Pimein päivä, tästä alkaa kevään valaistuminen – ja uusi kiihkeän luomisen kausi, niin toivon.
Kiitos toimittajalle, joka keksi lainata Eeva-Liisa Mannerin proosaa radion mietelauseisiin. Tänä aamuna kuultiin hieno katkelma Viipurista, kaupungista, joka on kadonnut ajasta muistoihin.
Aivan toisen Viipurin esittelivät Teemu Keskisarja ja Marko Kämäräinen tv-sarjassaan ”Pimeä historia”. Vai onkohan sittenkin liioittelua kuvata Viipuri vuoden 1918 sisällissodan tärkeimmäksi kaupungiksi? Vähemmän tunnettuja puolia sodasta Keskisarja on joka tapauksessa ansiokkaasti nostanut esiin. Poleemiset kärjistykset kuuluvat hänen sinällään totisen lakoniseen tyyliinsä.
Historian hirveyksiä esittelevä sarja on hyvää muistutusta niille, jotka Keskisarjan sanoin ”uikuttavat” nykypäivän kärsimyksiään. Mistä kaikesta on aikoinaan jouduttu selviämään – tai oltu katkerasti selviämättä. Viimeksi äsken radiossa Esko-Juhani Tennilä pauhasi köyhyyden lisääntymisestä Suomessa hallituksen julman politiikan seurauksena. Kyllähän on pientä, jos vähänkin vilkaisee maailmalle ja historiaan.
Aika hauska on muuten Roman Schatzin rinnastus Iltsikassa palkansaajien ja pienyrittäjien erilaisista palkkastrategioista. Voisiko saksofonin soittaja mennä plakaatti kädessä kadulle, jos keikat vähenevät ja liksa laskee? ”Maksakaa kunnolla soitostani tai en soita ollenkaan!”
Tähän lopetankin päivänpoliittisen katsauksen ennen kuin menee vakavaksi. Eilen tuli jo kinkku taloon, tänään sahti ja kuusenkin haimme rannasta tuonne oven pieleen odottelemaan. Juhlava on Tulosen sahdin ensimmäinen kulaus; oikea maan uumenien maku on tallella! Auttilan Risto Kutsumuksesta toi perinteisen joululeivän ja sai luettavaa. Joulu on lähestulkoon ovella.
Kauppakierroksen kuskina kuuntelin radiosta oppineen ystäväni Don Osmo Pekosen historiallisia tarinoita Ranskan kuningassuvuista ja arktisen alueen merkillisistä retkistä. De Gaullen pituinen mies tuntee Ranskan rojalistisen menneisyyden kuin omat taskunsa – ei nyt tullut tuoreempaa vertausta mieleen. Kuka muu suomalainen poika keksisi mennä Pariisissa huutokauppaan keräilemään Bourbonin jäämistön aaarteita?
Taas kierryn Edith Piafin surunhehkuiseen elämään. Ihmeellisintä hänen elämässään oli jatkuva paluu yhä uudelleen lavalle aivan raadeltuna, hirveiden kokemusten jälkeen. Simonen kertoman (kirjoittiko hän todella itse niin hyvin?) elämäkerran loppu on vaikuttavinta taiteilijakohtaloa. Parastaikaa kuuntelen Piafin 35-vuotislevytystä; merkillistä miten tutut laulut saavat uutta sisältöä, kun on tutustunut niiden syntyyn ja taustaan.
Tiernapojista oli myös hyvä dokumentti Teemalla. Muistin samalla omaa armeija-aikaani Oulussa. Letkun puisto tuli todella tutuksi ja vähän Sarkkakin. Äkkiä innostuin ja heitin Marjalle: Sillanpään Seura panee pystyyn omat Tiernapojat ensi jouluksi! Saas nähdä toteutuuko.
Ari Suutarlan muistelma 50-luvun kirkonkylän jouluista on painettuna UutisOivassa; kannattaa lukea. Samoin Marja-Liisa Mankan laaja haastattelu viime lehdestä. Näin täällä kyröläisen hengityksen tahtiin taas eletään ja joulun ihmeitä ja vieraita odotellaan.
22.12.2015