Panu Rajala

Maila säteilee meidän välissä, Jaskan ja minun.

Tämä on juhlien aikaa, satoi tai paistoi.

Aloitettiin lauantaina rosvopaistilla, jonka Lepolan Mauri valmisti taidokkaasti tuolla Laitilan perällä hauskan huvilan takapihalla. Vaimonsa Marja on hänkin lopettanut nyt opettamisen kirkonkylässä ja täyttänyt samalla pyöreitä; monta syytä juhlaan. Joukko ystäviä kokoontui onnittelemaan.

Lammaspaisti kuumasta maahauteesta nostettuna maistui taivaalliselta, samoin possun kylki. Tuli syödyksi liikaa. Virsiäkin lohduksi veisattiin ja muita suvilauluja. Sirpa Eskelä-Haapanen on saanut vakituisen lehtorin viran Jyväskylän yliopiston kasvatustieteissä ja näytti oikein onnelliselta. Ehti moittia Stubbin tyhmää lausuntoa proffien kolmannesta lukukaudesta; useimmathan tekevät sitä jo.

Sade ei rosvopaistia haitannut, mutta puutarhajuhlien idea vähän kärsi sitten Nokian Kivimäessä, minne kiiruhdimme onnittelemaan hauskaa ystäväämme Maila Böhmiä; pyöreitä tuli hänelläkin täyteen, vaikka ei uskoisi. Miten monet kerrat Maila on ilostuttanut meidän tilaisuuksiamme soittamalla ja säestämällä ja hersyvästi nauramalla; juhannuskokollakin soittanut pelottomasti harmoonia säässä kuin säässä. Joten ei säikähdetty sadetta nytkään.

Mailan juhlissa kuultiin tietysti korkeatasoista musiikkiohjelmaa. Joku sanoikin, että tässä tulee tunne kuin oltaisiin jossakin Sibeliuksen Ainolassa kylässä. Upeata viulunsoittoa, Jaakko Löytyn lauluja ja huippuna se klassikko, Musorgsin Kirppu Jaakko Ryhäsen tulkitsemana ja Mailan säestämänä!

Lisäksi Mailalle pidettiin niin kauniita puheita, että tippa tuli silmään vieraillekin. Varsinkin tytär ja poika luonnehtivat mammaansa mieleenpainuvasti. Yhdyimme monien esittämään näkemykseen, että Mailan kaltaisia hersyvän iloista ihmistä on välttämätöntä tavata silloin tällöin, jotta itsekin pysyisi hyvällä tuulella. Onnittelijoina mm. Sina Kujansuu ja Tuikku Piepponen sekä musiikkiväkeä Nokialta ja Tampereelta.

Sillikaviaari oli mainiota ja muutkin tarjoilut, mutta eihän kahteen kertaan jaksanut perätysten paljon herkutella. Tampereen filharmonikkojen viulisti emeritus intoutui kyökissä kehumaan kirjojani, mikä entisestä nosti juhlan jälkitunnelmaani.

Kun autolla oltiin, tuli lähdetyksi suhteellisen ajoissa, niin että nähtiin vielä, kuinka Barcelona kukisti Juventuksen huippuottelussa. Mutta sitten jo uni voitti pienet juhlijat.

7.6.2015

   Aarre Merikantoa juhlitaan.

Ilmajoelle oopperan ensi-iltaan. Viime kesä jäi väliin, Kekkonen meni silloin toisen kerran. Taipaleenjoen aikaan siellä vietettiin kolme kesää putkeen.

Kuulin cocktail-tilaisuudessa ennen esitystä järjestäjiltä, että talous oli tiukoilla kuutisen vuotta sitten. Jos Taipaleenjoki olisi epäonnistunut, seuraukset olisivat olleet vakavat. Kolmen vuoden menestyksen jälkeen velkoja saatiin jopa maksetuksi. Tästä sopii libretistinkin olla tyytyväinen.

Nyt sitten uusi ooppera Oskari Merikannosta, Elämälle. Libreton on kirjoittanut Juhani Koivisto, Haanpäästä väitellyt tohtori ja Kansallisoopperan päädramaturgi. Kompetenssia löytyy. Merikannossa hänellä on ollut hankalahko tehtävä. Materiaalia on paljon, mutta ei niinkään draamallisesti sytyttävää. Koivisto tekee voitavansa ja vähän enemmänkin. Muutama älykäs vitsi ryydittää vakavaa kulkua.

