Ella Kannisen kynsissä Mika Waltari -lavalla.
Otettiin lämmittelyerä jo keskiviikkoiltana Kosmoksessa. Vesakin ehti 70:n kääntöpaalulle; sen kunniaksi istuttiin pitkä kirjallinen ilta vanhassa kantapaikassa, Pekka Tarkka ja Jussi Salokannel mukana muistelemassa ja nykyisiä arvioimassa.
Nyt-liite näkyy etsivän uusia taiteilijakapakoita, joita ei tahdo löytyä. Ei Kosmos kovin hiljaiselta kuitenkaan näyttänyt, taideväkeäkin oli paikalla iso naapuripöydällinen Galleria Dueton näyttelyavajaisista. Huomattava ero menneeseen oli siinä, että ravintola alkoi tyhjetä kymmenen jälkeen, kun ennen silloin vasta tultiinkin nauttimaan kanavoileipää ja katsomaan keitä tuttuja paikalla. Me ainoina istuimme urhean illan tappiin saakka.
Käsiteltiin tämän ajan kirjallisuus ja varsinkin kriitikot sekä suunniteltiin tulevia: kukin sai kohteen, josta kirjoittakoon. Perästä kuulunee. Kun käytiin kierros, onko joku lukenut jotain merkittävää (kotimaista) tältä syksyltä, tuli aika hiljaista. Emme enää seuraa niin tiiviisti kuin nuorina. Täytyy lähteä etsimään niitä huippukirjoja, koska kriitikoista on yhä vähemmän apuviittaa.
Messuilla hyökyi vastaan kirjojen meri. Pakahduttava määrä kiintoisia opuksia, varsinkin tietopuolisia, historiaa ja politiikkaa, kaikkea mistä ei ole kuullutkaan. Suuri murhe, että niin vähän ehtii lukea, kun vauhti on hidastunut. Kiihdyttävää kulkea ja selailla, anyway.
Minulla oli kaksi haastattelua, ensin näistä päiväkirjoista, Nuoruuden neljännestä näytöksestä, ja sitten Inhan seikkailuista eli Intoilijasta. Minervan Pekka Saarainen teki hyviä kysymyksiä menevän vuoden merkinnöistäni, Ella Kanninen taas oli viehkeä ja rutinoitu haastattelija, kun Inhaan siirryimme. Vaivattomia istuntoja, joita sentään jokseenkin täysi katsomo Mika Waltari -areenalla seuraili.
Hauska pieni episodi. Herttainen rouva tuli vastaan hallin käytävällä ja kapsahti kiittämään kirjoistani, erityisesti mainitsi nämä kirjat entisistä vaimoista, joita on myös kovin morkattu. Lausahti että: ”Jos minusta olisi kirjoitettu sellainen kirja kuin te teitte Katri Helenasta, olisin ikionnellinen.” – No tulin tätä Saaraisen haastattelussa siteeranneeksi, kun puhe kääntyi (kas kummaa) naisiin – ja nyt sain viestin, että mainittu rouva olikin suomastani huomiosta ihan mielissään.
Tällaiset kohtaamiset ovat kirjamessujen piristeitä. Lukijat ja ystävät tarttuvat hihaan ja tulevat puheille. Mikä olisikaan vaivattomampi kohtauspaikka, vain Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivät vetävät vertoja. Väkeä oli jo aika vilkkaasti, vaikka vasta alkua viriteltiin.
Myyntiä ei kovin paljon ole, joitain signeerauksia kuitenkin. Eikä vielä ollut tilaa seurata muita istuntoja, vain Matti Salon ja Antti Alasen keskustelua istahdimme kuuntelemaan, aiheena poliittiset trillerit elokuvissa. Repliikkejä kuulin myös keskustelusta, joka koski ”suvaitsevaiston” mielipiteitä ja asenteita kovenevassa maailmassa. Mitä mieltä Suomessa sai olla? Aiheesta puhuivat siitä kirjoittneet Marko Hamilo, Joonas Konstig ja Timo Vihavainen Juhani Korolaisen johdolla. Olin kuulevinani, että arvokonservatismi on nousussa entisten radikaalien piirissä ja ns. suvaitsevaisen eliitin eturintama murtumassa näinä kovina aikoina. Suvaitsevaiset suvaitsevat aina parhaiten samanmielisiä ja teilaavat helposti erimieliset.
Joten eipä vielä paljon jäänyt reppuun, ei yhtäkään uutta jos ei vanhaakaan kirjaa, joten tuleviin päiviin uusin voimin.
22.10.2015