Kiinnostava seminaari oli SKS:n juhlasalissa: Aleksis Kivi psykiatrien silmin. Sinnehän oli paineltava.
Kun olimme pari tuntia kuunnelleet viisaita puheenvuoroja ja vilkasta keskustelua, kysyin vierustoverilta Juha Lindströmiltä, mitähän Aleksis itse olisi pilven reunalla tämmöisestä konklaavista tuuminut. Kun joukko oppineita vaivaa ankarasti päätään miettien, mitä sairauksia Kivi 150 vuotta sitten kohtasi ja mihin lopultakin kuoli.
Sairauksia kertyi melko edustava joukko: krooninen melankolia, skitsofrenia, psykosomatisaatiohäiriöt, lyijymyrkytys, karsinogeeninen vaikutus, aivokasvain, alkoholismi, vitamiinipuutos, dementia, jopa borrelioosi.
Olihan siinä Aleksilla taakkaa. Mutta mihin hän lopultakin kuoli, siitä jäi hedelmällinen erimielisyys voimaan. Sitovia todisteita ei voi enää saada. Sairaudetkin on pääteltävä oireista, jotka ilmenevät kirjeissä ja teoksissa, unissakin. On myös Lapinlahden sairaalan kertomus ja tohtori Saelanin diagnoosit kaikessa umpimähkäisyydessään. Sekä joukko hajanaisia ja ristiriitaisia aikalaistodistuksia.
Lisäksi on niin, kuten Jukka Aaltonen huomautti, että 1800-luvun puolivälin sairauksia tarkastellaan tänään nykyisen lääketiedon ja psykiatrian silmin ottamatta huomioon silloista tietämystä ja kulttuurihistoriallista kontekstia. Tällöin voi syntyä huomattavia liioitteluja ja virhetulkintoja. Kiven kirjeissään esittämät valitukset olivat monesti sen ajan yleisiä puheenparsia. Kaikki valittivat sairauksiaan, todellisia tai luuloteltuja.
Ei ihme, että Esko Rahikaisen oli muutamaan otteeseen ponnahdettava pystyyn ja muistutettava Kiven metsämiehen reippaasta kunnosta ja suurenmoisesta tuotannosta. Sitä ei voinut mikään heikkohermoinen melankolikko kirjoittaa. Isäni jo tapasi harmitella Wäinö Aaltosen veistosta Rautatientorilla: tuolissa lojuvan tyypin tilalla olisi pitänyt olla ”metsän poika uljas nuori, sankar jylhän kuusiston”.
Ratkaistavaa vieläkin jäi. Kiintoisaa oli huomata, että näinkin syvältä biografiasta, suorastaan psykofysiikasta nouseva tutkimusintressi puhutti sekä psykiatrian että kirjallisuuden ja muidenkin alojen tutkijoita. Kirjailijan elämä ei totisesti ole menettänyt mielenkiintoaan, vaikka toista on pitkään haluttu kirjallisuustieteen koturnilta uskotella.
Sakari Katajamäki piti keskustelua koossa, järjestäjänä sekä SKS että Aleksis Kiven Seura, esitelmöitsijät puolestaan Turusta, jossa toimii seuran veljeskerho. Kiven tutkimus etenee muutenkin laajalla rintamalla, ja uusia teoksia ja näitä tekstikriittisiä laitoksia ilmestyy tasaisen tappavaan tahtiin. Olisiko vielä joskus Kiveenkin iskettävä…
Illalla istuimme Elitessä Artsin, Marjan veljen, seitsenkymppisiä. Näitä nyt tulee, kun ikäluokkamme rynnistää kypsän miehuuden (tai naiseuden) kynnykselle. Sain samalla kivaa palautetta omista juhlistani, joita varman pitkälle syksyyn muistellaan.
15.9.2015