalaisen miehen läpiluotausta.

Jännitin vähän miltä Karon Paavo Nurmi alkaa vaikuttaa. Voinko uskoa tähän tyyppiin, hänen sanomaansa? Nurmi oli eläessään niin vähäpuheinen, ettei mallia juuri ole. Ei hän mitään julkaissutkaan, hän juoksi ja rakensi. Jonkun harvan haastattelun antoi, nekin karun töksähtäviä. Nurmen tyyliä ei siis voi mistään ”imitoida”, arvailla vain.

Olen sitä harvenevaa joukkoa, joka on tavannut henkilökohtaisesti Paavo Nurmen. Keräilimme poikasina kavereiden kanssa kuuluisien urheilijoiden nimikirjoituksia. Etupäässä väijyimme kisojen ja matsien jälkeen Stadikan pukusuojan portilla. Mutta kerran iski päähän huima idea: yritetään Paavo Nurmelta, jota tietysti yli kaiken ihailimme.

Niin otimme vihkomme ja painelimme Pave Hämäläisen kanssa (niin muistan, muistaakohan Pave?) Mikonkadulle, missä tiesimme Nurmen hoitelevan vaatetusliikettään. Myyjätär katsoi meitä epäluuloisesti, mutta antoi ystävällisesti puhtaat iskemättömät lehtiöt meille ja kävi ilmoittamassa takahuoneeseen asiamme. Paavo Nurmi otti vastaan! Hän istui siellä paitahihasillaan papereittensa kanssa ja silmäsi meitä äreästi ja kysäisi, mitä me nimikirjoituksilla teemme. Kun vakuutimme, että pidämme ne itse emmekä myy, hän kirjoitti nimensä.

Tällainen aarre on siis jossain tuolla vintin pahvilaatikossa, syytä kaivaa joskus esiin. Olin siis poikkeuksellisen hyvin varustettu Karon romaanin lukija. Karo taas on erittäin hyvin varustautunut kirjailija: itse himojuoksija ja liike-elämän tuntija.

Hyvältä kirja vaikutti, paneutuvaa tajunnanvirtaa. Joitain kysymyksiä heräsi. Pelkäsikö Nurmi tosiaan niin paljon häviämistä? Armoton tosikko hän tietysti oli. Oliko hänen suhteensa Ritolaan noin viisto, suorastaan vihamielinen? Ritola oli vastakkainen tyyppi, tuollainen rennompi räyhäjuoksija. Vastaparit täydensivät toisiaan. Nurmi piti vastustajiaan lähes vihollisinaan, myös ulkomaisia. Mitään kovin rehtiä henkeä hänessä ei tämän mukaan ilmennyt.

Toinen juttu on, että Karo kirjoittaa Nurmen suuhun hyvin luistavaa, ilmeikästä, jopa aforistista tekstiä. Mitä jos olisikin käyttänyt jyrkkää, töksähtävää turkulaista puheenpartta? Romaanin taso olisi laskenut, mutta ehkä tullut uskottavammaksi. Mutta tämähän on fiktiivinen Nurmi, Karo Hämläisen luomus, ja sellaisena luettava.

Kysyin jossain tilaisuudessa Matti Röngältä, onko hän harppaamassa taidekirjallisuuden piiriin. Hän murahti vain jotain tyhmään kysymykseeni. Mutta vähän sen suuntainen kehitysharppaus on tapahtunut. Eino pelaa aikatasoissa, näkökulman siirroilla ja ihmiskuvillaan taidokkaammin kuin sinänsä sympaattiset Kärppä-jännärit. Hieman vaimeasti romaani on kirjoitettu, ikään kuin arkaillen. Vasta Einon kaukopartioreissun käänteet tuovat jännitteen, myöhempi aika on arkista toppuuttelua, sinällään elävää maalaiskuvausta.

Röngän vahva lause kantaisi kovemmankin tarinan. Hiljaisessa ihmiskuvauksessa on silti puolensa. Parhaimmillaan Rönkä on tarkka ympäristön, työn ja käytännön havainnoitsija. Hyvin miehisen kertojan ominaisuus sekin. Karu maskuliinisuus on hänen tavaramerkkinsä. Pidättyvää vaikka suorapiirteistä on hänen rakkauselämän kuvauksensa,

Kaksi mieskuvaa, molemmat sulkeutuneita, yrmyjä, työnsä hoitaneita, hyvin selvinneitä. Molemmilla eniten vaikeuksia naistensa kanssa eikä ihme, niin juroja ovat, laisiaan suomalaisia.

13.1.2016