Tästähän se alkoi, Jussi Snellmanin fanfaarista ja Anssi Hirvosen vetäisemästä ”Niin kauan minä tramppaan…” Maila Böhmin säestyksellä. Jussin vierellä juontajat Jere ja Vilja.
Viikko kulunut, elämä alkaa hiljalleen palautua. Sain ärhäkän flunssan, voimat meni muutamaksi päiväksi. Paineet purkautuivat, pakollinen lepo rauhoitti.
Mikä on syntymäpäiväjuhlien syvempi tarkoitus? Siinä voi kerralla päivittää elämänsä, tehdä tiliä ja alkaa uutta kautta. Samalla huomaa, kuinka lämmittävää on, kun kanssakulkijat muistavat, iloitsevat ja onnittelevat. Vielä ollaan hengissä!
On myös ihmeellistä, kuinka joukko ystäviä innostuu järjestämään suurehkot pirskeet ikään kuin oma juhla ja kunnia olisivat kyseessä. Maisemakahvila heräsi komeasti eloon! Kiitos Pylsyn-Lepolan sukukunnalle, naapureille ja kylänväelle, koko siellä heiluneelle ihmejoukkueelle!
Sykähdyttävimmät hetket? Kai ne olivat Marjan salaa suunnittelemat ja tietämättäni syntyneet laulunumerot, Alman nukketeatteri oopperan synnystä sekä puheiden mainelauseet. Sellaisia kuulee aika harvoin. Mutta huomasin, että ihminen kestää kehumista sittenkin yllättävän hyvin.
No jaa, nyt eivät työt hetkeen maistu. Tekisi mieli lukea kaikenlaista rästiin jäänyttä. Kirjoja olisi loputtomat pinot. Tässä pientä alkua viikon toipilaspäiviltä.
Tuula Saarikosken muistelmat Kaaos ja kirkkaus (WSOY) on kiinnostava leikkaus menneisiin vuosikymmeniin ja moniin ennelta tuttuihinkin asioihin, varsinkin ykkösvaimon Saarikoski-suhteeseen. Luontevasti, tyylikkäästi, melko pidättyvästi Tuula S. kirjoittaa, ohittaa asioita kevyesti, vain välistä ironia hipaisee, lempeys kuitenkin voittaa. Piti katsoa joitain asioita uudelleen Tarkan paksusta ja seikkaperäisestä elämäkerrasta. Hurjaa menoa silloin 50- ja 60-luvuilla!
Ohitin nopeammin Marimekon vaiheet ja Tuulan tiibettiläiset tihentymät, kauniisti on kaaoksesta selvitty kirkkauteen, onnittelut siitä. Naiset ovat kestävää ainesta särkyviin miehiin verrattuna. Kirjassa on viisaita ajatuksia tyttökoulujen merkityksestä naisten itsenäisyyden lujittajina. Yhteiskouluissa on jotain menetetty, sen tunnen minäkin poikakoulun kasvattina.
Yllättävä elämys oli Joni Skiftesvikin Runeberg-palkittu Valkoinen Toyota vei vaimoni (WSOY), jonka vasta ehdin lukea. Siihen on oikein palattava, varsinkin Jonin vetäisemä muotokuva Mollesta eli akateemikkovainaasta Rauni Mollbergista herätti mielessäni monia muistoja. Juuri tuollainen Molle oli, ei voi väittää vastaan. Skiftesvikin käsikirjoituksen elokuvaan Ystävät, toverit Molle runteli tuttuun tapaansa. Kirjoitin elokuvasta Aamulehteen kolumnin otsikolla ”Komea fiasko”. Jonille elokuvan näkeminen ensi-illassa näyttää olleen shokki, niin täysin tarina oli muuttunut.
No tästä voisin kertoilla lisää, mutta Jonin kirjassa on paljon muutakin, vavahduttavaa perheen sairaushistoriaa, muistoja lehtimiehen kirjavilta vuosilta – varsinkin Kostamuksen kokemukset huvittivat. Pohjoissuomalainen politiikka, journalismi ja poetiikka elävästi esillä.
Jatkan lukemista ja lepäämistä – hienosti voisi sanoa että latautumista.
5.9.2015