Ooppera keskittyy sekavahkon Symposion-alun jälkeen pariin nousukohtaan. Oskarin konkurssi kuvataan kovin yhtäkkisenä, rahat vain loppuvat ja velkojat saapuvat. Taustallahan oli Merikannon yritelmä pianofirman vetäjänä liiketuttavan kanssa. Hänessä ei ollut taloudellista lahjakkuutta, rahat valuivat käsistä, hän eli yli varojensa. Mutta taiteilijakuvaukset hellivät yleensäkin kohtalonomaista marttyyriutta.

  Oskar Merikanto pinteessä.

Toinen nousu on sisällisodassa, Oskarin pojan Aarre Merikannon taistelu valkoisten puolella ja joutuminen punaisten vangiksi. Taas tarvitaan vähän lisädramatiikkaa, isän pelkoa pojan puolesta. Todellisuudessa Seppo Heikinheimon elämäkerran dokumenttien mukaan Aarrella oli Svenska Lyceumin vankeudessa ”kissan päivät”, ruokaa ja lukemista tuli kotoa mielin määrin. Punaiset kohtelivat poikaa humaanisti. Oopperassa hänet kannetaan verissä päin nääntyneenä kotiin.

Hyvä idea on muistuttaa isä-Merikannon säveltämästä ”Työväen marssista”, mutta miksi hänen ei anneta itse kertoa asiasta? Kuoro hoitaa homman tässä ja muissakin kohtauksissa iskevästi, erinomaisessa vireessä on muutenkin Ilmajoen koko joukkue, lapset mukaan lukien (vaikkei heillä varsinaista osuutta tässä ole).

Ehkä lopun pateettiset venytykset on pantava ohjaajan Anna Kelon tiliin. Tässäkin on ainakin kolme loppua, yksi tosi mittava, mutta sen jälkeen juttu vain jatkuu pitkähköön kuolinkohtaukseen. Mutta ei hätää, itseään Oskari Merikantoa esittävä baritoni Jussi Merikanto (sukulainen?) on erittäin hyvin osaan sopiva tyyppi ja laulaa kauniisti, eläytyy hienovireisesti kiltin miehen tunteisiin. Myös Aarren roolissa Simo Mäkisen tenori soi kirkkaasti, näyttely sujuu totisella hermolla. Hyvä että Juhan kohtalokin saa selvityksen.

Tähän on mahdutettu aikamoinen lohkare kulttuurihistoriaa, pakosta paljon markkeerattua. Mutta Aino Acktén osassa Johanna Rusanen-Kartano pääsee heittäytymään ja parodioimaan sydämensä halusta, hauska kevennys. Samalla kerrotaan suomalaisen oopperan kivulloisista alkuajoista. Eeva-Maria Kopp on heleä Oskarin Liisa-vaimo. Monet tunnetut tyypit (Sibelius. Gallén, Leino etc) saavat ohuet päivitykset.

Viihdykseen tätä katseli vilpoisessa mutta aurinkoisessa kesäillassa. Jaakko Kuusisto oli säveltänyt ovelasti Merikantoa aina välillä siteeraten, muttei yhtään kokonaista kulkua käyttäen, paitsi prologissa Kesäillan valssia ja lopun muistojen virttä kauniisti mukaillen. Itse johti maestro teostaan, orkesteri ymmärtääkseni aivan mainio. Ei vielä isänsä veroinen oopperasäveltäjä, ei yhtään mieleen jäävää aariaa, ei johtomelodiaa, ei todellista kosketusta. Vähän etäiseksi jäi, mutta ansiokas ja kunnianhimoinen kokonaisuus, sitä emme kiellä.

Lähtiessä kysäisin vierustoverilta Heikki Ylikankaalta, oliko hivenen mahtipontista menoa. Professori hymyili muikeasti. Katsomossa norsseja edusti Aarno Cronvall, Hämeenkyröä Myllykolun näyttelijä Jussi Niinenmaa, Pirkanmaan seutua lisäksi Katariina Fleming, musiikkijuhlien entinen tiedotuspäällikkö. Kiva oli tavata monia tutuiksi käyneitä ilmajokisia oopperaveteraaneja. Ehkä tänne taas voisi jotain kehitellä, kunhan Mannerheim on selvitetty.

Marjan kanssa ajelimme valoisassa kesäillassa kotiin kuunnellen lisää Merikantoa kirjaston cd-valikoimasta. Hyvä reissu, totesimme yksimielisinä.

6.6.2015

Sepp Blatter ja sussu.

Katsotaanpa aamutelevisioiden valintoja: Ruotsin SVT iskee heti Blatterin tapaukseen raporteilla Roomasta ja Moskovasta. Mikä meitä kiinnostaa Suomessa? Avokonttorien edut ja haitat. Robottien siivouskyky. Eläkeläiset leipäjonossa.

