Kolme juttua, kaikilla oma perustelunsa, jopa yhteinen teemakin.

Teatteri Vantaassa meni vanhan kaverin Pultsi (Matti-Juhani) Karilan kirjoittama monologi Paperineilikka, esittäjänä Anne Nielsen, molemmat entisiä alaisiani MTV-teatterista. Iltapäivällä ensi-ilta, sitähän oli ajeltava katsomaan.

En ole ennen tässä teatterissa käynyt – vai oliko Sillanpään Elokuu joskus juuri täällä? Ainakin rakennus oli toinen. Tässä on kodikas pieni tila, huoneteatterin tapainen.  Monologi kertoi muistisairaudesta ja vanhenemisesta. Yleistyvä aihe teatterissa ja kirjallisuudessa, suuret ikäluokat lähestyvät vaaravyöhykettä.

Pultsi käytti savon murretta, ja Anne entisenä kuopiolaisena solahti siihen luontevasti. Erinomaisesti hän eläytyi huomattavasti vanhemman naisen höperehtivään rooliin, lämpimästi ja rakastettavasti. Aviomies Pentti kimmelsi edelleen naisen muistojen keskisalkona. Ihmeitä uutuuksia ei esitelty, koskettavia elämänsärmiä kyllä. Tapasin myös Pultsin vaimon Kirstin ja tyttären Minnan sekä Merja Turusen ja Annen hauskan puheliaan serkun.

Illalla toinen koetus: Marjan syntymäpäivälahjaksi hankkimat liput oopperaan, Donizettin Don Pasqualeen. Sen piti oleman klassinen ja hauska, mutta pikemmin se pöllöine juonineen luisui vanhan kunnon hölmöilyn puolelle. Sinänsä kiva katsella hyvin perinteistä oopperameininkiä, ikään kuin istuisi jossain Sisilian vanhassa oopperatalossa. Ohjaaja Tuomas Parkkinen (tuttu Ilmajoelta ja Taipaleenjoesta) oli ujutellut mukaan joitain hauskuutuksia, nekin aika lapsellisia ja siis tyyliin sopivia.

Esityksessä oli se erikoisuus, että päätähti Roberto de Candia oli sairastunut ja tyytyi näyttelemään mykkänä  Don P:n roolin, jota lauloi Hannu Forsberg orkesterimontusta. Ihmeen hyvin klaffasi, mitä auttoi se, että Forsberg on laulanut samaa roolia aiemmissa esityksissä pari vuotta sitten. Jäihän tehosta jotain pois, vaikka jossain duetossa suorastaan unohti, että Don ei laula itse, vain elehtii. Lisäksi esitys tulkittiin viittomakielellä. Kaunista laulua kuultiin ja hyvinkin mukaansa tempaavaa ilmavasti soljuvaa musiikkia, kuoro tuli komeasti ääneen toisella puoliajalla.

Libreton teemana on varoitus vanhalle seitsenkymppiselle herralle menemästä enää naimisiin tai hullusti käy. Olikohan oopperan valinnassa täsmäironiaa rouvani taholta?

Vielä keskityttiin tallenteelta katsomaan Downton Abbeyn viimeisen jakson avausta. Pitipä hyvin kutinsa, ei mitään vesityksen oiretta. Sarjan salaisuutena on paitsi huolellinen ajan ja miljöön kuvaus, myös ihmisten syvätarkka, lämmin, asemissaan rakastettava tulkinta. Nyt kävi vielä hyvin monellekin. Tihentynyt huippukohtaus oli hovimestari Carsonin ja Mrs Hughesin äärihienovarainen aviollinen esiselvittely. Siinä arvostettiin varttuneita, muotoon sitoutuneita ihmisiä heidän herkimmällä alueellaan.

Jos Anne Nielsen ilmensi jo haurastuneen rakkauden kuvajaisia ja Don Pasqualen kustannuksella avoimesti ilvehdittiin, tämä kahden Downton Abbeyn palkollisen suhde virittyi totena ja liikuttavana mielemme iholle. Toisin kuin törmäilevä italiaano, Carson näytti kuinka gentleman sulattaa naisensa epäröinnin sydämensä ymmärryksellä.  

6.10.2015