Yllätys aamulla: Anu Uimonen kirjoittaa hyvän ja asiantuntevan arvion Intoilijasta Hesarissa. Olin jo aprikoinut, että romaani hukkuu kirjamessujen tulvaan. Näkyvä juttu on aina kirjoittajalle voitto, vielä parempi tällainen lukemaan houkutteleva esittely. Sitten vaan messuille jatkamaan esittelyjä.
Olen parin päivän sisään kohdannut kolme erilaista opettajaa, kaikki toimineet yliopistossa, yksi tehnyt elämäntyönsä suomalaisessa koulussa.
Ensin kertasin John Williamsin romaania Stoner, koska valitsin sen aiheekseni HelsinkiMission esitelmäsarjaan. Tarkoituksena oli puhua jostakin itselle erityisen merkityksellisestä kirjasta. Monella tapaa tämä oli vuoden lukuelämyksiä, kirja joka potkaisi hedelmällisesti.
Siinähän päähenkilö on todellinen kirjallisuuden kutsumustyöläinen, yliopiston opettaja henkeen ja vereen. Elämänsä haaksirikot hän ylittää hukuttautumalla työhönsä, tutkimiseen, opettamiseen ja innostamiseen. Kun puhuin aiheesta tuolla Albertinkadulla, huomasimme Olli Valtosen kanssa – yleisö yhtyi käsitykseen – että se on myös kirja yksinäisyydestä ja sen voittamisesta. Näin valinta sopi hyvin HelsinkiMission teemoihin ja toimikenttään. Yhteisellä asialla oltiin.
Sali oli täynnä valpasta kuulijakuntaa, joka aluksi onnitteli laulaen Tista Nilssonia ja Anna-Maija Kokkosta heidän lauantaisen vihkimyksensä johdosta. Huomasimme että olemme asuneet Tistan kanssa samassa rapussa Skattalla, Laivastokatu 12 A, vihreässä varhaisnuoruudessamme. Aitoja stadin kundja.
Lisää opettamisesta ja sen merkityksestä kirjoittaa muistelmissaan Pulpetin henki Kirsti Mäkinen, jonka kanssa istahdimme lasilliselle tilaisuuden jälkeen. 50-luvun Tampere avautuu kirjassa koululaisen silmin eloisasti, samoin yliopisto-opinnot minullekin tuttujen professorien (Kuusi, Kaukonen, Turunen etc) johdolla. Opettamisen eetos kulkee johtavana lankana halki kirjan. Monella opettamisen alueella Kirsti onkin heilunut, pisimpään 33 vuotta SYK:ssa äidinkielen lehtorina ja varsinkin kirjallisuuden sekä teatterin avartajana. Onko arvokkaampaa ammattia? Paitsi kirurgi ja postinjakaja.
Toinen miespuolinen yliopiston opettaja tulee vastaan Woody Allenin viimeisimmässä elokuvassa Irrational Man. Siinä tapaamme leipääntyneen ja elämäänsä pettyneen, masentuneen, alkoholisoituneen ja impotentin filosofian opettajan, jota naisopiskelijat silti pommittavat ihailullaan ja toiveillaan. Mutta mies löytääkin uuden tarkoituksen elämälleen. Sitä varten hänen on suunniteltava täydellinen murha. Ja sen toteuttaminen tuottaakin hänelle suuren vapauttavan tyydytyksen. Filosofiakin alkaa puhutella häntä entistä syvemmin. Maailma vapautuu yhdestä pahasta ihmisestä. Kuinkas sitten käykään, on jo toinen juttu, eikä juonta sovi paljastaa.
Kelpo opettajia kaikki, tavallaan. Kuoleman kuvaajina Williams ja Allen ovat vastakkaisia, heidän kuvaamiensa opettajien katsomukset myös kaukana toisistaan: Stoner harmaan harras kutsumustyöläinen hamaan loppuun saakka, Allenin sankari Abe Lucas kyyninen rationalisti, joka ei enää hallitse elämäänsä. Kummallakin on hetkensä uusien rakastettujen parissa, Stonerilla huomattavasti syvemmät ja kirkkaammat. Mutta kummassakaan ei lekuta Kirsti Mäkisen pedagogiset rajat rikkova ilonliekki, jonka onnistuminen ja oppilaiden antautuva läheisyys aina uudestaan näemmä sytyttivät.
21.10.2015