Eläköön tämä kulttuurien ero! Emme valita säästäkään: Norjassa raivoaa lumimysky.

Edes jalkapallon erikoisasiantuntija Matti Pitko ei ole saanut sanaa kakaistuksi lahjusskandaalista. Takavuosina hän kertoili kyllä kotimaisten sarjaotteluiden pienistä sopukähminnöistä. Mittakaava oli vaatimaton. Myös Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja (ent. norssi) on ollut hyvin vaisu sanoissaan.

Minäkin olisin voinut antaa pätevän lausunnon. Ainakin Blatterin sussu on melko virtaviivaisen näköinen. Isketty ansiokkaasti toiselta sveitsiläismieheltä. Toivottavasti makea elämä ei kokonaan lopu naisen  kohdalta.

Aamulehden valpas kulttuuritoimitus listaa 7 helmeä Pirkanmaan kesäteatterikartalla. Tapa on erinomainen. Kannattaa tehdä paremmuusjärjestys ennen ensi-iltoja, jolloin toimittajilta säästyy paljon vaivaa. Itse esityksiä voi sitten tyytyä löyhästi kuvailemaan, kuten yleinen tapa on. Vanhimmat ja parhaat kuten Pyynikki ja Myllykolu eivät kuulu toimituksen ennakkohelmiin.

Oppositio repi pers… korjaan paitansa eilen eduskunnassa. Alkaa meilläkin olla brittiläistä sähinää parlamentissa. Siirrymme yhä selvempään blokkirakenteeseen. Kekkonen piti tärkeänä, ettei hallituksen ja opposition raja kulje koskaan oikeiston ja vasemmiston välissä. Perustui varmaan sisällisssodan muistoihin. Pyhästä säännöstä on vapauduttu.

Suunsoitto meillä jää vain pahasti jälkeen brittien elegantista sivaltelusta. Shame on you lentää keveämmin ja osuu terävämmin kuin tämä ”eikö teitä yhtään hävetä” -nuhtelu. Tulee lähinnä vaivautunut olo. Aulis Aarnion viisas analyysi hallituksen lähtökohdista on senkin vuoksi vilvoittavaa luettavaa tänään Aamulehdessä.

Sukellan vaarattomammille vesille, I. K. Inhan matkoihin Imatralle ja Karjalan kannakselle, karhujahtiin ja kuolemattomiin kamerakierroksiin. Marja lukee tekstiä ja päivittelee sukulaismiehen kokemia seikkailuja. Purevasti Inha arvostelee Imatran kosken rakentamista ja luonnon nähtävyyden pilaamista. Mitähän sanoisi tänään valjastetusta koskesta, joka hänen aikanaan vielä kohisi, raivosi, räiskyi jokseenkin vapaana?

 3.6.2015

PS Olin unohtaa: tänään tulee päivälleen 40 vuotta siitä, kun sain fil.kandin paperin Helsingin yliopiston publiikissa vanhan puolen kolmannessa kerroksessa. Hurraa hurraa!

Omenapuut kukkivat, puutarhassa jotensakin runollinen tunnelma, kuohuviiniä, kahvia  ja voileipäkakkua. Keskustelua ryhmissä, vaivattomia kohtaamisia. Aurinko helottaa. Kuulijankujalla aidan takana juhlapukuisia kulkijoita ruusut sylissä. Venla säihkyy valkolakki tummilla kutreillaan, isosisko Vilja on jo uhkea opiskelija. Iloisia huutoja, hillittyä sorinaa.

Tällaista oli lauantaina Tapanilassa. Jaanan ja Vesan nuorempi tytär pääsi tavoitteeseen, elämä aukeaa. Paljon tuttuja opiskeluajoilta, laitoksen vanha remmi koossa: Pertti ja Inari, Pekka ja Paula, Leena Krohn pitkästä aikaa, Elias ja vaimonsa, joka väittelee pian Saarikoskesta. Pekka Tarkka kiinnostuu aiheesta eikä ihme. Näkökulma on kuulemma marxilainen. Tuleeko se taas muotiin?

Etteikö armeija tee miehiä. Janne Tarkka on ryhdikäs kaveri, Upinniemessä palvelee ja kohta vapautuu. Pohdimme itsemurhan tehneen varusmiehen tapausta. Pekka on edennyt muistelmissaan omiin armeija-aikoihinsa. Upseerioppilas paljastuu silloisen salanimen takaa.

