Kohta olemme sodassa Euroopan puolustamiseksi? Aamun uutinen herätti hetkessä. Suomalaisia voidaan pakottaa osallistumaan ulkomaisiin sotilaallisiin selkkauksiin Ranskan avunpyynnön osoittamalla tavalla.
Aliupseeriliitto vastustaa puolustusministerin aloitetta. Perusteena että sotilaat voidaan lähettää tehtäviin, jotka voivat olla hengenvaarallisia ja joihin ei ole millään tavoin valmistauduttu.
Hei mutta eikö myös syksyllä 1939 tullut pakottava käsky tehtäviin, jotka olivat hengenvaarallisia ja joihin oli osittain huonosti valmistauduttu. Tosin suojeluskunnat olivat harjoitelleet pontevasti. Tietysti tilannekin oli toinen. Emme vielä tunne Eurooppa yhteiseksi isänmaaksemme.
Mutta eikö sotilas aina valmistaudu hengenvaarallisiin tehtäviin? Mitä varten hän muuten harjoittelisi? Ei kai mikään käsky voi tulla sotilaalle yllätyksenä. Purnareita aina löytyy, kuten Linnan Tuntemattomassa. Silloisessa konekiväärikomppaniassakin löytyi pakon vastustajia, esimerkiksi alikersantti Rokka. Silti hän oli kova mies sotimaan.
Juttelimme eilen Härkäpakarissa lounaan painikkeeksi Kuparisen Antin kanssa. Hän kertoi lähteneensä 14-vuotiaana syksyllä 1939 neljän vuorokauden junamatkalle Viipurista Jyväskylään. Neljän vuoden päästä karjalaispoika joutui rintamalle. Edessä varsin vaarallinen tehtävä, valmistauminen heikkoa. ”Oli vain tapettava tai tultava tapetuksi”, Antti virkkoi.
Elokuussa hän täytti 90, mutta ei pääse Veteraanitaloon, koska on arvioitu liian hyväkuntoiseksi! Niinpä hän asuu kirkolla Paapanpihan kerrostalossa. Sanoi kaipaavansa Laitilasta, missä asui vuosikymmenet, vain järven vettä ja saunaa.
Upseeriliitto ilmaisi huolensa siitä, ovatko sotilaat ainoat, joita voidaan tuleviin tehtäviin pakottaa? Missä on yhdenvertaisuus? Maailman sivu sotilaita on komennettu, miten se nyt niin hämmentävää voisi olla. Siviileillä on vielä varaa pullikoida, mutta kuinkahan kauan. Ilkka Remes on kirjoittanut näistä aiheista aika karmean romaanin, Jäätyvä helvetti. Lukeminen voi viedä herkiltä yöunen.
Taunon kanssa suhtaudumme tuleviin tilanteisiin rauhallisesti. Pimeän aamun postimatkalla arvioimme kelpaavamme korkeintaan miinantallaajiksi, jos tästä joku yhteisrähinä Euroopan rajoille syntyy. Emme oikein siihenkään usko.
Sotaiset mietteet eivät häiritse joulurauhaamme. Tuli leiskuu leivinuunissa, iltapäivällä sinne solahtaa kymmenkiloinen kinkku tirisemään. Ja sitten on käytävä Sikomäellä kynttiläkirkossa vaikka sataisi. Joulu tiivistyy, tunnelma on vielä vähän hakusessa, mutta eiköhän se siitä… Ja päivä on jo minuutin pitempi!
Taas valkeata joulua Kierikkalassa! Tuonne taakse Sikomäelle kohta kapuamme.
23.12.2015