Kirjamessut päättyivät osaltani parhaalla mahdollisella tavalla. Anna Kortelainen haastatteli erinomaisen elävästi ja hauskasti – Sillanpäästä! Kuten Reidar Palmgren naurahteli käytävällä: – Ai sä puhut vaihteeksi Sillanpäästä… Eikä yhtään turhaan puhuttukaan. Yleisöä riitti tähänkin istuntoon Sibelius-areenan täydeltä, ja taidettiin kehittää Annan kanssa tähän saakka paras dialogi. Ilmankos signeerasin toistakymmentä kappaletta.
Sillanpää sopi finaaliin sikälikin, että se taisi olla viimeinen ja painavin punnus Tietokirjailijapalkintooni. Siitä on tullut kivoja onnitteluja Tampereen-Hämeenkyrön suunnalta, ilmeisesti Aamulehti on maininnut asiasta. Hesari on tapansa mukaan hiljaa tämmöisistä pikkuseikoista, jonkun espanjalaisen kirjailijan palkinnon peruuntuminen Dominikaanisessa tasavallassa on tietysti meille tärkeämpi uutinen.
Pääasia että messut saatiin päätökseen, ja normaali elämänrytmi palautuu. Siellä oli aina näitä kokouksiakin, viimeksi sunnuntaina Vanhan kirjallisuuden päiviä jo suuntailtiin tulevaan kesään. Koulusta tullaan puhumaan paljon, kun Suomen kansakoulu täyttää 150 vuotta – saman verran kuin Sibelius ja I. K. Inha. Jenni Kirves on kirjoittanut kirjan Aino Sibeliuksesta, sepä huomionarvoista, kuuntelinkin vähän aikaa hänen keskusteluaan Martti Turtolan kanssa. Kaksi sotahistorioitsijaa sävelten saatossa.
Pentti Linkola näkyi olevan hyvissä voimin, tietysti pessimistinen kuten aina. Hän lienee jo aikaa sitten luopunut ”unelmistaan paremmasta maailmasta”. Vanha herättävä kirja (1971) julkaistiin silti uudelleen. Anto Leikola kertoi siinä lavan reunalla, että kävi Pentin kanssa linturetkillä jo 40-luvulla. Siihen muistoon tuskin kukaan toinen yltää.
Kirjahankintojakin kertyi, vaikka niitä olisi ihan riittämiin ennestään. Ne kahden euron pöydät kyllä yllättivät laadukkuudellaan, joitain uutuuksiakin löytyi, mutta divarit jäivät nyt vähemmälle. Kaikkea ei sittenkään jaksa. Jospa näiden jälkeen tulisi rauhallista lukuaikaa.
Tosin Boris Akunin kuului Jukka Petäjälle sanovan, ettei lue enää kaunokirjallisuutta ryhdyttyään itse kirjailijaksi, sen sijaan tietopuolista kyllä. Saman tunnistavat monet kaunokirjailijat. Sillanpää luki vain parhaiden kaverien kirjoja 30-luvulla, Nortamon ja Pälsin tapaisten. Minullakin kallistuu yhä enemmän tietokirjoihin, mutta joitain syksyn helmiä pitäisi proosan puoleltakin ehtiä.
Illat pimenevät ja pitenevät talviaikaan. Lukulamppu valaiskoon.
25.10.2015