Lämmin tapaaminen Caritan ja Heijun kanssa. Voin keskittyä heihin, kun Marja jäi emännöimään Viehätystä: sinne tulossa Kaisa poikaystävineen. Heiju tekee gradua ja opettaa joogaa ilmeisen hyvällä menestyksellä. Mattia ei näy, ei rakasta edelleenkään väkijoukkoja. Varailen Caritaa käymään Hämeenkyrössä. Marjatta Hanhijoella on paikkansa Viljakkalassa, mutta harvoin tapaamme niillä main, ehkä alkavana kesänä.

Liukenemme ajoissa, nyt voisi kehitellä vaikka jatkoja vapaa kun olen, mutta taitavat jäädä vihreämpään nuoruuteen. Kosmoksen Katrikin on kuollut. Nuoret jatkavat omaa juhlintaansa. Käyn iltakävelyllä Birgitassa, uudessa rantakahvilassa. Mieli vaipuu haikeaksi. Niin lähellä tämä juhla oli omassakin perheessä, silti jo kaukana.

Sunnuntaina ajelen taas Kyröön ja tapaankin meidän nuoret, Kaisan ja Tomin, jotka tehneet hyödyllisiä urakoita rannan Huvituksessa, kiitos siitä. Artsi tuo korvasieniä, saamme muhennosta ja savusiikaa, Marjan pyörittämiä maukkaita lihapullia. Elämä asettuu taas kohdilleen.

Käyn katsomassa, kuinka harjoitukset jatkuvat Myllykolussa. Kovin on tuulinen päivä, hyvä sää treenata selviä repliikkejä vastatuuleen. Homma on hallussa, tekstiä vain pitäisi opiskella.

Huomenna jatkan Inhan vaiheista. Vesa lahjoitti hyvän lähdeteoksen: Velomania! Pyörällä halki aikojen. Siinä on Inhalla oma vahva osuutensa. Toimittaja Kimmo Antila etc. Vesallakin juttu kirjallisuuden pyöräraivoilijoista. Heitähän oli Inhasta Ahoon ja Hellaakoskeen, Haanpäästä Päätaloon ja Markku Envalliin. Pekka ja Vesa muistelivat taannoin kuuluisaa väittelyään pystystä ja vaakasuorasta pyöräilyasennosta. Oma pyöräraivoiluni on tältä keväältä jäänyt vähiin, rantaan silloin tällöin polkaisen.

Sitten alkaa jo oikea suvi, vaikka kylmää on edelleen ja märkää.

1.6.2015

Suomessa voi kolmekutonen hum.kand. Turun Varissuolta ponnahtaa suoraan tasavallan protokollan kakkoseksi presidentin jälkeen. Nuoruus ja naiseus sekä perussuomalaisuus mahdollistavat näin häikäisevän saavutuksen.

Kääntäjät valittavat heikkoa palkkaustaan, mutta tässä englannin kääntäjä ja tulkki näyttää mallia: liksa uudessa hommassa ylittää kymmenkertaisesti tavallisen kääntäjän palkkatason. Onnittelut Maria Lohelalle todellisesta lohenloikasta!

Kaikki ministerintuolit on täytetty. Naiset jäivät vähemmistöön, mutta puhemiehistössä he ottavat revanssin. Mauri Pekkaris-parka on kahden naisen puristuksessa. Mitä jää Vanhaselle, ryhmänjohtajuusko?

Iloisin ministerivalinta oli Anne Berner liikenneministeriksi. Toimen nainen hallitsee monta alaa ja pystyi taikomaan lastensairaalan tyhjästä. Onko muilla vastaavia näyttöjä?

Seuraamme mielenkiinnolla uuden opetus- ja kulttuuriministerin toimia. Onko Sanni G-L jo opiskellut ulkoa  työhuoneensa taulut ja niiden tekijät? Onko paineenkestokykyä? Kulttuuriväki on kärkäs jakelemaan myrkyllisiä moitteita. Mutta kulttuurihan on kuulemma yksi kärkihanke. Sitä kärkeä teroittamaan!

En nyt itse keksi teräviä tuomioita, joita oppositio on jo toitottanut ohjelmasta niin paljon kuin nahka sietää. Juuri se kuuluu demokratiaan. On heti kaikilla lupa päättää, että hallitus on järjiltään.

En kyllä purematta niele sitäkään Kalle Isokallion ”sisäpiirin tietoa”, että pääministerin kuiskaajana toimii Esko Aho. Hänkö muka vanhasta muistista siirtelee shakkinappuloita ja Sipilä vain kertoo tulokset? Toinen asia, että hyviä neuvonantajia aina tarvitaan. Sipilä vaikuttaa varsin itsepintaiselta tyypiltä.

