Olikohan entistä tiiviimpi tungos vai ajauduimmeko vain täysimpiin huoneisiin? Juhlathan on täydellisesti organisoitu, kaikki pelaa, ohjaus oivallinen. Meiltä unohtui henkilökortti kotiin (kutsu sentään oli) ja siitäkin selvittiin pienillä tarkistuksilla. Onneksi meidät tunnistettiin! Kaikki henkilökunnan jäsenet olivat erittäin ystävällisiä ja avuliaita. Itse isäntäpari on tietysti aivan loistava kulttuurikutsujen inspiroija.
Saimmekin juhlan mittaan lämpimiä onnitteluja sen johdosta, että olimme päässeet sentään sisään näihin bileisiin. Kaiken kokenut Ike Kanerva tästä heitteli huvittuneen ällistyneitä kommenttejaan.
Syötävää ja juotavaa riittää, mutta hauskinta on ihmisten tapaaminen. Matti ja Marketta Klinge esittelivät seuralaisensa Mirka Lappalaisen, jonka olen ohimennen jossain tavannutkin. Kirjansa Kustaa II Adolfista avasi silmiäni näkemään Suomen maakunnan suuria hankaluuksia Ruotsin kuninkaan hallitessa. Matti muisti vielä käyntiään Hämeenkyrössä elokuun lopulla, uhkeita maisemia ja majapaikkaansa Kyron johtajiston entisessä Korkomäessä.
Waltteri tavattiin nopeasti kahvipöydän ääreltä; poika oli haastattelunsa antanut ja kiitämässä jo jatkoille laulamaan. Valitteli että ensimmäinen linnassa käynti meni melko tyystin pr-hommiin. Hyvä niin. Taiteilijamainen irtotakkinsa erottui meistä frakkikansasta, mutta Waltteri sanoi frakin olevan hänelle pikemmin työasu, minulle taas ei.
Kalevi Kärki tavattiin isänsä juhlavuoden mainingeilla, Olavi Virta oli toinen sankari, mutta miksi Tapsaa ei juhlassa huomioitu? Tätä pohdimme Olli Ahvenlahden kanssa. Häntä ja Tapio Liinojaa kiitin vielä aidosta ja luontevasta Rautavaara-konsertista Savoyssa kuukausi sitten.
Jukka Gustafsson puolisoineen oli tanssilattian hallitseva pari, mekin siellä vähän pyörähtelimme sikäli kuin sekaan mahduimme. Upeaa Tuija Vuollettakin hain tanssiin. Pro Finlandisteja onniteltiin, Juhani Lindholmia ja Sirpa Kähköstä. Laila tavattiin, mutta kirjailijoita oli silti odottamattoman vähän, urheilijoita enemmänkin. Esko Aho sanoi lukeneensa innoissaan Unio Mystican alusta loppuun ja tilasi samalla jutun johonkin arvokkaaseen itsenäisyyden juhlavuoden julkaisuun.
Marja keskusteli pitkään jalkoja lepuuttaessaan (uudet kengät!) vuoden pakolaisnaisen Theresa Ngouthin kanssa ja ihasteli tämän täydellistä suomen kielen taitoa, myös kielen ilmaisemia ajatuksia. Juhlassa oli niin paljon tyylikkäitä naisia, ettei niitä pysty tässä luettelemaan.
Jatkoille poikkesimme Kämpin peilisaliin, missä on monet kirjailijaillalliset istuttu. Hyvin nuorekasta meininkiä, Waltterikin oli jo laulanut, Chisu oli vuorossa. Tavattiin Arja Könönen ”Play it again, Sam” -vintageliikkeestä, mistä Marja oli pitkän tyylikkään mustan luomuksensa noutanut. Puvuista nyt hössötetään aivan mielettömästi niin kuin ne olisivat itsenäisyytemme viimeinen tae ja lukko.
Juhlat vierivät rauhaisasti loppuun ja pääsimme ehjin nahoin, mieleltämme rikastuneina taas Sepänkadulle odottelemaan uusia koetoksia.
7.12.2015