Täällä Joen kaupungissa on varsin hiljaista, ei mielenosoituksia missään. Pilvistä on, alkaa hiljalleen sadella. Kävelen ja katselen kaupunkia. Muistan Kaupunginteatteria, jonka remontoidun näyttämön vihkiäisiin kirjoitin 15 vuotta sitten näytelmän herra Untolasta eli Maiju Lassilasta.
Lennähdimme tänne Martti Anhavan kanssa jo torstai-iltana, kun tänään ei lentoihin voinut luottaa. Niinpä on aikaa silmitellä. Cumulus on kämppämme keskellä kaupunkia, aivan kelpo majatalo.
Täällä on meneillään Raha kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa -seminaari. Aihe on mitä ajankohtaisin, kuten Raisa Simola avauksessaan totesi. Ensimmäisenä päivänä kuultiin tieteellisiä esitelmiä rahataloudesta. Mieleen jäi prof. Turo-Kimmo Lehtosen esitys riskeistä ja niiden turvaa tai arvaamattomuutta tuottavasta vaikutuksesta. Vain riskialtis sijoitus on kuulemma mielenkiintoinen. Ulkomaiset sijoittajat eivät kiinnostu liian vakaasta Suomesta!
Tästä teemasta voin jatkaa huomenna omassa esitelmässäni: Sillanpää jos kuka oli kustantajan kannalta suuren ja arvaamattoman riskin sijoitus, lopulta sittenkin tuottava.
Illalla katselin kommentteja lakosta ja mielenilmauksista. Saattoi arvata, että Juha Sipilän hyvä ja asiallinen puhe synnytti monenlaista mälväämistä. Sitä on pilkattu monotoniseksi luentaesitykseksi vailla uusia avauksia. Mitäs uusista, kun eivät entisetkään tunnu menevän perille. Sitä paitsi Suomessa on aina pidetty puheet naama peruslukemilla. Kekkonen luki paperista vihaisen näköisenä, eikä ollut Koivistokaan suuri puhuja. Halonen ei puhunut, vaan jutteli.
Jos meillä joku pitäisikin eloisan ja ärhäkän puheen kaikkine elekielineen, siitä vasta meteli nousisi. Mitä se oikein aikoo? Hämää ulkoisilla tempuilla, kun ei ole sanottavaa. Olemme kaukana amerikkalaisesta tai ranskalaisesta puhekulttuurista. Putin Venäjällä on myös aika kuiva puhuja, entisistä valtiaista puhumattakaan. Hrushtsevilla oli vähän rähinää, mutta niinpä saikin pian potkut.
Kommenttien tähänastinen pohjanoteeraus: Susaanna Kuparisen tulkinta Sipilän kädenpuristuksen yhteydestä fasismiin! Samalla olin Pressiklubilta kuulevinani, että edellinen keskustalainen pääministeri joutui eroamaan sekaannuttuaan korruptioon. Tästä olisi hauska kuulla vähän perusteita. Vanhasta yritti muuan tv-journalisti naruttaa lautakasoista, mutta sai itse lähdön ennen pääministeriä,. Näin sinkoilee täällä naisen aatos. Toisaalta repäisevää poliittista teatteria ei saada aikaan, ellei itse keksitä hatusta skandaaleita.
Rohkenin pitkästä aikaa katsella alusta loppuun sitä Siunattua hulluutta Teemalta, eikä se enää niin hullulta tuntunutkaan. Monet muistot palailivat senkin tekovaiheilta. Venytystä on, ja Lempisen osuus kasvoi liikaa, mutta muuten omaleimainen kansankomedia. Mollen paras elokuva, se loi tyylin, siitä alkoi hidas liuku maneeriin ja yliyritykseen.
Illan ihanin leffa oli silti Viikko Marilynin kanssa, joka perustui Colin Clarksin muistelmiin ja Prinssi ja revyytyttö -elokuvan filmaukseen. Maailmalla tällaisia tähtimuistelmia tehdään ihan normaalisti vailla tunnontuskia. Muistan kiintoisan kirjan, jossa puolen vuoden mittainen poikaystävä muisteli hartaana suhdettaan viimeisiä aikojaan eläneen Judy Garlandin kanssa. Mutta jos meillä joku hairahtuu muistelemaan vaikka avioliittoaan laulutähden kanssa, sitä pidetään peräti sopimattomana loukkauksena. Sellainen on mentaliteetin kireys täällä pohjolassa.
Sitten keskityn vain huomiseen esitelmääni lenkkeilemällä ja kertaamalla papereitani.
18.9.2015