Kävin aamulla katsastamassa itseni ja autoni. Verikoe vetäistiin ja auto tarkastettiin hujauksessa tuolla Kyröskosken Tippavaarassa. Kuinka nämä ovatkin muuttuneet niin vaivattomiksi operaatioiksi? Tuskin ehdin kaffikupin siemaista ja Seiskaa silmätä kun jo kaveri tuli kertomaan, että läpi meni vanha kärry. Hurraa.

Eilen on tervattu vene, korjattu laituri  ja leikattu nurmet huvilan edestä ja rannasta. Eikö tämä merkitse sitä, että suvi on hyvä ja saapuu vaan. Ihan kohta alkaa sataa. Tää poika viihtyy perjantain sisätöissä. Ja huomenna valkolakkia kohottelemaan Tapanilan perälle.  Hei, hei, isänmaan toivot! Kyllä hallitus vielä teitäkin kannustaa kunhan tokenee miljardisäästöistään.

Professorit sen sijaan loukkaantuivat, kun Stubb heistä lohkaisi. Luojan kiitos, huokaisee täällä yksi emeritus, että pääsi ajoissa tuosta myllytyksestä. Vielä kolmas lukukausi kaiken päälle! Missä välissä kukaan enää mitään tutkii? Päälle päätteeksi valtiovarainministeri suu virneessä proffia hutkii! Kokemuksen lohduttava kuiskaus nuoremmille: eläkkeellä ehtii sitten kirjoitella…

29.5.2015

Käki kukkuu hurjana joka Herran aamu, kun postimatkalla kuuden aikaan veikkailemme Taunon kanssa hallituksen suuntaviivoja. Sipilä on vaan kova kaveri. Pitkokin antaa tunnustusta Aamulehden pakinassa, tosin odottaa jo puukotusta lähipiiristä. Pilkan terä näyttää pehmenneen silkasta alkusuven kauneudesta, hyvä Matti!

Tuula Uusi-Hallilasta komia sivullinen Hesarissa. Se juttu tiesi aiheensa. Tuula on esikuvallinen äikän opettaja, panee oppilaat lukemaan kirjoja ja varmaan muutakin. Näin syntyy älliä ja eximioita, elämänoppia laajemminkin. Vaativa ja viisas opettaja osaa innostaa. Muistan kun Kirsti esitteli seuraajansa, tämän SYK:n vasta nimitetyn opettajan minulle SKS:n pihajuhlissa pari vuosikymmentä sitten: heti oli tiedossa, että uusi komeetta on saapunut Pohjanmaalta Helsinkiin.

Tuulan oppilaat valtaavat palkintosijoja myös Suomalaisen Klubin kirjoituskilpailussa vuosittain. Kisa on menossa, pankaahan tulemaan taas parhaita esseitä ympäri maan.

Herkkä tuomenoksa tuoksuu pullossa ikkunalaudalla, kun tässä kirjoittelen. Enää neljä tuntia, sitten on hallitusohjelma selvillä. Ja alkaa niin maan perusteellinen paukutus jokaisesta säästöstä ja leikkauksesta. Maahan palannut Tarja Halonen sanoi äskettäin toivovansa sydämestään, että hallituksesta tulee parempi kuin ennakkomaineensa.  Mikä ihmeen ennakkomaine? Ja miten hallitus sitten on hyvä tai huono?

Jos hallitus tekee ihmisiä miellyttäviä mutta tässä tilanteessa tehottomia päätöksiä, se on varmaankin sosiaalisesti ajattelevien mielestä hyvä hallitus. Jos taas hallitus tekee rankkoja mutta tehokkaita, kaikkia kirpaisevia päätöksiä, se on kärsimään joutuvien mielestä huono hallitus. Eikö niin?

Mauno Koivisto jo totesi puoli vuosisataa sitten, että politiikka on aina väärää jostakin näkökulmasta katsottuna. Ei voi tehdä kaikkia miellyttäviä päätöksiä, ei varsinkaan tässä tilanteessa. Kohta alkaa valtava parku maan laidalta toiselle.

No siinä he nyt olivat. Sopuisilta ja hyväntuulisilta näyttivät. Kavereilla on poikamainen tunnelma, ei ole kukaan kireä nainen häiritsemässä… Kaikki tiedämme, kuinka kivaa ja rentoa on poikaporukassa, saunoakin voidaan vapaammin, ei mene tukka eikä meikit sekaisin. (Mikä moka, peruutan äkkiä.)

