Piret Saluri, Kallas ja Paavolainen

 

Piretin palkinto

Piret Saluri on saanut Aino Kallas -palkinnon, vierellä Viro-säätiön edustajat Markku Oksanen ja Jorma Lempinen. 

Saapuminen Tallinnaan, vastassa Suomen lähetystön kohteliaat edustajat, lehdistöneuvos Hannele Valkeeniemi seurueineen. Siitä lähti huomattava merkkitapaus syksyn harmaudessa.

Suurlähettiläs Kirsti Narinen esitteli komeaa edustustoamme Toompealla, sen historiallista tarinaa ja restaurointia. Olen ollut täällä kerran ennen. Asetuimme lounaalle, vieraina Erkki Tuomioja, Viro-säätiön edustajat (kuvassa), kirjallisuudentutkija Toomas Haug, kustantaja Toomas Väljataga, Suomen instituutin johtaja Anu Laitila ja päätähti Piret Saluri, joiden viimemainittujen väliin sain kunnian istuutua.

Nautimme paahdettua ankanfilettä ja paistettua kuhafilettä sekä suurlähettilään lempijälkkäriä, paistettua leipäjuustoa ja lakkahilloa. Pääkokkia Mihail Muhinia on onniteltava: jo tämän takia kannatti tulla Tallinnaan. Henkeviä esittelypuheita pidettiin.

Pääasiana kuitenkin itse seminaari, johon kerääntyi täysi huoneellinen Piretin ystäviä ja muita kiinnostuneita. Julkistettavana oli Piretin kolmas Paavolais-käännös; Külalisena Kolmandas Reich’is ja Sünge Monoloog saavat täydennykseksi nyt matkakirjan Minek ja loits (Lähtö ja loitsu). Komea sarja! Aiemmin Piret on urakoinut viroksi pinon Waltaria (Suuresta Illusionista Ihmiskunnan vihollisiin) ja paljon muuta.

Tästä uusimmasta käännöksestä ja Paavolaisesta yleensä  puhuimme sitten vuorollamme, Tuomioja, Haug, minä, Väljataga ja Ville Laamanenkin Paavolais-seurasta esitti tervehdyksensä. Lopulta Viro-säätiö luovutti arvostetun Aino Kallas -palkinnon Piret Salurille ansiokkaine perusteluineen. Palkinto on aina aiemminkin myönnetty virolaiselle, joka on erityisesti ansioitunut Suomen suhteiden edistäjänä. Kukkia ja kuplivaa iloa. Piret lupasi onneksi  jatkaa kääntämistä niin kauan kuin henki hänessä pihisee.

Erkki Tuomioja muisteli vapautuneesti vanaemansa Hella Wuolijoen yhteyksiä Olavi Paavolaiseen; niitähän oli paljon, mutta mitään viitettä suhteen eroottiseen laatuun hän ei ollut valitettavasti vieläkään keksinyt. Kahden Toomasin vironkielisistä puheista en kaikkea ymmärtänyt, varmaan asiallisia. Väljataga ansaitsi kunnioituksemme, kun hän näinä kireinä aikoina kustantaa korkeatasoista ja vähempilevikkistä kirjallisuutta.

Nautittiin jälkimaljoja, pientä purtavaa ja keskusteltiin vilkkaanlaisesti. Heikki Rausmaan kanssa muistelimme Viron itsenäistymisen dramaattisia aikoja Suomen ja Tuglas-seuran näkökulmasta, mitä hänen väitöskirjansa käsittelee. Ville Laamanen jatkaa oman väitöskirjansa teemoja vähän uusille urille tulevassa tutkimuksessaan, niin käsitin. Suomen ja Venäjän kulttuurisuhteissa olisi vielä tutkittavaa, varsinkin Neuvostoliiton ajoilta, mutta sulkeutuneet arkistot haittaavat työtä.

Kotimatka heilahti laivan salongissa Jarmo Virmavirran kanssa; sain monipuolista tietoa Suomen ja Viron suhteista ja kummankin maan poliittisesta tilanteesta. Loistomatka kaiken kaikkiaan.

Yöllä oli vielä katsottava Downton Abbeyn uusin jakso tallenteelta: mykistävän hienosti tehty, pitää edelleen tasonsa ellei suorastaan kohota sitä entisestään. Tyttärien mutkikkaat rakkaussuhteet etualalla, mutta Carson on edelleen vankka suosikkini, ja Mr Barrow saa kalpeille kulmilleen jo marttyyrin sädekehää. Miten hauskoja sivujuonteita – Mrs Patmoren aamiaisruokala! Finaalia odotettava jouluun.

24.11.2015