Nyt uusitaan vanhoja menestyksiä teattereissa. Tampereella on kesällä uusittu tv-suosikki Tankki täyteen, Tampereen Teatterissa on nähty Älä pukeudu päivälliselle uudelleen ja nyt sitten ikisuosikki Sugar. Tuntemattomasta sotilaasta suunnitellaan jo kolmatta elokuvaa.
Vanhassa vara parempi? Ainakin kassa kilisee. Ihmiset haluavat tuttua ja turvallista, sellaista missä tietää naurun paikat. Tähän tarpeeseen TT:n Sugar uppoaa takuuvarmasti.
Muistan vanhan version, missä Marjut Sariola, Tapani Perttu ja Seppo Mäki loistivat. He olivat kaikki paikalla eilisessä ensi-illassa. Historian siivet suhahtivat. Tapani kertoi joskus rouvasta, joka tuli Hämeensillalla vastaan ja kiitti innostuneena Sugarista: ”Se oli niin hauska, vieläkö se menee?” Viimeisestä esityksestä oli kulunut 15 vuotta. Mutta ehti se mennä 371 kertaa ja kerätä 192 000 katsojaa.
Mites nyt sitten? Startti oli näyttävä. Teatteri tarjosi ensi-iltavieraille kuohuviiniä, musiikkia ja silmäniloa yltä kyllin. Vieraileva ohjaaja Georg Malvius muistetaan viimeksi täällä Les Misérables –ohjauksestaan. Hauska temppuilija oli jo silloin lämmittelypuheessaan ja loppukiitoksissa. Hän on ottanut nyt vanhasta hitistä kaiken mahdollisen hupihurlumhein irti. Mikko Saastamoisen hieno lavastus ja puvut ovat suuri osa viihteen täyteläisyydestä, samoin Adrienne Åbjörnin kekseliäs ja vauhdikas koreografia.
Jos pitää loputtomaasta, notkeasta, täsmätarkasta temppuilusta vaihtuvine ilmeineen, niin tämä esitys on napakymppi. Onhan Risto Korhonen virtuoosi Daphnen koltuissaan, kukaan ei voi väittää vastaan. Ja onhan Lari Halme vetoava, ajoittain jopa vakavoituva Josephine. Kun miehet ovat naisten hameissa, se on niin hassua. Mutta muuttuneet sukupuoliroolit ovat vähän syöneet komiikan perusteita. Nyt ei ole enää niin ennenkuulumatonta, että mies voisi mennä miehen kanssa kihloihin. Aika on tehnyt aika vinhan kierroksen, eikä Billy Wilderin loistava komedia enää pysy perässä, ei anna uudistuvia mahdollisuuksia. Vanhoilla keinoilla mennään, niitä vain vimmatusti kiihdyttäen.
Hanna-Liisa Vosa (en mä saa tähän virolaista aksenttia) on hurmaava misukka vierasperäisine korostuksineen, laulaa ihanasti ja hemaisee herkästi. No eihän ole Marilynin voittanutta, mutta eipä löytyisi meiltä montaa parempaakaan Sugaria.
Minun makuuni ohjaus ylityöstää ikikulua juttua, alleviivaa kolmasti koomiset kohdat, temppuilee ylettömästi ja hauskuuttaa meitä hartiavoimin. Mutta varmasti tästä nautitaan, ja joulun alla ilo nousee jo kattoon ja korkeammallekin. Sinne vain iloitsemaan!
Mutta aivot voi jättää narikan puolelle, kun tarinan tuntee ja käänteet osaa hyvin ennakoida. Mutta eihän tässä taidetta yritetäkään, sitä vaan että katsomo täyttyy. Täytyypä seuraavaksi katsoa Frenckellin puolella vaikka Skavabölen pojat, vanha menestys sekin, mutta varmaan elämänmakuisempi.
Onnea Reino Braggelle onnistuneesta ensi-illasta. Viimeksi tapasimmekin pirskeissä tuolla Maisemakahvilan teltassa. Vuoroin vieraissa, yhtä juhlavasti ja iloisesti.
10.9.2015