Totta puhuen hallitusohjelma on odotetun tiukka ja ministeripaikatkin perusteltuja. Soinihan alun perin halusi ulkoministeriksi ja pääsee jyräämään Kreikka-pakettia tosissaan. Stubbista saamme vielä jäntevän, idearikkaan ja iloisen rahainvartijan. Alex on miehistynyt ja terästynyt silmissä. Kyllä nämä Suomen nostavat jos ketkä, tahdon lujasti uskoa kavereihin ja heidän joukkoihinsa.

Intohimo on hallituksen tunnussana! Erinomaista, samasta teemasta jatketaan kuukauden päästä Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivillä. Intohimot leiskuvat ilmassa, se lupaa hyvää joka tasolla.

Muita ministerinimityksiä saamme vielä odotella. Eivät nekään ihan niin mene kuin toimittajat ovat toitottaneet. 14 tuolia odottaa avokonttorissa. Mihin lopulta tarvitaan politiikan kommentaattoreita? Eikö kansalainen pysty itse tekemään päätelmiä omasta kulmastaan. Nytkin Riikka Uosukainen vain selosti uudestaan sen, minkä olimme jo kuulleet ja nähneet. Turha on myös simultaanitulkata tuttuja kieliä, kun samat asiat vain toistuvat. Mutta antoisa lähetys joka tapauksessa, näin meitä pian ruvetaan hallitsemaan.

27.5.2015

Vetreää viiskymppistä onnittelemassa.

Käki kukkuu kahden puolen järveä, välissä joutsenet kraakaisevat. Täydellinen kevätaamu, kylmä, pilvinen ja toivorikas: kaikki edelleen edessä päin.

Säveltäjä Seppo Pohjola ehti miehen ikään, häntä kävimme onnittelemassa. Pohjolan laaja musiikkisuku huolehti tasokkaasta ohjelmasta Kirkkonummentiellä. Marja seuraili lasten touhuja, varsinkin pieni Pinja hurmasi huolettomilla tempauksillaan. Uima-altaaseenkin muksut polskahtivat. Vähän vanhempi Pessi kajautti flyygelillä Sibeliusta, Anu Komsi lauloi ihanasti, Liisa Pohjola soitti ja säesti ja sen semmoista.

Vakuutin Sepolle, että nyt teemme kaikkemme hänen säveltämänsä hienon Sillanpää-oopperan edustavaksi esille saamiseksi Myllykolun avoareenalla. Waltteri esittää Don Giovannia Kroatiassa, mutta ehtinee pian mukaan suunnitteluun.

Euroviisujakin piti katsella riivatun myöhäiseen loppuun saakka. Ruotsi-Venäjä matsi päättyi lännen voittoon. Ruotsi-Suomi on nyt 6-1. Meidän punkkareita juhlitaan kuin voittajia.

Ajeltiin helluntain kunniaksi Hämeenkyröön, ja ehdin hyvin näytelmäharjoituksiin Myllykoluun. Päästään vähitellen maastoon ja asemiin. Vilma ohjaa topakasti, lauletaankin Roope Mäenpään johdolla. Välillä tuntuu suorastaan hauskalta, porukka on hyväntuulista. Sää on toistaiseksi suosinut harjoituksia, aina on aurinko pilkahtanut kun päästään kentälle. Myllykolun kattilassa on lämmintä ja tuuletonta, viihdymme. Tässä Helinän ottamassa kuvassa Vilma ohjeistaa meitä puolitekoisissa lavasteissa:

Näyttävät saavan kokoon tiiviin hallituksen. Sipilän prosessikirja on pitänyt, kuten saattoi ennakoida. Uudenlainen ilme on neuvotteluissa. Vuotoja on toimittajien harmiksi hyvin niukasti. On vain täytynyt lämpimiksi ilkkua Toimi Kankaaniemen kustannuksella. Pakinoitsijat vääntelevät halpoja vitsejään.

Itse asiasta puhuttin loppuviikosta jopa jäntevästi, varsinkin Anna Kontula radiossa ja Riikka Slunga-Poutsalo Pressiklubissa analysoivat tapauksen yksityisyyttä, median ja politiikan ulottuvuuksia tasapuolisesti. Merkittävää että naiset ymmärsivät miestä paremmin kuin monet vahingoniloiset mieskriivarit. Poliittisen ilmiannon motiivi on vielä hämärän peitossa, ja väliäkö tuolla, jos ei selviäkään.

