Kun katsoin tiistaina aamulla Kati Järven ja Kari Uusikylän keskustelua yliopiston tehtävistä, iski lievää syvempi haikeus. Siinä kohtasivat vanha humanistinen aika ja uusi teknologinen dynaamisuus mahdollisimman selvästi. Uusikylän viisautta arvostava humanistinen ihanne on mennyttä maailmaa, Kati Järven teknoälyä ihannoiva innovatiivisuus sitä mitä nyt ja tulevaisuudessa eletään. Oma yliopistoni eleli vielä leppoisan humanismin hengessä, johon ei ole paluuta. Enhän tuossa Järven virtaviivaisessa yrittäjyysmallissa enää viihtyisi, en päivääkään. mutta sen on tulevaisuus.
Perinteisen yliopistomaailman kuvauksena Matti Klingen muistelmat on ylittämätön. Siinä soljuvat akateemiset traditiot rinnan myyttejä murtavan tutkimustyön kanssa ilmeisen hedelmällisessä vuorovaikutuksessa. Taistelunsa oli myös 70-luvulla, mutta tyystin erilaiset kuin ne, joista Järvi ja Uusikylä keskustelivat. Silloin perinteistä yliopistoa uhkasi radikalisoituva ylioppilaskunta, jota vastaan Kanslerisäätiö etsi vastavoimia. Klinge ei kuulunut kumpaankaan siipeen, vaan liikkui tapansa mukaan välimaastossa.
Silloin kovaa politiikkaa ja vallankumousromantiikkaa, nyt kovien ja pehmeiden arvojen yhteentörmäyksiä, yliopiston itsehallinnon, ministeriöiden ja yritysmaailman ristikkäisiä vastakkaisuuksia. Aina yliopisto on silti elänyt ja jatkanut toimintaansa muuttuvin muodoin ja tavoittein. Nyt se alkaa olla rankasti laihdutettu teknis-taloudellinen ammattiinvalmistuslaitos kilpailukykyisine kurssivaatimuksineen. Yhteisenä huolena kaikilla kovat leikkaukset, joihin sopeudutaan entistä kovemmilla yritysmaailman opeilla.
Puhelimme Juhan Vakkurin kanssa (me vanhat humanistit) parin lasillisen ajan Kappelissa kirjallisista suunnitelmistamme ja muusta. Juha kertoi konsulien juhlatapaamisesta, missä Klinge oli pitänyt hyvän puheen tämän laitoksen synnystä 1925. Juha lähti puolestaan puhumaan Villa Karon ystävien toimeenpanemaan taidenäyttelyyn. Pahoittelin vielä, että meidän pitää jättää väliin Villa Karon lähestyvät 20-vuotisjuhlat Beninissä; mukavaahan olisi verestää stipendimuistoja siellä, mutta on tullut kaikenlaisia esteitä.
Ja illalla tuli vanha perhetuttu Juhani Kontro meille esittelemään taannoisista juhlistani tallentamiaan dvd-kiekkoja; muistorikas ilta siitä kehkeytyi. Juhani kertoi opiskeluajoistaan Sveitsissä 60-luvulla: ei nyt hankalampaa reittiä olisi voinut valita kuin lukea siellä spartalaisen luostarimaisissa asunto-oloissa saksan kielellä fysiikkaa ja matematiikkaa ja muuta ennen kuin varsinaisiin lääketieteen opintoihin päästiin. Minä olisin heti nääntynyt. Kuinka helppoa olikaan meillä humanisteilla.
Zürichin yliopisto oli armottoman tehokas tuotantolaitos jo silloin, täällä vastaavaan kovasti pyritään ja osin varmaan on päästykin. Hyvin Juhani prässistä selvisi, vaikka meinasi jäätyä säästäväisen isäntäväen vinttiasuntoon: joinain päivinä siellä oli peräti viisi lämpöastetta. Lue siinä tentteihin! Konsuli hänet sitten pelasti parempiin oloihin, joten kelpasi arvoisien konsulien juhliakin 90-vuotista taivaltaan maanmiesten auttajina. Konsulinkyydillä näitä joskus palautellaan kotimaahan, siinäkin laitos osoittaa tarpeellisuutensa.
7.10.2015