Ensimmäiset onnittelut tulivat heti puolenyön jälkeen. Marja herätti kello viisi, koska tietää ettei myöhemmin enää kannata herättää. Sain kivan lahjan, oopperaliput. Ja mietelmän sekä lämpimän halauksen. Paremmin ei päivä voisi nousta.

Hesarin juttu oivallinen, ei valittamista. Kuvakin kelpaa. Onhan näitä nyt ollut ja lisää tulossa. V-P Leppäsen miehekäs ironia osuu ja pysyy kohtuudessa.

Matkattava Helsinkiin, nyt bussilla ja junalla. Tampereen asemalla osuu silmiin ensimmäiseksi Iltsikan lööppi. Totta kai. Toimittaja Ida soitti ja uteli kaikenlaista, muun muassa onko eroottinen elämäni edelleen samanlaista kuin ennen. Mitä siihen vastaisin? Heitin kevyesti että joo, mutta saisihan olla vaihteluakin. Marja kuuli ja parahti: ”Siitä tulee otsikko.”

Oikeassa oli taas vaimo. Mutta en enää perusta. Voisin heitellä jotain reippaampaakin, mutta lehden kannessa kommentti näyttää hölmöltä kuin vasiten tahtoisin kyvyilläni retostella. Onneksi itse juttu näytti kohtalaisen asialliselta. Iltalehden Ville näköjään luuli, että syntymäpäivä on vasta ensi vuonna. Mistä hän sellaiseen käsitykseen tuli?

Junassa selasin iplehdet nopeasti ja luin sitten Hannu Mäkelän Otavan muistoja. Kiintoisia sisäkuvia kustannusyhtiön arjesta, joka vaikuttaa synkemmältä kuin ulkoapäin luulisikaan. Luojan kiitos en tuohon myllyyn koskaan mennyt, vaikka joskus mietin töitä kustantajalla. Minulle riitti tv-yhtiön sentään valoisampi ja hektisempi hiostusrytmi.

Helsingissä on täysi helle. Lampsin Gaudeamus-kirjakahvilaan, missä julkistetaan päiväkirjoihin perustuva kirjani Nuoruuden neljäs näytös. Huolettoman, itsevarman näköisiä opiskelijoita tulee ja menee. Esiintymiskulmassa on Minervan joukkue, muutama toimittaja. Ilokseni tulee Markku Envall, jota houkuttelin paikalle. Saadaan kuin saadaan tilaisuus vedetyksi, Pekka Saarainen haastattelee hyvillä kysymyksillä.

Tuleekohan tästä edes kohtuullinen menestys? Suunnittelemme jo jotain uutta, kun tarjoavat ystävällisesti lounaan Casinossa. Kehittelin junassa yhtä ideaa, josta heti innostuvat. Mutta sitähän täytyisi kypsytellä rauhassa. Pääasia ovat kuitenkin isommat työt, joita on jonossa odottamassa, lähin Södikalle.

Kolkuttelen takaisin ja keinahdan Tampereella bussiin. Mäkelän kirjan saan selväksi, jotenkin masentunut tunne siitä jää, katkerakin. Onneksi kirjallisuudentutkijat eivät tiedä eivätkä nykyisin paljon haluakaan selvittää, millaisissa olosuhteissa kirjat tehdään. Kuinka sanoi vanha kunnon Ville Viksten: ”Ne on eri miehet, jotka ruumiita tekee ja niitä pesee.”

Ville saa epäoikeudenmukaisen kohtelun Mäkelän potkaisuissa, luultavasti moni muukin. Kaverit taas ovat kaiken arvostelun yläpuolella, varsinkin toverukset Antti ja Erno. Reenpäiden ja Haavikon sota huvittakoon tai ihmetyttäköön pienehköä kirjallista piiriä, tuskin lukijakuntaa suuremmin tällaiset kiihdyttävät. Paitsi tietysti yhden työpaikan kehnohkon ilmaston kuvauksina. Mäkelän pilkkaama ”Kaunis Heikki” on ainoa, joka urheasti säilyttää otavalaisen optimismin ja korkealentoiset ideansa.

Kotona katsoin kertauksesta Boltin huiman juoksun ja kolmiloikan, jollaisen näkee kerran vuosituhannessa. Samaa voi sanoa keihään finaalista eilen. Marja tarjosi kuohuviiniä ja lohileipiä, olenhan nyt virallisesti 70. Onnittelujakin satelee, odottakaas kunhan ehdin tästä kiitellä ja vastailla. Hienoa täyttää nämä onnelliset vuosikymmenet!

27.8.2015