Oikeuslaitos on helisemässä. Kun Anneli Auerin tapaus jäi auki, samoin voi käydä Jari Aarnion ja kumppanien sotkuisessa ja moniaalle haarautuvassa vyyhdessä. En kadehdi tutkijoita enkä tuomareita. Tapani Koivunen kertoi Kalle Haataselle amerikkalaisen oikeuslaitoksen toiminnasta, mutta sen ohjelman ongelmana oli, ettei edes selvinnyt mistä miestä tarkkaan ottaen syytettiin.

Kirjallisuudestakin on puhuttu Savoy-teatterissa. Hienoa että Helsinki sai viimein oman kirjallisuusfestivaalin, Sastamalassa semmoinen on ollut jo 30 vuotta. Sofi Oksanen ei tosin tätä tuntenut todetessaan, että Suomessa ei ole ollut mitään vastaavaa kuin hänen kiertämissään ulkomaissa. Mihail Shishkin voi paukutella räväkästi Venäjän oloista, kun asuu turvassa Sveitsissä. Loput keskustelut on vielä tallenteelta katsomatta.

Mutta viis vakavuuksista, huolista ja prosesseista, helluntai avaa kevään loppurynnistyksen, paljon on vielä tekemistä ennen kuin suveen sukelletaan.

25.5.2015

Miten Adam Smithin kaksi ja puolisataa vuotta vanhat ajatukset kansojen varallisuudesta tuntuvat yhä päteviltä, mutta Heikki Patomäen mietteet kahden vuoden takaa aivan vanhentuneilta?

Tällaisia voi miettiä radion mietelauseiden äärellä. Tommi Melenderin esseestä leikattu kehittely taloudellisen kasvun historiasta oli myös terveellistä kuultavaa, vaikka tuntui oikovan vähän mutkia. Eihän talouskasvu sentään niin nuori ilmiö voi olla kuin Melender väittää. Riippuu tietysti siitä, minkälaista tuotantoa tarkastellaan. Teollinen kasvu on toisenlaista kuin luonnollinen, säätiloista johtuva satokehitys.

Talouden perusteita pitäisi opiskella, jos tahtoisi pysyä vähänkin kärryillä näiden aikojen keskusteluissa. Perinteisesti humanistit ovat halveksineet kovaa taloutta. Se oli jotain mistä ei tarvinnut olla selvillä. Talousuutiset olivat ennen pientä petiittiä lehden omassa osastossa.

Muistan havainto-opetuksen tästä asenteesta. Olimme Lontoossa teatterimatkalla huonetovereina professori Timo Tiusasen kanssa 1983. Timo alkoi lukea paksua lauantain Timesia ja heitti ensimmäiseksi Economy-osaston roskikseen. Siihen ei herrasmiehen sopinut koskea. Tosin oli eroa läheisissäkin. Timon veli Tauno Tiusanen on tunnetusti terävä taloustoimittaja.

Jouko Tyyriä pidettiin kummajaisena, kun hän puhui kirjallisuuskeskusteluissa taloudesta! Varsinaisia talousaivoja olivat lyyrikot Tuomas Anhava ja Paavo Haavikko. Runollinen tuotantonsa ei paljon tuottanut, mutta he viettivätkin yhteiskuntaelämää  aivan toisilla sarakkeilla.

I. K. Inhan matka vie Vienan Karjalaan. Ei minkäänlaista taloudellista suunnittelua, aivan tappiollista vaeltelua kaukaisissa runokylissä. Maksettu palkka muodollinen. Mutta pirttien nurkissa ja kuusen alla maatessa ei paljon rahaa kulunutkaan. Viiden kuukauden reissu toi arvokkaan niin kuvallisen kuin sanallisen lisän kansakunnan tietoon sukukansoista. Tutkimusmatkan tulosta mahdotonta arvioida talouden mittareilla.

Entä Elias Lönnrotin jalkamatkat pitkin saloja ja savupirttejä. Ei siinäkään aineellista tuotosta juuri arvioitu, riskejä kylläkin, puhtaasti fyysisiä riskejä. Kansakunta rikastui henkisellä lisäarvolla. Kalevalaa myytiin alussa, mitä, muutama sata kappaletta.

Väitän että puunkaato ja pilkkominen rannalla raikkaissa tuulissa on yhtä tehokasta ja monta kertaa hauskempaa liikuntaa kuin teknisten vempeleiden remputtelu hikisessä kuntosalissa. Tosin kokemukseni kuntosaleista rajoittuu joidenkin hotellien alakertoihin. Riemukasta on raahautua rannan puusavotasta saunaan hikisenä ja ruumis uupuneena. Ja nähdä että jotakin sentään on saanut aikaan, konkreettista tulosta.

Eikö mekaanista kuntoilua voisi korvata kaikenlaisella tekemättömällä ruumiillisella työllä, jota varmasti riittää niin kylissä kuin kaupungeissakin?

Katsottiin taas hieno ranskalainen leffa päivän päätteeksi. Toutes nos envies (2011) eli Mitä ikinä haluat oli vakava, murheellinen, silti ihmeen rohkaiseva elokuva. Miten ne osaavat tehdä niin eläviä, hienovaraisia, sympaattisesti syventyviä elokuvia – ei yhtään kiroilua ja riehumista, joihin ensimetreillä törmää kotimaisissa yritelmissä.

Aivokasvaimeen kuoleva, taloudellista vääryyttä vastaan taisteleva naistuomari, pienten lasten äiti, toi tietysti pysähdyttävästi mieleen ensimmäisen vaimoni Elinan kohtuuttoman kohtalon. Tunnistin jopa tuttuja repliikkejä, joitain mieleen syöpyneitä kohtauksia. Aviomies oli sivuosassa, tärkeänä tukijana rohkea tuomarikollega. Elokuva voi kirkastaa, syventää omia elämänkokemuksia. Tua res agitur, sinunkin asiaasi tässä taas ajettiin.

21.5.2015

Hytkähdytti Hannu Reimen tiivis leffakatsaus aamun radiolähetyksessä. Reime oli nähnyt saman kovan kolmikon kuin minäkin: Ida, Miekkailija ja Leviathan. Kaikki voimakkaita itäblokin tragedian kuvauksia sodan jälkeisiltä ajoilta. Tasavahvoja, erilaisia, silti samansuuntaisia tulkintoja.

Itse pidin erityisesti kahdesta ensimmäisestä. Leviathanin ansiot tunnustan, mutta se on niin murskaavan toivoton elokuva, että jätti mielen masentuneeksi. Sitä aihe ilmeisesti edellytti. Nyt Reime analysoi hyvin Leviathanin vaikutuksen, joka tulee myöhemmin elokuvan katsomisen jälkeen. Sen myyttis-raamatulliset yhteydet Reime osoitti lyhyessä tulkinnassaan oivallisesti.

Hitto olisinkin halunnut kirjoittaa näistä laajemman esseen, johon Matti Salo minua yllytti. Lähinnä oli puhe Klaus Härön hienosta Miekkailijasta, jota on meillä myös omituisesti väheksytty joissain kritiikeissä. Reime asetti Miekkailijan kahden Oscar-palkitun elokuvan rinnalle eikä suinkaan ansiottomasti. Veikkaan Miekkailijalle vielä lisää kansainvälisiä menestyksiä, yksi palkinto jo tipahti.

Jos siis on kesällä elämyksistä puutetta, niitä voi hankkia myös leffateatterissa. Ainakin niin pitkään kuin näitä harmaan viileitä säitä riittää.

Nyt olen vain hiusmartoa myöten kiinni kahdessa laajemmassa kirjallisessa työssä, ja illalla on taas mentävä Myllykoluun talkoisiin ja harjoituksiin. joten syventyvä essee jää odottamaan aikaa parempaa. Silloin leffat pitäisi sitä paitsi nähdä uudestaan; onko siihen enää intoa? Lukemistakin olisi vaikka kuinka. Saunalla kaadettava vielä pari puuta ja pilkottava. Ja puutarhatöitä, hehheh.

Tänään setvitään säästöjä ja leikkauksia Smolnassa ilman Toimi Kankaanniemen siunaavaa läsnäoloa. Näinä aikoina ei paljon kannata tekstailla eikä sekstailla, aina voi olla joku piruuntunut nainen ilmiantamassa ja toimittajat valppaina kärkkymässä ”skandaalia”. Kova skandaali: mies haluaa naista. Ennenkuulumatonta.

Maanantai-illoin voimme seurata alastomien miesten ja naisten yhteisiä toiveita, jotka kai harvoin johtavat niin hauskaan ja onnelliseen päätökseen kuin eilisiltainen. Tällainen deittailu kaiken kansan edessä jo ilomielin sallitaan, mutta vallanpitäjät pysykööt vain kuivien paperiensa äärellä. Ei mitään seksimielittelyjä heidän ulottuvilleen.

Viileätä edelleen, mutta toistan taas: siunaus sisällä kirjoittavalle. Työ jatkuu, usein tuntuu aivan ilolta. Taistelen parasta aikaa I. K. Inhan matkassa talousromahduksen partaalla hoippuvassa Kreikassa vuonna 1897 ja ihmettelen kuinka vähän maailma on muuttunut.

19.5.2015